maanantai 22. joulukuuta 2008

En etsi valtaa loistoa

Olen ehkä jo selvinnyt siitä pettymyksestä, josta ei pitänyt pettyä ollenkaan. Muutaman kyyneleen vuodatin kauneimmissa joululauluissa, mutta sen olisin ehkä tehnyt joka tapauksessa ihan vain kirkon ylevästä tunnelmasta ja lauluista johtuen, vaikken mitenkään uskonnollinen olekaan. Nyt olen joululomalla ja yritän olla ajattelematta töitä ja tätä projektia. Töihin palataan loman jälkeen, joten työasioita ei kannattaisi nyt miettiä. Vauvaprojektissa taas on menossa Clomhexal-vaihe, ja yritän olla elättelemättä liikaa toiveita. Onneksi julkisen puolen aika on lähempänä kuin uskalsin kuvitellakaan, joten mahdollinen seuraava negatiivinen raskaustesti ei ehkä hajoita niin paljon. Ensi vuonna tosin uudeksi stressinaiheeksi voi nousta se, kuinka yhdistän vauvahaaveprojektin lääketieteellisen puolen työhöni, josta ei niin vain voi lähteä omille asioille. En todellakaan tiedä vielä, miten sen hoidan, mutta mietin sitäkin sitten ensi vuonna.

Tästä vuodesta jäi käteen aika monta negatiivista raskaustestiä (olen varmaan raskaustestifirmojen ihanneasiakas, kun tuhlaan testejä kuukaudesta toiseen eikä vähintään 9 kuukauden asiakkuuskatkosta ole vielä näköpiirissä) ja huono iho. Onneksi myös niitä hyviä asioita, kuten maisterin paperit ja työkokemusta.
Ja yksi kiva sormus. 

perjantai 19. joulukuuta 2008

Vesisade

Mikähän siinä on, että kuitenkin, vaikka kuinka tietää, ettei ole raskaana, asia pitää todeta myös raskaustestillä? Ja miksi juuri silloin, kun on juuri heittänyt yhden viivan testin roskikseen ja tulee vessasta, olohuoneessa kuuluu Soneran mainos (--> katso mainosfilmi)? Juuri se, jossa vauva rääkäisee ensi-itkunsa puhelimessa isälleen ja taustalla kuuluu laulu Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Minulla olisi uusi versio mainoksesta. Siinä nainen tekee negatiivisen raskaustestin ja soittaa miehelleen.

Ja miksi muuten ulkona sataa vettä, vaikka kohta on joulu?

torstai 18. joulukuuta 2008

Väliaika, kahvia ja pullaa

Odottaessa julkisen puolen ensimmäistä aikaa olen ostanut Clomhexal-paketin ja syönyt täsmällisesti ohjeen mukaan 5 tablettia. Sitten seuraavassa kierrossa jatka vain samalla annostuksella, ja hetkinen, sitä seuraavalla kierrolla voisitkin vaikka ottaa tupla-annoksen. Ei siis ihan vielä lähdetä ostamaan alennusmyynnistä vaunuja, kun lääkärikin puhuu valmiiksi seuraavasta ja sitä seuraavasta kierrosta.

Ilmeisesti näidenkin tablettien käytöstä on jos jonkinlaista ohjetta. Minua ihmetytti etenkin se, että minulle(kaan) ei sanottu sanallakaan ultrasta, kun taas jotkut siihen melkein pakotetaan. Ja vaikka ei olisi mainittu ultrasta, niin luulisi, että monisikiöraskauden riskistä voisi mainita edes sivulauseessa, ettei sitten tulisi asia yllätyksenä, jos kohdusta kasvupaikkansa löytäisi kaksi (tai kolme, tai neljä, tai...) sikiötä. Onneksi nykyihminen kykenee googlettamaan tarvitsemansa tiedon, joten mitäpä sitä suotta kaikkea informaatiota kertomaan.

Asiaa harkittuani päätimme kuitenkin varata yksityiseltä ultran, ihan siltä varalta, että näkee, vaikuttavatko klomifeenit ollenkaan. Vaikka minulla oli tunne, että eivät ne kuitenkaan mitään auta, niin petyin silti ensikommenttiin ei täällä kyllä mitään ole tapahtunut. Mutta sitten jostakin piilosta löytyikin yksi potentiaalinen ehdokas, jota olenkin sitten ajatellut melko paljon viimeiset kaksi viikkoa. Että miten se raukka siellä pärjää ja tuleeko siitä koskaan mitään.

(Onneksi työni on sen verran intensiivinen, että asiaa ei ehdi ajatella päivisin, eikä aina koko iltaakaan, mutta aika monta tuntia olen silti käyttänyt minimaalisen pienikokoisen asian miettimiseen, mikä näin kirjoitettuna kuulostaa täysin hullulta.)

Valitettavasti näyttää siltä, että siitä yhdestä epämääräisestä toivon hippusesta ei ainakaan tulosta syntynyt. Viimeinen Terolut on otettu, ja kuukautiset alkavat pian, tai sitten jo tämä päivä on kp1. Että hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta.

Näillä kuitenkin taas jatketaan. Ensi vuonna, talvipakkasten aikaan, on ensimmäinen aika julkiselle puolelle. Ehkäpä voin alkaa odottaa sitä nyt, jonka jälkeen alkaa kai hoitoihin odotus. Yhtä odotusta siis, vaikka täällä ei mitään odoteta.

Teemaan sopien toivotan onnellista joulunodotusta kaikille teille, jotka tätä jaksatte seurata. Vieläkään ei kannata jännityksestä henkeään pidätellä, mutta toivottavasti sellaisia tilanteita saataisiin raporttiin ensi vuonna.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Tervetuloa!

Vaihdoin maisemia ja siirtelin joitakin vanhoja kirjoituksiani tänne, minne aion jatkossa kirjoitella. Luvassa yhtä vaihtelevaa tuulta kuin ennenkin. Juttuja, hetkiä, vuodatusta. Toivottavasti onnellisia asioita.

Kaikki ihanat kommentit, joita blogini aikana olen saanut, jäivät ikävä kyllä vanhaan blogiin, joten arkisto täällä on kovin monologimainen.

Mukavaa, jos sinä, joka vanhaa blogiani luit, tulit myös tänne. Myös sinä, joka et koskaan kommentoinut mitään. Ja sinä, jolla teki mieli kommentoida, mutta et koskaan jaksanut. Sinä, joka ärsyynnyit mielipiteestäni. Sinä, joka ehkä olet jotenkin samassa veneessä. Sinä, joka et edes tiedä, miten tänne eksyit. 

Tervetuloa kaikille, tasapuolisesti!

tiistai 2. joulukuuta 2008

Anteeksi, Joulu

Yksi asia, jota en varsinaisesti tänä vuonna odota, on joulu. Odotan kyllä joululomaa ja perhejoulua, mutta en joulua. Vauvakuumehöyrähdyksessäni laskin yli vuosi sitten, että tänä jouluna meitä olisi kolme. Myöhemmin ajattelin, että tänä jouluna olisin raskaana. Nyt pelkään, että en seuraavana jouluna ole vielä kumpaakaan, äiti tai raskaana. Ja sen vuoksi joulu tuntuu erilaiselta kuin aikaisemmin.

Olen miettinyt, olisko parempi vain kertoa vanhemmille ennen joulua, että olisi yksi juttu. Vai ehkäpä vain juoda punaviiniä jo siinä vaiheessa, kun aattoillan jouluruokaa vasta tehdään. Ettei jäisi epäselväksi, että jouluruuan kanssa aiotaan juoda viiniä tänäkin jouluna. Turha kuvitellakaan muuta, läskiä se vain on.

En ole vielä myöskään ehtinyt oikein valmistella joulua ajatuksissanikaan, sillä aikuisten oikean työelämän ja oman alan työn aloittaminen on ollut melko rankkaa. Odotinkin, että se olisi suurin piirtein tällaista, mutta luulin silti, että se ei vaikuttaisi minuun niin kokonaisvaltaisesti. Vapaa-ajan häilyvä viiva tuntuu välillä (lue: melko usein) katoavan kiireen alle. En siis ole ehtinyt ajatella joululaulujen soittolistaa, joulukortteja tai lahjoja tai lukea tilaamiani joululehtiä ja suunnitella menua, vaikka edellä mainitut asiat kuuluvat yleensä jouluvalmisteluihin hyvissä ajoin. Tuntuu, että tulen olemaan myöhässä siinä vaiheessa kun loma alkaa, ja yhtäkkiä vain huomaan, että on jouluaatto. 

Anteeksi Joulu, etten odota sinua tänä vuonna yhtä paljon kuin viime vuonna, ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä. Ehkäpä ensi vuonna on toisenlaiset odotuksen tunnelmat.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Se meni jo

Oho, positiivisuuden aalto hävisi varmaankin lumimrskyn mukana. Luvassa voimistuvaa valitustuulta.

Täällä odotetaan taas. Kuukautisia, tai ehkä minun kohdallani paremminkin neljännesvuotisia tai joka-toinen-kuukautisia. Kun ne alkavat kunnolla, aloitan pillerit, jotka ehkä mahdollistavat ovulaation, tai sitten eivät. Erinäisistä syistä toiveet eivät ole kovin korkealla. Tämä on vain lapsettomuusharrastuksen väliajan toimintaa, että on jotakin odottamista sillä aikaa, kun odotellaan sitä suurta näytäntöä eli että lähete julkiselle puolelle on perillä ja on meidän vuoromme. Jos tässä olisi jokin reilu vuorolappusysteemi, meillä olisi jo vauva, tai ainakin olisin raskaana. Mutta ei tässä mitään vuoroja tunneta. Me olemme vuorolappu kourassa toisenlaisessa jonossa. Lapsettomien jonossa. 

En huomannut kysyä, kauan ensimmäistä aikaa täytyy suunnilleen odottaa, joten ehkä olisi vain parasta kuvitella mielessään jokin pitkältä tuntuva aikaväli, niin ei ainakaan kävisi olo kärsimättömäksi tai pettyisi. Ehkä hajoan odottamiseen joka tapauksessa, mutta ainakin alussa olisi suotavaa vain kärsivällisesti odottaa, kun ei muutakaan voi.

torstai 20. marraskuuta 2008

Jotain kivaa

En ole voinut kirjoittaa hetkeen, koska tekstin olisi suoraan voinut lähettää valitusten pinoon ja lupasin itselleni yrittää kirjoittaa tännekin joskus jotakin positiivista. Sellaista positiivista, mitä vauvahaaveilija haluaisi kirjoittaa, ei kuitenkaan ole ilmoitettavana, mutta ihan kivaa on muuten.

Ihan tosi kivaa on, koska:

  • Saa joitakin asioita valmiiksi ja onnistuu, niin kuin vaikkapa töissä.
  • Tulossa on oikea loma, jonka jälkeen tiedossa lisää töitä. Ehkäpä turhaan pelkäsin tätä yhdistelmää vastavalmistunut + nuori + nainen.
  • Satoi lunta, ja ulkona näyttää paljon valoisammalta, vaikka suurimman osan ajasta onkin pimeää.
  • Luulin, että kärsisin helvetillisestä stressistä koko syksyn, mutta olenkin hyvissä voimissa. Melkein tekisi mieli antaa palkinto stressinsietokyvylleni.
  • Shoppailin, ja aion kohta shoppailla lisää.
  • Kohta voi suunnitella ensi kesäksi matkaa.
  • Vaikka uusien elämäntilanteiden myötä jotkut ihmiset ovat hävinneet, matkan varrelle jääneet, väliaikaisesti etääntyneet, on kivaa, että tapaa uusia ihania ihmisiä, joiden olemassaolo on minulle tosi tärkeää nyt.
  • Voi laittaa jouluvalot.

    Kerrassaan mainiota.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Oi, katsopas tätä!

Lapsettomuuden alkutaipaleen kriiseilyssäni olen jo ehtinyt miettimään, miten kauan pystyy oikeassa elämässä näyttelemään olevansa vilpittömän iloinen toisten vauvoista ja niiden edesottamuksista. Niin kuin vaikkapa ensimmäisestä suuresta juhlasta ja siihen liittyvästä nimipohdinnasta, ruokailusta, tai siitä, kun se puolimetrinen ihmisenalku makaa peiton päällä mahallaan kyynärpäiden varassa. Näiltä tilanteilta ei vaan voi välttyä. Luulin, että olisin turvassa töissä, mutta sehän vasta vaaravyöhyke onkin. Varoittamatta täytyy vetäistä taskusta oi-kun-ihana-ilme ja sopiva kommentti, ettei kukaan kollegoista ajattelisi, että olisin kylmä ja välinpitämätön. Katkera lapseton

Ja kyllähän minä siitä selviän. Vaikka ei aina kiinnostaisi. 

Pitäisiköhän itsekin alkaa tuoda mukanaan valokuvia töihin muiden pakkoihasteltavaksi? Voisin aloittaa orkideasta, se kun ihme kyllä elää, ja olen siitä kovin ylpeä. Että äidin pikku-kulta, kaunis kuin mikä! Koiraa ei valitettavasti ole, joten en tiedä, mikä olisi sitten seuraava kohde. Ehkä neulottu lapanen.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Odotan.

Odotan.

Odotan.

Odotan.

Olen odottanut vuoden. Jo tai vasta. 
Nyt odotan seuraavaa lääkäriaikaa. 

Jos tämä on jokin kärsivällisyyskoe, niin olen jo oppinut, että kaikkiin asioihin ei voi itse vaikuttaa, niitä ei voi päättää, suunnitella, ajoittaa. Jotkut ilmeisesti voivat, mutta minä en (jutut täsmäsynnyttämisestä saavat muuten ärsytyskynnyksen nousemaan, vaikka tiedän, että eihän se minulta ole pois, että jotkut voivat tähdätä lapsen syntymän kesälomaan ja vielä onnistuvat siinä). 

Laskelmointi on jo unohdettu. Minulle on ihan sama, olisiko tulevan lapsen laskettu aika alku- vai loppuvuodesta, kesällä vai talvella. Kesken määräaikaisen työn vai kesälomalla.  

Jos nyt tulisin raskaaksi, lapsi syntyisi kai kesällä. Toukokuu, kesäkuu, heinäkuu... Oho, ne ajat on jo varattu muille onnekkaille. Olisiko se siis elokuussa? En ole tajunnutkaan, kuinka lyhyt aika enää onkaan jäljellä, että kuuluisin niihin onnekkaisiin, joista tulee äiti ensi vuonna. Kuulunko minä sittenkin niihin vauvahaaveita vuodelle 2010 -tyyppeihin

Odotan. Odotan. Odotan.
Alan olla malttamaton, kärsimätön. Sen tuntee vatsassa, kun ei jaksaisi odottaa. 
Odottaisikin jotakin kivaa, mutta ei, lääkäriaikaa. Hullua.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Se voi olla myös valinta

Joskus olen eksynyt lukemaan vapaaehtoisesti lapsettomien kirjoituksia. En enää muista, mistä ja miksi keskustelut löysin, mutta uteliaisuus selittänee ainakin osan.

Minulle ei tuota vaikeuksia ymmärtää, miksi joku ei halua lapsia, mutta ihmettelen, miksi keskustelujen sekaan aina jokin neljän lapsen äiti tai mamma72 menee ihmettelemään, huutelemaan ja moralisoimaan toisten päätöksiä sekä kauhistelemaan kielteistä suhtautumista lapsiin yleensäkin, tai siihen, jos joku valittaa tuttavaperheen lasten hyppineen uusilla vaaleilla sohvilla ja iskeneensä siihen suklaakädet vanhempien katsoessa taustalla kuinka pieni mussukka on niin vallaton. Tai kuinka sukupäivällisillä kaikki joutuivat katsomaan keittiön lattialla potalla istuvaa lasta ja ihastelemaan pottaan syntyneitä tuotoksia.

Ihmistä voidaankin sanoa lapsettomaksi myös siinä merkityksessä, että hänellä ei ole lapsia, eikä yritystäkään ole ollut. Tämä taas voi olla aivan neutraali toteamus, ellei sitten tällainen lapseton henkilö jotenkin ole tyytymätön tilanteeseen, jolloin lapsettomuus tai perheettömyys ei ehkä olekaan niin yksinkertainen asia kuin ajattelisi. Vapaaehtoisesti lapsettomille lapsettomuus taas on luonnollinen asia, mutta sitä se ei välttämättä ole ympäristölle, koska sitä ilmeisesti usein ihmetellään. En itsekään pidä siitä, jos syliin työnnetään vauva saatesanoin kyllä se vauvakuume tästä nousee, joten voin ymmärtää, että tilanne ahdistaa sellaista, joka on varma, että vauvakuume ei nouse ikinä. Ja se taas ei aina tarkoita sitä, että vihaisi lapsia. 

Kun puhun itsestäni, voin melko kepeästi todeta olevani lapseton, mutta toistaiseksi tarkoitan sitä yleismerkityksessä. Sitä, että olen tahattomasti lapseton, en ole huudellut. Pitää ehkä tulla ulos kaapista. Sitten joskus.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Mitä se tarkoittaa?

Gradunteosta jäi päähän soimaan kuin mantra ainakin yksi asia: määrittele käyttämäsi termit. Koska vauvahaaveet ovat salakavalasti muuttuneet lapsettomuudeksi, minusta on ilmeisesti tullut nuuti, lapseton. Vai onko?

Yleisesti ajatellaan, että sitten on lapseton, kun raskaus ei ala vuoden yrityksen kuluessa. Ei kuulu, ei. Lapseton, minä. Me.

Miehelle lapsettomuus tarkoittaa enemmän lopullista tilaa, sellaista, jos sanottaisiin, ettei ikinä saa lapsia. Ei koskaan, never, aldrig. Siksi hän varmasti kokee ahdistavana ajatuksen siitä, että olisimme lapsettomia. Vaikka olemmehan me, ainakin tilapäisesti. Itselleni lapsettomuus merkitsee ennemminkin väliaikaista tilaa, josta tosin ei ole mitään takuuta päästä lapsellisten kerhoon.

Määritelmän mukaan lapsettomia ovat kai myös ne, joilla on jo lapsia, mutta jotka eivät saa toista/kolmatta/neljättä jne. lasta alulle vuoden yrityksestä huolimatta. Uskon, että suru on suuri, jos esikoiselle ei synnykään pikkusisarusta silloin kuin sitä toivottaisiin, ja esikoisen lähestyessä kahden vuoden ikää muutkin alkavat varmasti ah-niin-epätahdikkaasti kysellä, että koskas teille ja tiesittekö, että ainoat lapset ovat niitä pilallehemmoteltuja ja epäsosiaalisia yksilöitä (mikä ei siis tietenkään pidä paikkaansa). Mutta kuitenkin ajattelisin ehkä sekundaarisesti lapsettomat lapsettomuuden termin omaksi alaryhmäksi. Heillä on jo jotain, mitä totaalilapsettomilla ei ole, ja jälkimmäiset eivät vain voi tietää varmasti, onko lapsettomuus pysyvä tila. Aina. 

Oma alaryhmänsä ovat mielestäni myös he, jotka eivät millään keinoilla saa lapsia ja ovat siis niitä, joille lapsettomuus säilyy läpi elämän. Osa on ehkä hyväksynyt sen, osa ei. Luulisin, että se on elämänmittainen arpi, joka tulee esiin vielä vanhanakin joissakin tilanteissa. Ehkäpä myös siinä tilanteessa arpi säilyy, jos lapsen on viimein vuosien yrittämisen jälkeen saanut, heistä käytetään Simpukka-yhdistyksen mukaan nimitystä lapsellinen lapseton

Lapsettomuus on minulle sitä, kun tuntee kaipuuta johonkin, mitä ei ole. Haaveita, unelmia, ajatuksia, joiden toteutuminen ei olekaan kiinni siitä, miten minä haluan asioiden tapahtuvan ja milloin. Miettimistä, missä on vika. Ajatus veronpalautusten sijoittamista lääkkeisiin. Epävarmuutta ja huonommuuden tunnetta. Kaiken tämän kompensoimista tuhlaamalla rahaa itseensä.  

Kun googletin termiä lapseton, ensimmäiselle sivulle tuli otsikoksi katkera lapseton. Se juuri on sitä, mikä en haluaisi olla. Että sitten vanhana keinutuolissa tekisi mieli vain **ttuilla kaikille ja kaupassa etuilla ja marmattaa suureen ääneen, koska elämä ei mennytkään kivasti eikä ole niitä lapsiakaan, joille valittaa vaivoista.

Luulen, että olen lapsettomuuden alussa.
Onkohan tämä pitkä matka?

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

"Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä..."

On tuttavia, kavereita ja ystäviä. Jotkut tulevat, toiset menevät, ja jotkut jäävät ja pysyvät, vaikka tapahtuisi mitä tai aikaa kuluisi tapaamisten välissä. Mutta mihin ne jotkut sitten menevät?

Yksipuolisen, huonon otannan ja täysin subjektiivisen analyysini mukaan tyypit häviävät perheeseen. On niin hienoa olla perheellinen, että perheetön ei vain voi tajuta. Perheellisyyteen voi vedota myös töissä, jos ei halua ottaa jotakin asiaa hoitaakseen. Kun onhan perheettömillä aikaa! 

Tuntemani lapsia saaneet tyypit eivät saa kiitettävää arvosanaa yhteydenpidosta. Ehkä heillä on perheellisten piiri, jonne lapsettomat eivät pääse. Itsekään ei sitten enää jaksa soittaa tai kirjoittaa, että tervetuloa meille, kun sekin tuntuu olevan monien viikkojen järjestelyiden tulos. 

Ja onhan minussakin vikaa. Koska vauvaprojekti ei ota onnistuakseen, olen tyytyväinen, että edes työ. Olen siis varmaan se tyyppi, joka katoaa töihin. Viikonloppuisin en sitten oikeastaan edes jaksaisi katsella sivusta lapsiperheen hulinaa, onnellista perhe-elämää, hieman kaoottista, mutta juuri sitä, jota haluaisin omaan elämään. Lapsia.

Koska tällä hetkellä tuntuu, että tässä on odotettava vielä n määrä kuukausia, ehkä vuosia, ennen kuin sellainen ihme meille tulee, en halua kiusata itseäni katselemalla toisten lapsiperhe-elämää. Jos minulla on tili tyhjä, en mene kaupungillekaan silloin kiertelemään, itseäni kiusaamaan asioilla, joita ei voi vielä saada, vaikka kuinka haluaisi. 

Toivoisin, että tämä on vain väliaikainen katkos. Sitten myöhemmin luultavasti häpeän näitä ajatuksiani, kun nöyränä yritän ryömiä perheellisten piiriin ja toivoa, että he eivät ajattelisi minun hylänneen heitä aikaisemmin. Samalla voisin kyllä itse ajatella, että nytkö kelpaan, kun (jos) on lapsia.

Siihen asti siis:
"Yritä myöhemmin uudelleen..."

tiistai 21. lokakuuta 2008

Kuka mä oon?

Aikaisemmin analysoin itseni vauvahaaveiden salaseuroihin väliinputoajaksi. Nyt olisi taas uudelleenidentifioitumisen paikka. Koska en jaksa ja ehdi mennä mihinkään terapiaan pohtimaan nykyistä identiteettiäni, teen sen tässä pika-analyysina.
  • ei enää opiskelija. Pitäisi keksiä tilalle joku muu termi, jonka voisi kirjoittaa lomakkeissa ammatti-kohtaan ja joka vieläpä kuulostaisi siltä, kuin olisi yhä kaunis, nuori ja fiksu.
  • ei mikään uraohjus. Mutta kiva työ, kiitos, ja sen verran kiva palkka, että se kompensoisi jotenkin työn aiheuttaman katkoksen vapaa-ajan viettoon.
  • ei vakituista työtä. Se, kuka kertoo olevansa sijainen melkein ennen kuin sanoo nimensä.
  • ei lapsia. Mutta toivoisi saavansa lapsen. Kovasti. Totuttelua termiin lapseton.
  • parisuhteellinen. Onnellinen.
  • ei nuori eikä vanha. Töissä täytyy kuvitella olevansa aikuinen.
  • realisti, pessimisti, mutta silti myös toiveikas, ja joskus jopa haaveilija.
  • vuokralainen (muistaa maksaa vuokransa).
  • tunnollinen. Unohtaa asioita vain, jos niitä on muistettavana liikaa.
  • ei kevätihminen.
  • syksyihminen.
  • jouluihminen.
  • ihan kiva elämä. Ajoittain oikein kiva.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Vuosi

Viime vuonna tähän aikaan en tiennyt, että kuluttaisin vuoden aikana niin paljon turhia raskaustestejä. 
Yksi viiva, yksi viiva, yksi viiva. 

Se tarkoittaa, että en todellakaan tullut edes vähän raskaaksi vuoden aikana.

Ei oikeastaan ole enempää sanottavaa tällä hetkellä.

Update

Täällä ei enää kärsitä graduahdistuksesta, sillä se tekele on hiljattain valmistunut ja kansissa, ja minulla kädessä maisterin paperit. Kaukaiselta tuntuvat ne kesäiset yöt, kun töiden jälkeen yritin pusertaa ajatuksia ruudulle ja luulin, että en koskaan saa aikaiseksi sitä viimeistä pistettä. Tai se yksi kesäkuinen päivä, kun tulikin yhtäkkiä tarve hakea vielä pari opusta kaunistamaan lähdeluetteloa.

Tulihan tehtyä. Ja opiskeltua. 

Piste. 

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Olo

Edellisen negatiivisen raskaustestin (kuinkas muutenkaan) jälkeen tuli olo, että ei tästä tule mitään, tänne seuraavaa nappia kiitos. Kuukautisia ei näy, ja kiertopäivät on jotakin 40, kai ja ehkä. En jaksa laskea, ja odotan, että joku joskus, muukin kuin minä, ajattelisi, että näin epäsäännölliset kierrot eivät ole normaalia. Jotenkin vajaavainen olo, kun tämä keho ei saa aikaiseksi edes kuukautisia, ellen niitä erikseen tilaa pillereillä. Tavallaan on helpotus, että tässä on nyt se maaginen vuosi ihan paria viikkoa vaille täynnä, niin lääkärikäyntikin saattaisi päättyä muuhun kuin toteamukseen, että kierto tasaantuu vuoden aikana ja tuossa on terolut-resepti, että ei niistä haittaakaan ole ja toivotaan onnistumista, kiitos hei.

Turhia raskaustestejä on muuten niin turha tehdä. Melkein tekee mieli alkaa selitellä apteekissa, että en-minä-oikeasti-mitään-usko-mutta-muuten-vain-testaan. Ja sitten tulee hölmö, melkein idiootti olo, että edes vaivautui testaamaan. Olisihan se oma 99,9 prosentin varmuudentunne riittänyt, mutta tuijotellaan sitten sitä yhtä viivaa säännöllisin väliajoin. Ja kuitenkin, vaikka ei mitään uskonutkaan, se pikkuisen hajottaa, palan kerrallaan. 

tiistai 16. syyskuuta 2008

Oppia ikä kaikki

Viime maanantaina kansakunnan toivot, yleissivistyksen riemujuhlan viettäjät ja tiedon hallitsijat, saivat taas kuuden tunnin ajan siirtää tietoa päästä paperille kynä sauhuten. Se yksi tyyppi siellä jumppasalin laidalla, joka suurimman osan ajasta tuijotteli seiniä ja kirjoittavia käsiä ja yritti olla nukahtamatta, huomasi myös oppineensa jotakin sitten lukioajan (silloin kun luuli tietävänsä vaikka mitä, ja sittemmin yliopistossa huomasi, ettei edes omasta alasta tiedä kuin vähän). No, katso vaikka itse: tämä koe ja kysymys nro 5

Tulisiko vastauksestani 6 pistettä?

t: Ä-kokelas nro 007, tavoitteena raskausmaha. Reputtanut jo vuoden ajan. Ei kompensaatiopisteitä.

sunnuntai 31. elokuuta 2008

Odotapas vain

Fraasipoliisi: - Fraasipoliisi täällä hei.

Nuuti: -Tekisin rikosilmoituksen odotapas vain -fraasin viljelemisestä. Mikähän siinä on, että aina on jotakin muuta, jota pitää odottaa? Ja siinä odotusajalla ei luonnollisestikaan voi tietää mistään mitään.

Fraasipoliisi: - Nooooh, missäs tämä rikosepäily tapahtui?

Nuuti: -Elämässä. Vaikka kun sanoo olevansa itkuherkkä, kun katsoo koskettavan elokuvan, lukee kirjan tai kuulee kaunista musiikkia. Niin eiköhän vain joku mene kommentoimaan, että odotapas vain, sitten kun olet raskaana niin itket vaikka mistä. Ikään kuin ei voisi olla herkkä ilman raskaushormonia, tai olisi vähemmän ja epäaidommin herkkä silloin.

Fraasipoliisi: - Jaahas, jaahas.

Nuuti: - Tai kun on huolissaan jostakin muusta kuin omasta navastaan, näkee uutisista sodan keskellä kärsiviä lapsia tai lukee huostaanotetuista. Niin odotapas vain, sitten sitä vasta on loppuelämän huolissaan, kun on raskaana ja on lapsia. Sitten vasta kiinnittää huomiota kaikkiin järkyttäviin uutisiin, joissa kerrotaan nälkäänäkevistä, sairaista ja kuolevista lapsista.

Fraasipoliisi: - Nii-iin, aivan. Mmm.

Nuuti: - Ja kaikista pahinta, jollei ihan suoraan niin ainakin rivien välistä voi kuulla ja lukea, miten sitten vasta voi tietää elämästä ja rakkaudesta, kun saa oman lapsen syliinsä. Että odotapas vain, nuuti, kyllä sinäkin sitten tiedät.

Fraasipoliisi: - Kirjataan, kirjataan. Kiitos, Nuuti, ilmoituksesta. Jos fraasisyyttäjä päättää nostaa syytteen, tapaamme asian tiimoilta fraasioikeudenkäynnissä. Kiitos hei.

tiistai 26. elokuuta 2008

Kommentointivajaus

Tiedän miltä susta tuntuu on fraasi, jota usein inhotaan, jos se sanotaan tilanteessa, jossa lohduttajalla ei ole omaa kokemusta asiasta. Siis jos vaikkapa läheinen on kuollut, niin joku menee lohduttamaan, että "tiedän miltä susta tuntuu kun mullakin kuoli hamsteri viikko sitten". 

Edellä mainitun fraasin välttelemisen vuoksi olen huomannut itsessäni jonkinlaista kommentointivajaatoimintaa. Se johtuu ehkäpä siitä, että koen olevani rajoitteinen kommentoimaan asioita, joista minulla ei ole omakohtaista kokemusta, koska en voi oikeasti tietää, miltä tuntuu. Vauvaa odottavien ja vauvan saaneiden juttuja kyllä kuuntelen, mutta en juurikaan kerro omia ajatuksiani. Raskausblogeihin kommentoin harvemmin, vauvablogeihin vielä harvemmin. Toisaalta en myöskään usein kommentoi lapsettomuusblogeja, joissa vauvaa on toivottu useita vuosia, koska koen tämän oman, tähän asti lähes vuoden kestäneen taipaleeni niin lyhyeksi niihin verrattuna, että minulla ei ole varaa sanoa mitään. Koska en voi oikeasti vain tietää. 

Elän käsityksessä, että raskaana olevat ja äidiksi tulleet myös ajattelevat niin, että muut eivät vain voi tietää, kuinka selkää kivistää, yöllä on jatkuvasti vessahätä, vatsa painaa, synnytys mullistaa maailman, hormonit tekevät sekopäiseksi, vauva itkee vatsavaivojaan ja äiti sitä, kun vauva itkee. Kaikki äitiklaaniin kuuluvat tietävät näistä asioista, ja siksi ne voivat jutella niistä keskenään, nyökytellä hyväksyvästi, hiljaa tuomita. Mutta minä en, koska en ole äiti. En voi kuin pahoitella selkäkipuja, sillä jos menisin lisäämään tiedän miltä susta tuntuu kun mulla on vuosien niska- ja selkäsäryt, niin se varmaan olisi sama kuin kertoa hamsterin kuolemasta läheisensä menettäneelle. Kun eihän minun selkäkipu voi olla samanlaista tuskaa kuin ison mahan kanssa, ne kuitenkin ajattelisivat.

Onneksi voi olla hengessä mukana ja myötäelää, vaikkei mitään sanoisikaan. Ehkä pari sanaa tai hiljaisuus on joskus riittävästi. 

tiistai 19. elokuuta 2008

Epäolennaisia havaintoja

Joskus tulee kiinnittäneeksi huomiota asioihin, jotka mainitaan vain sivulauseessa, ohi mennen. Mutta yllättäen sellainenkin asia voi jää mieleen, joskus pitemmäksi aikaa, ehkäpä niinkin, että itse pääasia unohtuu. 

Töissä oli yksi päivä tilaisuus, jossa kuuntelin arvovaltaisen herran, vai-mikä-se-nyt-olikaan, ylevää puhetta. En muista sisällöstä juurikaan muuta kuin sen, että siinä kehotettiin kertomaan omille tuleville lapsilleen, jälkipolville, kuinka isänmaata on rakennettu. Sillä samaisella hetkellä en enää ajatellut muuta kuin että kaikki eivät välttämättä koskaan saa lapsia, vaikka haluaisivat, ja jos kuulun niihin, niin kelle sitten kerron tarinoita? 

Myöhemmin kotona taustalla televisiosta tullut Soneran mainos kouluun lähtevästä pojasta sai myös ajatukset sivuraiteille. Äiti ja isä ja poika. Soneran kaaren alle piirtyy sana perhe. Samalla muistuu mieleen myös ne aikaisemmat saman firman mainokset, joissa ollaan muun muassa synnyttämässä ja koko perhe voi kommunikoida keskenään puhelimen välityksellä. Miksi mainoksissa ei ole kahden ihmisen perheitä? Kaksi ihmistä on kun oikea perhe, ihan oikeasti. En muutenkaan pidä sanonnoista "nyt meistä tuli oikea perhe, kun saimme lapsen", ja vielä vähemmän "nyt vasta voi tietää, mitä rakkaus/elämä/välittäminen on, kun olen äiti ja olemme perhe". Plaa. 

Tänään taas kuulin radiosta, kuinka opiskelijoiden pitäisi tehdä lapsia. Niin, tehdä. Kovasti yritetään, mutta ei ole vielä näkynyt tai kuulunut tulevaisuus-babysta mitään. Että kärsivällisyyttä vain päättäjillekin. Ehkä samaan aikaan, kun joku siellä jossain kirjoittaa palopuhettaan siitä, kuinka lastentekoon kannattaa jo ryhtyä, joku suree kuukautisiaan. Taas.

maanantai 18. elokuuta 2008

Ihan normaali

Kävin jokin aika sitten vauvatoiveprojektiin liittyen verikokeissa, joten yksi askel on taas otettu eteenpäin kevään ultraäänitutkimuksen jälkeen. Prolaktiiniarvo oli ihan normaali, eikä minulla myöskään ole kilpirauhasen vajaatoimintaa. Etenkin jälkimmäistä olisi voinut googletuksen perusteella epäillä, kun minua väsyttää ja paleleekin, ja nämä hyvin eksaktit oireet lukevat oirelistalla ensimmäisinä.  

Syksyn aikana tulee ehkä lisää tutkimuksia, kun vain jaksamme ja haluamme asiassa edetä. Alkaako tästä kohta jokin lapsettomuusputki, jossa tutkitaan ja nappaillaan lääkkeitä tai pistellään piikkejä, kunnes saadaan lapsi tai kyllästytään lapsentekoon sairaalaympäristössä? Kauanko tässä pitää odottaa? 

Näin siis tuli tämäkin syksy.

perjantai 1. elokuuta 2008

Melkein

Välillä tuntuu, että aloittaisin e-pillerit koska vain uudelleen, jos niiden kaikki hyvät vaikutukset voisi saada takaisin, mutta voisi tulla raskaaksi. Kuka tekisi sellaiset pillerit? 

Joskus myös huvittaa, kun luulin, että minun ei tarvitse enää muistaa ottaa mitään pillereitä, kun lopetan e-pillerit. Lääkkeiden määrä on moninkertaistunut, kun Terolut alkaa olla vakiokamaa (niiden jälkeen tulee kuukautiset, tosin niukat sellaiset) ja vitamiinilisää ja muuta sellaista on tullut myös ostettua. Uutena on ihoon vaikuttavat lääkkeet, joista toisesta menee vatsa sekaisin, jos syömisen ja lääkkeenoton suhde ei ole optimaalinen, ja toinen on voide, jota ei saa käyttää raskaana ollessa. 

Eniten rasittaa ihon huono kunto. Yleensä en meikkaa kesällä juuri lainkaan, sillä iho on ollut ruskettunut ja hyväkuntoinen, mutta nyt meikkaaminen tuntuu välttämättömältä. Lomalla en ollut heti aamusta meikkipussi edessäni kylppärissä, ja heti äitini kyseli ihostani ja pillereistä. Sivuutin kysymyksen jotenkin, mutta todella epäuskottavasti, ja yritin vaihtaa puheenaihetta. Melkein jo kerroin tästä projektistani, suurimmasta toiveestani ja haaveestani, mikä minulla on. Mutta se melkein oli kuitenkin liian kaukana, hetki katosi mielestäni, en pystynytkään.

En kestäisi mahdollista sääliä tai spekulointia siitä, onko jossakin jotakin vikaa, sillä minun pitää ensin itkeä itse, ennen kuin voin suhtautua neutraalisti siihen, miten muut reagoivat. Siihen menee hetki aikaa, sillä en oikeastaan ehtisi nyt ajatella tai surra, kun on muuta tekemistä. Niin kuin vaikkapa työ. Olisin toivonut, että minua onniteltaisiin näihin aikoihin ennemmin vauvasta tai raskaudesta, kun sitä toivon niin paljon, mutta ei näitä asioita voi itse päättää. Johonkin asti pystyy vaikuttamaan, mutta sitten loput vain järjestyvät, joskus ja jotenkin. Ehkä ja toivottavasti.

lauantai 12. heinäkuuta 2008

Kallonkutistaja

Näin unta, että olin kallonkutistajalla yhdessä ystäväni kanssa (kyllä, unessa käytettiin juuri tuota termiä). Unessa ruodittiin muun muassa ystävyyttämme, ja kun lääkäri kysyi, olemmeko molemmat raskaana, ystäväni vastasi omasta puolestaan kyllä, ja minä sanoin, että "kirjoita siihen, että lapseton. Me olemme lapsettomia." Tämä aiheutti ystävässäni hillittömän itkureaktion, johon taisin mennä mukaan, kunnes heräsin.

Kesän aikana on pari kertaa ollut lähellä, että avautuisin vauvahaaveista äidille tai juuri tälle unessa olleelle ystävälle, ehkäpä siksi näin aiheesta untakin. Tai sitten alitajuntani käsittelee jo yhtä mahdollista uutta syksyistä titteliäni (nuuti, lapseton) ja etenkin siihen liittyviä faktoja. En kuitenkaan millään jaksaisi ja ehtisi nyt surra sitä etukäteen, joten toivoisin, että myöskään uni-tv ei enää lähettäisi aiheesta öisiä ohjelmia.

Kallonkutistaja-unessa lääkäri päätyi muuten toteamaan ennen raskauskysymyksiään, että minulla on kaikki asiat vallan mainiosti eikä hän löydä elämästäni mitään vikaa. Tällä hetkellä tuntuu, että hän oli siinä varmasti oikeassa.

Uusi sivu

Vaihdoin blogin nimeä, sillä en enää odota syksyä niin suurella innolla kuin vuosi sitten, jolloin se vuodenaika merkitsi uutta ja kivaa ja jännittävääkin, kun alkoi muun muassa vauvaprojekti. Nytkin syksyllä alkaa jollakin tapaa uusi sivu kirjasta, uusi vuosi, mutta tulevassa ei ole enää samanlaista huolettomuutta kuin ennen, sillä vähitellen syksyn aikana pitäisi vaihtaa opiskelija-statukseni joksikin muuksi ja identifioitua ainakin-melkein-aikuiseksi. Häh, minä? 

Vauvaprojektissa olemme vaiheessa katsellaan. Melkein siis kuin tämän kesän sää! Ihan sama, mitä televisiossa sääksi ennustetaan, kun kuitenkin sää on mitä on: pilvistä, auringon pilkahduksia, yllättäviä vesisateita. 

Melkoisen vaihtelevaa, sanoisin, kun ei vain voi tietää varmasti.

torstai 3. heinäkuuta 2008

9 kk

Jos olisin tullut heti raskaaksi viime syksynä, kun ajatukselle annettiin mahdollisuus, synnyttäisin ehkä tänään, tai huomenna, tai viikon, parin päästä. Tai ehkä lapsi olisi jo syntynyt. Voisin olla jo äiti.

Erehdyin lukemaan odotustarinoita, sellaisia, joissa päähenkilöt raskautuivat viime syksynä, kun päättivät aloittaa yrittämisen. Ei ehkä ensimmäisestä, mutta jo toisesta kierrosta onnisti, epäonnisimmilla "vasta" joulun aikoihin (minkä vuoksi he tietenkin tietävät, miten paljon suretti, kun kuukautiset aina vain tulivat). Tuntui taas hyvin kaukaiselta, että minun elämääni voisi kuulua sellainen, raskaus ja vauvan odotus. 

Aikaisemminkin ajattelin, että raskautuminen on ihme, enkä oikein ymmärrä, kuinka paljon tuuria tarvitaan, että se tapahtuu kerrasta, tuosta vain, tai jopa vahingossa. Ja miksi ihmeessä se pitää muuten muistaa myös mainita? Tai ehkä, jos olo on kuin hedelmällisyyden jumalattarella, sitä on mukava huudella, ohi mennen mainita. Että näin helposti sikiää uusi elämä, mukavata. Toivottavasti kaikki heistä ymmärtävät, miten paljon onnea siihen tarvitaan. 

Heinäkuu on muuten ikävä kuukausi siinä mielessä, että koko Suomi tuntuu pysähtyvän lomalle. Harkitsin jo yksityistä klinikkaa sekaisin olevan kuukautiskiertoni vuoksi, mutta lomallahan sekin on. Loman tarpeessa olen kyllä itsekin, sillä pitää kerätä taas voimia syksyyn, siihen aikakauteen, jolloin harmaudessa voi nähdä niin kauniita värejä, jos vain osaa katsoa oikein.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Juhlien problematiikkaa

Satuin huomaamaan mielenkiintoisen keskustelun Äitiyspakkaus-blogissa aiheesta voiko jättää lapset kutsumatta esim. häihin tai kutsua juhliin lapsiperheet eri aikaan kuin lapsettomat. 

Itse en vielä omista häistä osaa sanoa kuin että jos tällä hetkellä kuvittelen meneväni lähitulevaisuudessa naimisiin, en luultavasti kutsuisi juhliin lapsia. Haluaisin juhlia aikuisten kesken muutamastakin syystä. Mielestäni juhlien tunnelma on hieman eri, jos mukana on lapsia, ja tällä en siis tarkoita sitä, että lapset mitenkään pilaisivat juhlat, vaan että molempi parempi, mutta tässä elämäntilanteessa valitsisin aikuisten juhlat, ja ymmärrän niitä, jotka siihen syystä tai toisesta päätyvät. Käytännön syinä varmasti olisi yleensäkin pieni budjetti ja pienet häät, jonne ei yleensäkään kutsuttaisi kuin joitakin. Uskon, että kun juhlia järjestää, ei halua yleensäkään aiheuttaa kenellekään mielipahaa, ja on kovin harmillista, jos näin käy.

Kirjoituksessa ja kommenteissa mielenkiintoista oli myös argumentointi sen puolesta, kuinka harmillista on, jos ei pääse lapsettomien juhliin näyttämään lastansa, kun joko lasta ei kutsuta tai sitten aika lapsiperheille on eri. Tässä varmasti on juuri se kuilu, joka minua näin lapsettomana ihmetyttää vanhemmuudessa. Että se oma rakas ja maailman ihanin lapsi ja sen tekemiset olisivat maailman kiinnostavinta myös muiden mielestä, tilanteessa kuin tilanteessa, vaikkapa juuri toisten häissä. Totta kai elämässä pinnalla olevat asiat tulevat usein esiin keskusteluissa (graduntekijänä tunnen syyllisyyttä juuri tästä) ja kyllä minua kiinnostaa kuulla myös lapsiperheiden elämästä, mutta on silti paikkoja ja tilanteita, jossa lapsi-shown voi mielestäni jättää vähemmälle.

Me olemme juhlia järjestäessä kutsuneet joskus lapsiperheet aikaisemmin, ja olen ajatellut sen olevan lähinnä positiivista diskriminointia. Jos juhlissa esimerkiksi juodaan enemmän alkoholia, on mielestäni jopa kohteliasta valaista juhlien luonnetta. (Ensimmäisenä saapumisessa on muuten sekin etu, että saa korkata aivan ensin kakut ja muut herkut.)

Kutsutaanhan joihinkin tilaisuuksiin vaikkapa sukulaiset ja vanhukset eri päivänä tai eri paikkaan kuin kaverit juuri juhlan luonteesta johtuen. En usko vanhusten kuitenkaan kokevan itseään silloin syrjityiksi, vaikka niin mielellään ehkä olisivat esitelleet lonkkavaivaansa myös nuoremmalle sukupolvelle, jotta hekin tietäisivät, mitä odottaa sitten kun kaupasta pitää ostaa Tenaa virtsankarkailuun ja aamulla ensimmäisenä lukee kuolinilmoitukset, joista bongailee tuttujaan. 

Jos ihmiset ymmärtäisivät paremmin toisiaan, maailmassa ei varmaankaan olisi ongelmia niin paljon. 
Juhannusiloa ja juhlamieltä kesäjuhliin!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Eilen - eräänä kesäpäivänä

Yliopiston kirjaston hyllyjen välissä, siellä jossain tutkimuskirjallisuutta etsimässä, se ajatus vain tuli, tuosta vain. Että inhoan tätä vartaloa, kun se ei vain toimi kuin pitäisi, elä samaa kalenteria kuin minä. Pari kirjaa sain lainattua ja katosin kaatosateeseen, taivas oli synkkä kuin mikä.

Tämän kuukauden terolut-kuuri on ohi ja kuukautiset ovat alkaneet, tai sitten ei, riippuu vähän, voiko kovin niukkaa vuotoa laskea kp 1:ksi vai ei. Ihan sama loppujen lopuksi, ei se mitään muuta, eletäänkö tässä kuukautiskalenterissani päivä edellä tai jäljessä. 

Toivon, toivon, että tämä ajatus epänaiseudesta jättää minut, onhan paljon helpompaa, kun pitää siitä, joka peilistä joka päivä tuijottaa takaisin. 

Ulkona satoi yhä vettä, sisälläkin melkein tuntui pimeältä, kun illalla avasin lainaamani opuksen.
Sateen jälkeen, sateen jälkeen.

lauantai 31. toukokuuta 2008

Lisääntymisen hi-tech

Edellisen kirjoitukseni kommentteihin sain vinkin Clearbluen digitaalisesta ovulaatiotestistä, josta lueskelinkin kyseisen firman kotisivuilta faktoja. Digitaalisen testin luvataan näyttävän tuloksen niin selvästi, että hölmömpikin tajuaa, että se joko tarkoittaa hedelmällisintä aikaa kuukaudesta tai sitten ei. Paitsi jos tulee virheilmoitus. 

Tuotetietojen jälkeen sivuilla todetaan vielä yksikantaisesti seuraavaa:
Loppu on kiinni sinusta ja kumppanistasi

Jep, näinhän se kai on, jos ajatellaan asiaa solutasolla, miten munasoluni irtoaisi ja kohtaisi matkalla mieheni siittiön, muodostuisi tsygootiksi, joka jakautuisi uusiksi ja uusiksi soluiksi, kiinnittyisi kohtuun kasvamaan ja vielä jatkaisikin kasvuaan ihmiseksi asti. Minun ja mieheni solut, sehän on siis näin ajatellen kiinni minusta ja miehestäni tämä juttu. Mutta kun. Jokseenkin häiritsevää tuossa mainossloganissa on kuitenkin juuri tuo, että asia olisi kiinni minusta ja kumppanistani. Tulee sellainen vaikutelma, kuin solujen irtoaminen ja yhtyminen olisi meidän päätettävissä ja hallittavissa aktiivisella tasolla. Ja vaikka kuinka haluaisin olla raskaana, en sitä ole, vaikka "loppu on kiinni minusta ja kumppanistani" – siis ainakin jos käyttäisin kyseisiä hi-tech –tuotteita. 

Googlettelin myös näiden digiajan ovulaatiotestien hintaa, ja eiväthän ne mitään edullisimpia olleet. No juu, ei testeihin tuhlatut eurot sitten harmittaisi, jos tulisi raskaaksi, mutta kun tällä kierrolla saisin ostaa testejä omaisuudella, että tulisi testailtua tarpeeksi paljon, ja siitäkään ei välttämättä tulisi kuitenkaan yhtään mitään tulosta, kun käsittääkseni testit osoittavat vain hormonin huipun, mutta eivät tietenkään sitä, irtoaako munasolu. Joten mitä mahdollinen plussa ovulaatiotestissä muuttaisi? En kuitenkaan usko, että ajoitus olisi syy siihen, miksi tähän mennessä ei ole onnistanut tässä raskaushankkeessa. En siis sortunut tilaamaan näitä(kin) testejä nettiputiikista, kun en ole tällä hetkellä yhtään testaamisintoinen. Säästyypähän nekin rahat toistaiseksi, ellen sitten shoppaile niillä jotakin kivaa, josta jäisi muutakin vastinetta käteen kuin roskiin menevä tikku ja mahdollinen tieto siitä, että nyt ehkä voisi olla hormonia tarpeeksi, jotta ovulaatio ehkä voisi tapahtua, jolloin ehkä voisi tulla raskaaksi. Tosin olisihan sellainenkin ajatus toisaalta ihan kiva, että tulisi ehkä taas toiveikas olo.

Pitäisiköhän sittenkin harkita asiaa?

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Testin testaaminen

Jokunen aika sitten päätin ennakoida tulevaa aikaa ja tilata kaappiin raskaustestejä, kun edellinen varasto pääsi loppumaan. Samalla tuli ostettua ovulaatiotestejä, vaikka niistä pyhästi ajattelinkin pysyä erossa. No sanani syön ja niin edelleen.

Tässäkin testaamisessa olen vielä amatööri-tasoa, sillä käytin tikuista vain kaksi, joihin tuli hyvin haalea, lähes olematon viiva, joka siis tulkitaan negatiivisesti. Kolmantena testauspäivänä unohdin asian, ja sitten se vain jäi. Jokseenkin hämäävää on yrittää ajoittaa testaaaminen oikein, kun ohjeiden mukaan aamu ei ole hyvä, päivällä töissä en todellakaan ala leikkimään tikuilla, ja sitten illalla kotiin tullessa olen jo unohtanut asian ja niin potentiaalinen testaamisaines onkin jo menetetty. Toinen hämäävä seikka ajoituksen lisäksi on ohjeissa oleva lämpötilasuositus. Siis häh, pitäisikö wc oikeasti muuntaa joksikin testaamislaboratorioksi, jossa virtsa haalenisi kupissa optimaalisen lämpöiseksi? Miehellä varmaan silmät pyörähtäisi päästä, jos huutelisin hänelle, että "mulla on testi kesken, varo jos meet vessaan!" 

Ehkä yritän seuraavassa kierrossa enemmän vakavissaan toteuttaa mahdollista laborantin sivu-uraani, kun tässä kierrossa se meni lähinnä hämmentymisen puolelle.

maanantai 12. toukokuuta 2008

Ei vielä mikään

Minulla on olevinaan niin kovin kiire, mutta ainakin on sellainen olo, että olisin tärkeä. Tässä kiireen keskellä olen jo ihan unohtanut vapun negatiivisen raskaustestin ja toukokuun alun, ja yhtäkkiä on taas kuukausi puolessa välissä. Uusi kiertokin on jo alkanut, kiitos terolut-pillereiden, joita ilman mitään ei näytä tapahtuvan. Epäsäännöllinen ja pitkä kierto (tai joskus lyhyt, mutta poikkeus vahvistaa säännön?) tappaa toivekkuuden, ja haaveilenkin ajasta, jolloin haaveilin.

Kun haaveilin, toivoin salaa olevani raskaana tänä vuonna äitienpäivänä. Olisi ihanaa saada juhlia ensi vuonna samaan aikaan, joko vauva sylissä tai kohdussa kasvamassa, mutta ajatus tuntuu kaukaiselta, samoin kuin se, että olisin virallisesti lapseton. Minä en ole vielä mikään, en äiti enkä lapseton. 

Ei mikään -ajatuksissani olen lukenut artikkeleita sekä lapsettomuudesta että äitiyden onnesta (esimerkiksi opiskelijaäidistä, joka vakuutti opiskeluajan olevan sopiva aika lapsen hankinnalle ja että äitiys on niin rauhoittanut elämää ja tehnyt siitä kokonaisen). Mielestäni on hienoa, että kaiken äitiys-hehkutuksen keskellä muistetaan myös niitä, jotka eivät lasta syystä tai toisesta ole saaneet. Lapsettomien lauantaina paistoi aurinko, joten kävelimme miehen kanssa kaikessa rauhassa kaupungilla, söimme jäätelöä ja tuhlasimme luvattoman paljon rahaa kaikenlaiseen, mitä vain teki mieli ostaa. Oli ihan hyvä ja kaunis päivä. 

Äitienpäivä tuntui tänäkin vuonna olevan sellainen päivä, jolloin kaikki ovat perheensä parissa, joten tunsin oloni hieman surkeaksi, sillä meidän molempien vanhemmat asuvat niin kaukana, että emme voi käydä heidän luonaan varta vasten juuri äitienpäivänä. Perheelliset ystävät taas muistivat mainita jo edellisenä päivänä, että eivät tule ainakaan sunnuntaina käymään, koska on äitienpäivä. Olimme siis kahdestaan, loppujen lopuksi melkein kuin unohtaneina, että päivä on Niin Tärkeä Päivä, että kassakoneet ovat kilisseet jo viikkoja aikaisemmin äideille onnea toivottaen.

Ensi vuonna seuraava toukokuun tilannekatsaus.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Alkoholista asiaa

Viime aikoina on ollut jonkin verran alkoholillisia illanviettoja, ja negatiivisiä raskaustestejä olen tehnyt samassa tahdissa. Järjestyksessään kolmas negatiivinen raskaustesti tähän kiertoon on siis tehty, ja tekisi mieli sanoa itselleen, että usko jo. Tästä voisi muuten melkein tehdä taulukot, joista selviäisiä juhlien ja turhien raskaustestien välinen korrelaatio!

Edellisen kirjoituksen kysymykseen Kauankohan tässä taas pitää odotella seuraavaa negatiivista raskaustestiä? voisin siis nyt vastata, että ei kovin kauaa, vain siihen asti, kun on tiedossa seuraavat juhlat tai illanvietto. Nyt kun vappu on tulossa ja kuohuvaa jo valmiiksi kaapissa, niin silloin on ehkä seuraava tikkuunpissaamispäivä. 

Alkoholi on ilmeisesti asia, josta äidit, odottavat äidit ja haaveilijat ovat montaa mieltä. Yhtä mieltä kaikki varmasti ovat siitä, että se on haitallista sikiölle, mutta se vaihtelee, kuinka tulkitsee tiedon käytännössä. Jotkut eivät pidä pahana lasillista tai pientä tilkkaa viiniä, kun taas toiset eivät maista ollenkaan alkoholia raskausaikana. Voisin kuvitella, että nämäkin asiat ovat erinomaisia aiheita syyllistää muita (toki erikseen ovat päihdeäidit, jotka eivät hallitse tilannetta).

Olenkin pohtinut, olenko ennemminkin vapaamielinen vai neuroottinen alkoholin käytöstä näin yritysaikana? Keskustelupalstoja lukiessani olen huomannut, että jotkut vauvakuumeiset välttävät alkoholia kierron loppupuolella, mihin en itse ole tarkoituksellisesti ryhtynyt. Vaikka tämän kirjoituksen perusteella voisi kuvitella, että joka viikolle olisi juhlia, niin täytyy huomauttaa, että tämä on hyvin poikkeuksellista, ja voi olla kuukausia, jolloin en juo yhtään mitään alkoholillista. Nyt kun kuitenkin on ollut juhlia, olen tehnyt raskaustestejäkin, jotta voin juoda siiderin tai kaksi ilman pelkoa siitä, että voisin sillä ehkä pilata jonkun elämän alun. Vaikka ilmeisestikään mitään ei voi vahingittaa ennen kuin tietää olevansa raskaana (tosin epäsäännöllinen kierto aiheuttaa tähänkin omat pulmansa).

Ei siis mitään uutta auringon alla. Olen jokseenkin varma, että saan juoda vappukuohuvaa ensi viikolla, vaikka kovasti toivoisin, että täytyisi etsiä lasiin alkoholiton versio.

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Negatiivinen

Nyt on ne hetket kuukautiskierrrosta, kun viikonlopun lähestyessä on aika tehdä raskaustesti kuin varmistuksena, että on ihan sallittua tämän projektin osalta osallistua viinipullo(je)n tyhjennykseen juhlissa. 

Tässä siis faktat: kp 34, yksi viiva=negatiivinen. En usko, että omalla ajattelullani saisin hypnotisoitua vartaloni toimimaan siten, että kuukautiset siirtyvät, vaan sen täytyy johtua siitä, että tämä homma ei vain toimi. Lääkärin mielestä kaikki on kunnossa, ja vuosi on edelleenkin normaali aika odotella raskautumista. Kieltämättä on helpottavaa nähdä kuva munasarjoista ja kuulla, että normaalilta näyttää, mutta ehkä suurimpana ongelmana koenkin kalenteri-ihmisenä sen, että kierto voi olla 20-100 päivää ja ilmeisesti mitä vain siltä väliltä, ellen siis syö Terolut-pillereitä, jolloin voi aavistella kuukautisten ajankohtaa. 

Kauankohan tässä taas pitää odotella kuukautisia/seuraavaa negatiivista raskaustestiä/Terolut-pillereiden aloitusta/hermoromahdusta/että joudun taas menemään lääkäriin/että lääkärikin olisi sitä mieltä, että epäsäännöllisestä kierrosta on haittaa, jos toivoo raskautta?

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Mihin joukkoon kuulun?

Noin puoli vuotta ja aika monta negatiivista raskaustestia sitten jätin e-pillerit ostamatta. Tässä ajassa ei ole ehtinyt tapahtua yhtään mitään, joten en ole kertonut tästä suuresta pienestä haaveestani kenellekään, harvakseltaan vain kirjoitan tänne blogiini joitakin ajatuksia. Koska olen päättänyt avautua aiheesta mahdollisesti vasta sitten, kun on oikeasti jotakin kerrottavaa (että olen raskaana/virallisesti lapseton/jotakin muuta dramaattista), täytyisi sitä ennen ehkä etsiä sitä kuuluisaa vertaistukea ja juorukerhoa jostakin muualta. Nettiin siis!

Nopeasti vilkaistuna äidit, tulevat äidit ja äideiksi haluavat jaotellaan eri ryhmiin esimerkiksi seuraavien kriteerien pohjalta:

a) kuinka vanha on
Esim. 4-kymppiset haaveilijat, 30+-vauvahaaveet, Nuoret haaveilijat (mitä ikinä tarkoittaakaan) 

b) mitä strategiaa yrityksessään käyttää
Esim. Greippimehuilijat, Lämmönmittaajat, Ovulaation bongailijat, Tjottailijat

c) koska alkoi yrittämisen
Esim. Tammikuu2008-yrittäjät, Syksyllä 2007-aloittaneet

d) milloin toivoisi saavansa lapsen, ts. toivottu laskettu aika
Esim. Tammivauvan 2008 toivojat, Helmivauvan haaveilijat, Vauva vuodelle 2010

e) mikä on henkilön status
Esim. Opiskelevat vauvakuumeiset, Pikkukakkosta/kolmosta/nelosta/suurperhettä toivovat, Imettävät vauvakuumeiset

f) jokin ongelma taustalla/jokin lääke käytössä
Esim. PCO, Pitkäkiertoiset kuumeilijat, Ylipainoiset kuumeilijat laihduttavat, Terolut/clomit ja vauvakuume, Keskenmenon kokeneet 

Mihin sitten nuuti voisi kuulua?
-Olen opiskelija, mutta en enää pitkään. Olen muutenkin huomannut, että en enää samaistu vasta opintonsa aloittaneisiin, vaan ennemminkin niihin nuoriin naisiin, jotka ovat siirtymässä työelämään tai vasta aloittaneet työt, mikä on varsin luonnollista tässä vaiheessa, kun gradua kirjoittaa. 
-Yritys alkoi syksyllä 2007, mutta pitkän kierron vuoksi en sovi joukkoon aktiivihaaveilijaksi, koska sekoaisin varmaan, jos joka päivä miettisin asiaa sellaisella intensiteetillä mitä normikiertolaiset voivat ehkä ajatella. 
-Toivon saavani vauvan joskus, mutta en mieti, mikä olisi tarkka laskettu aika, koska pelkään pettyväni kuukausi toisensa jälkeen yhä enemmän, jos mietin paljon, että kesällä/ensi jouluna/ensi keväänä tähän aikaan olen raskaana, jos en sitten olisikaan. 
-En ole kovin vanha haaveilija, mutta en kai enää nuorikaan (?), juon greippumehua ja punaviiniä silloin tällöin, en ole ylipainoinen, olen syönyt Terolutteja, kiertoni on ilmeisen pitkä ja joskus lyhyt, lasken päiviä, koska tällaisesta kuukautiskierrosta ei voi oikein tietää mitään varmaa, en laihduta. 

Olemme pitäneet yllä tätä huippusalaista projektia puoli vuotta, mikä on siinä mielessä lyhyt aika, että vasta puolen vuoden päästä olen virallisesti lapseton, ja sitä ennen voi tapahtua vaikka mitä. Kaikki sympatiani ja kunnioitus siis oikeasti pidempään yrittäneille lapsettomille, en oikein edes osaa kommentoida heille mitään, koska koen, että tämä puolen vuoden statukseni ei siihen riitä. Toisaalta minulta ei välttämättä riittäisi sympatiaa niille, jotka vaikuttavat maansa myyneiltä, kun ensimmäinen kerta ei onnistukaan, mutta toisella sentään onneksi. Ja näitähän riittää. Samoin kuin niitä, joille raskaus on vahinko/sattuma/onnettoman parisuhteen pelastusyritys. Vauvakuumesanasto on passiivisesti hallussa, mutta en kuitenkaan osaa aktiivisesti käyttää useimpia sanoja (esim. pupuilu ei oikein sovi suuhuni), mikä voi olla estävänä tekijänä ryhmädynamiikan muodostumisessa.

Olen ehkä jonkinlainen väliinputoaja. Onkohan jossakin salaseura tällaisille, jotka eivät kuulu oikein mihinkään?

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Tekopirtee moi

Tässähän on kevätkauhuinen ihmeissään, kun taivaalta tulee ties monettako päivää vettä. Juuri kun melkein heräsin kevääseen, että graduun pitäisi kirjoittaa analyysia, ikkunat pestä, mennä terassille juomaan siideriä, viedä talvivaatteet pois, uudistua, ostaa kotimaisia tomaatteja, urheilla. Mihin hävisi siis se aurinko, jota kevätihmiset ylistävät ja syksyihmiset kammoavat? Kerrankin kun edes yritin metsästää auringonsäteistä energiaa.

Parempi kai jatkaa kuitenkin tätä tekopirteää olotilaa, kun kerran jo päätin, että kevät ei ahdista minua tänä vuonna. 

Keväällä muuten raskautuneita tuntuu olevan joka puolella. Olen kai ohjelmoinut itseni johonkin välinpitämättömyyden tilaan, sillä vauvat ja pallomahat eivät ole mielestäni mitenkään erityisen uijui-ihastuttavia tällä hetkellä verrattuna vaikkapa viime kevääseen. Toki sellaisen vatsan tahtoisin niin kovin paljon, jos asiaa ajattelen, mutta kun on jollain tasolla välinpitämätön, ei asiaa mieti niin paljon kuin voisi miettiä. 

Välillä tulee silti kummallisia kaipuun tunteita jotakin sellaista kohtaan, mitä ei ole ja minkä saamisen aikataulusta ei ole mitään tietoa.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Haastattelu 2

Haastattelija: Terve taas! Näin on vuosi mennyt edellisestä haastattelusta, ja sinä vain vanhenet. Miltä nyt tuntuu?
Nuuti: No selväähän on, että ei tässä enää ainakaan nuorruta. 

H: Kevätkin näyttää tulleen, joko ahdistaa?
N: Purin jokavuotista kevätahdistustani siivoamalla, ja heti tuntui paremmalta. Aurinko häikäisee yhtä kovaa kuin tulevaisuus, joka toistaiseksi on mallia tuntematon. Kalenterissani kuukaudet loppuvat elokuuhun, ja siitä pitemmälle en osaa aavistaa, missä olen ja mitä teen. Se on pelottavaa, jännittävää, mutta myös tavoittelemisen arvoista, en kai muuten pyrkisi valmistumaan. 

H: Mikä siinä tulevaisuudessa oikein pelottaa?
N: Just se, kun ei tiedä mihin joutuu tai pääsee vai pääseekö mihinkään. Myös se, jos joutuisin elämään etäsuhteessa ja selviytymään yksin jossakin, missä en tuntisi yhtään ketään ja elämä olisi vain työtä. Pelottaa sekin, että en tulisi raskaaksi, vaikka sitä toivon kaikkein eniten.

H: Mikä ärsyttää?
N: Oma saamattomuus ja kevätväsymys.

H: Mikä ihmetyttää?
N: Se, että jotkut saavat ns. vahinkolapsia. En ymmärrä, miten vahingossa voi saada lapsia; "hups, vahinko, plups!" Olettaen siis, että vapaaehtoisesti harrastaa seksiä eikä käytä ehkäisyä, niin kai sitä pitäisi tietää, että voi tulla raskaaksi, eli onko se silloin vahinko? Jos asia tulee mieleen vasta seksin jälkeen, niin onhan siinä vielä kohtuullisen helppo tapa estää mahdollinen vahinko, kun kipittää apteekkiin ostamaan jälkiehkäisypillerit. 

H: Mikä ihastuttaa?
N: Hyvä seura, ruoka, juoma. Onnellinen olo siitä, että näin on hyvä ja että ei tässä kuitenkaan mitään hätää ole. Luottamus.

H: Kuulostaa hyvältä. Toivotan sinulle onnea projekteihin! 
N: Kiitos.

maanantai 31. maaliskuuta 2008

N niin kuin neutraali

Toistaiseksi olen ajatellut, että pidän vauvahaaveeni salaisina, vain minun ja mieheni välisinä. Pelkäsin ennen pääsiäislomaa, että paljastun heti äidille ja siskolle, sillä näemme harvoin ja joulun jälkeen iho on muuttunut radikaalisti huonompaan suuntaan. Olin varma, että viimeistään nyt he arvaisivat minun heittäneen pillerit nurkkaan. Ennen lomaa jopa harkitsin vakavasti, että menisin leikkauttamaan otsatukan ihan siitä syystä, että saisin paremmin peiteltyä otsaa, mutta luovuin ajatuksesta, kun mietin itseäni parkumassa kampaajatuolilla. Itketti jo pelkkä ajatus siitä, että kuulisin saksien viuhuvan ja hiuksien tippuvan maahan vain sen takia, että tahdon peitellä kasvojani enkä vahingossakaan kertoa kenellekään, että minulla on haaveita. Puolet kyynelistä putosivat siitä ajatuksesta, että hiukseni lyhenisivät, sekä harmituksesta, kun kasvattamisessa menisi niin monta vuotta, ja toinen litra kyyneleitä taisi tulla vain siitä harmista, kun en kerro kenellekään näitä asioita, paitsi siis miehelleni. 

En siis leikannut hiuksiani, eikä kukaan kysynyt lomalla mitään. En tiedä, johtuiko se siitä, että tässä maailmassa on kuin onkin vielä hienotunteisuutta jäljellä, vai eivätkö he vain huomanneet, mihin en kylläkään usko.  

Lapsia ja vauvojakin kohtasin, ja melkein pelkäsin, koska joku niistä tyrkytetään syliin. Onneksi ei, sillä ei ollut yhtään sellainen olo, että olisin tällä kertaa jaksanut puhua vauvakieltä, etenkin kun oli aikuisseuraakin tarjolla. Uudet raskausuutíset eivät paljon koskettaneet ja kavereiden perhepohdintoihin vauvakuumeesta en kommentoinut mitään. 

Nyt kun odotan seuraavaa lääkäriaikaa, on parasta pysyä neutraalina kaiken suhteen. Ei haaveilla tosissaan, suunnitella mitään, ihastella toisten lapsia. Neiti Neutraali ei kerro kenellekään.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Hermoileva hormonihirviö

Oma hormonitoimintani on ehkä vähitellen heräilemässä talviuniltaan tai pikemminkin viiden promillen e-pilleri-humalatilastaan, sillä kuukautiset tulivat ihan oma-aloitteisesti tällä kertaa. Harmi vain, että kierto jäi lyhyeksi ja jokseenkin kummalliseksi, joten en ole ollenkaan varma siitä, että kaikki olisi hyvin. Itse asiassa pessimisti-minäni on jo yhdistänyt kaikki pillereiden lopettamisen jälkeiset oireet keskenään, tutkinut asiaa googlesta ja diagnosoinut omatoimisesti vaikka minkälaisen hormonihäiriön. Ei muuten tarvinnut edes pyytää lääkärille aikaa, kun minulle jo sellainen annettiin. 

On minulla ollut myös muuta elämää, muistaakseni. Ainakin yhden kerran olen jo vakavasti miettinyt, mitä sitten tapahtuu, kun valmistun. En tosin tullut mihinkään tulokseen vielä, mutta neuvotteluasialistalla tälle on jo varattu paikka. Yleensä kuitenkin akuutimmat asiat, kuten mitä tänään syötäisiin, kuka kävisi kaupassa, koska pyykätään tai kumpi tiskaisi kattilat että voidaan edes tehdä jotain ruokaa menevät edelle, eikä vakavia jaksa muutenkaan miettiä läheskään aina. 

Tämän kaiken seurauksena työnhakuni on melkoisen epämääräisen epäjärjestelmällistä touhua. Ja jos kävisi niin, että joku huolisi minut töihin (ja että se gradu valmistuisi sitä ennen, mikä olisi siis oletusarvona), niin mitä sitten tapahtuisi vauvahaaveilulle, jos joutuisin muuttamaan jonnekin periferiaan ja suhteestamme tulisi etäsuhde? Tämä on siis hyvinkin mahdollinen vaihtoehto, jos miehen työt pysyvät paikassa x, josta minä en ehkä saisi töitä. Tällöin pitäisi miettiä, olisiko pienempi paha elää etäsuhteessa, jos vain saisin oman alan työkokemusta mahdollisesti jostakin jumalan selän takaa, vai jäädä kotiin istumaan ja odottelemaan, että lähiseudulta avautuisi jokin paikka, jolloin sitä ensimmäistä työkokemusta ei ihan heti välttämättä saisi. Tästä kehittelisin tietenkin kauhuskenaarion, jossa viiden vuoden akateemisella koulutuksella ei olisi mitään virkaa, kun paikkoja ei aukenisi koskaan, ja lopulta voisin taitella todistuksista symbolisesti paperilennokin, joka lentäisi taivaan tuuliin samalla kun tallustaisin elämääni kyllästyneenä työvoimatoimistoon.  

Enkä muuten edes tiedä, voiko näitä asioita miettiä valmiiksi, kun matkassa on kuitenkin liian monta jos-mutkaa. Jos valmistun -fraasin olen sentään jo vaihtanut kun valmistun -ajatukseksi, mikä on jo selvästi edistystä. 

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Tärkeintä on ajoitus?

Vauvahaaveilussa täytyy ottaa huomioon monenlaisia seikkoja, kuten laskea päiviä, tarkkailla eritteitään, hyödyntää otollinen ajankohta. Ja ilmeisesti, jos keskustelupalstoja näihin aikoihin lukee, myös miettiä paras syntymäkuukausi.

En tiennyt, että sillä on oikeasti joillekin merkitystä, missä kuussa saa jälkikasvua. Siis että esimerkiksi joulukuu olisi huonompi kuu kuin tammikuu. Empiiristen havaintojeni perusteella tässä kevään kohdilla jotkut oikeasti harkitsevat, onko ilman ehkäisyä myös nyt vai pitäisikö kuukauden ajan olla yrittämättä, ettei tulisi joulukuun lasta. Toki marraskuu ja lokakuu ovat myös hieman epäilyttäviä kuukausia joidenkin mielestä, tulisihan lapsesta silloinkin loppuvuoden lapsi. Mutta joulukuu, se viimeinen kuukausi, olisi kai pahin. Voivoi, synttärit aina viimeisenä, lapsi pienin ja heiveröisin, vain yhdet lahjat vuodessa. 

En pidä mitenkään itsestäänselvänä, että tästä raskauduttaisiin helposti kuin saippuasarjassa, joten minä kuukautena tahansa syntynyt lapsi olisi oikein tervetullut. Joulun lapsi kuulostaisi oikeastaan erityisen lämpimältä ajatukselta, sillä pidän joulun ajasta, odottamisesta, kynttilöistä pimeydessä, salamyhkäisestä lahjojen miettimisestä ja tuoksuista. Joulun alla syntynyt siskoni on paras joululahjani. Olisin todella onnekas, jos saisin joskus toisen pienen suuren lahjan jouluna.

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Helppo elämä

Mikä nolous (ja vielä kehtaan tunnustaa): olen katsonut parina päivänä Kauniita ja rohkeita sivusilmällä. Vielä kohtuullisen kiinnostuneena, ikään kuin odottaen, että nytpä on kello puoli kuusi, menen sohvalle, nostan jalat ylös, luen lehtiä ja vilkuilen samalla, mitä nykyään kuuluu niille sarjan tyypeille, joiden ylellistä elämää joskus kauan sitten seurasin päivittäin. Silloin ei kai tullut paljon muuta ohjelmaa (seliseli), kolmoskanavakin oli suorastaan luksusta, kun sellainen ilmestyi. Sitä ennen vain kateellisena kuuntelin, kuinka muut nauhoittivat illan Speden Spelejä ja arvuuttelivat, kukahan julkimo voittaa hyppynarussa. (siis apua, onko oikeasti joskus tuokin ollut päivän ohjelmallinen kohokohta?!)

Takaisin tähän perjantai-iltaan. Mikä pettymys, kun tänään ei tullutkaan päivän glamour-pläjäystä! Juuri kun Brooke jäi eilen, vai olikohan se sittenkin toissapäivänä, parkumaan sitä, että hänen tyttärensä Bridget odottaa Brooken nykyiselle miehelle lasta (meniköhän se noin?) Aika sairas ajatus muuten. 

Kun sivusilmälläkin vilkaisee näiden supersaippuaihmisten elämää, tuntuu oma elämä kovin helpolta. Tietää, kuka on oma isä ja äiti, sisarukset ja mies. Ei tarvitse jahkailla viittätoista vuotta sukulaisuussuhteista, kuten Brooke ja kumppanit tekevät, ihan sen takia, että joku häiriintynyt Sheila joskus sekoitti isyystestit tai että piirit ovat vain niin pienet, että kaikki ovat olleet kaikkien kanssa. Eihän siinä kai kukaan pysy laskuissa. Raskaaksikin kun vain tullaan tuosta vain.

torstai 28. helmikuuta 2008

Nukku-Minä

Mikä onkaan parempaa kuin kunnon yöunet? No, aika moni asia, mutta yöunet kuuluvat joka tapauksessa mukavuusasteikossa kärkipäähän. Jossakin kirjoituksessani luokittelin itseni unentarpeessa sarjaan lapset ja imeväiset, eli en todellakaan enää kuulu niihin opiskelijoihin, jotka istuvat yötä myöten tenttikirja kädessä tai vaihtoehtoisesti hyppivät yöriennoissa keskellä viikkoa ja tuntuvat selviävän muutaman tunnin yöunilla useita päiviä. Istun toki joskus graduni tai akuuttien tehtävien kanssa yömyöhään, mutta sitten nukuttaakin pitkään, tai on pakko, siis aivan pakko, nukkua päivä- tai iltaunet. 

Vauvanakin olin kuulemma nukkunut hyvin. Toivoisin siis, että jos joskus jälkikasvua saan, se olisi perinyt minulta nukkumisgeenit, eli että melkein aina nukahtaa helposti ja nopeasti ja nukkuu kaikessa rauhassa monta tuntia, paikalla ei ole niin suurta väliä. Jos taas futuuri-vauva tulisi perimään miehen nukkumisgeenit, tässä talossa ei varmaan nukuttaisi. Ja kuinka tällainen nukkumisfanaatikko pärjäisi sellaisen vauvan kanssa, joka ei nukkuisi öisin? 

Joskus aamulla, kun kello soi kuuden jälkeen ja laahustan zombiena kylppäriin noin yhdeksännen automaattisen torkku-herätyksen sammutusrefkleksin jälkeen, tulee mieleen, että tässä vietetään ehkäisytöntä elämää, jonka seurauksena ehkä joskus jälkikasvuni unensieppaaja varastaa yöuneni ainakin pariksi vuodeksi ja siitä seuraavat viisi vuotta lapsonen muuten vain tuppaa heräämään aikaisin vaikkei tarvitsisi (eikö yleensä jo koululaisena nukuta aamuisin niin, että vanhemmat joutuvat kiskomaan lapsensa hereille? paitsi tietenkin viikonloppuisin). Tämä ajatus aamulla kuuden jälkeen on suorastaan parasta lääkettä krooniseen vauvakuumeeseen. Näin muistaa olla tyytyväinen keskeytymättömistä yöunista ja siitä, että usein on myös päiviä, jolloin ei tarvitse herätä edes herätyskelloon. Tämä syy olisi myös jokseenkin hyväksyttävämpi vastaus tahdittomien ihmisten jokos-on-pullat-uunissa-uteluihin, eli yksinkertaisesti: ei ole, en halua vapaaehtoisesti luopua yöunistani. Kelvollisempi selitys lähinnä siis verrattuna edelliseen selitys-kyhäelmääni: ei ole, en halua finnejä, joita e-pilleritön elämä saattaa aiheuttaa.

Ja kuitenkin, kun olen syönyt aamupalan ja touhotan jo päivän menoissa, muistan, kuinka niin kovasti jo tahtoisin sellaisen oman herätyskellon, mallia puolimetrinen kuolakone.

tiistai 26. helmikuuta 2008

Karkauspäivän lähestyessä

Sattuipa sopivasti silmään tämä juttu kihlautumisesta näin karkauspäivän korvilla. Tiivistetysti: naiset tahtovat kihloihin miehiä nopeammin, ja kaksi vuotta tuntuu olevan kriittinen raja, jolloin tehdään päätöksiä. Ja jos kahden vuoden yli mennään, viivyttely saattaa venyä paljonkin. Omien tilastojeni valossa tämä pitää paikaansa, sillä melkein kaikki tuntemistani naimisiin menneistä pareista ovat enintään tämän kaksi vuotta seurustelleet ennen sormuksia. Tosin myöhemmin puolet näistä ovat jo pistäneet häälahjat jakoon. 

Kun taas täällä ei kiirehditä. Jonkun ajan kuluttua, kun ikäännymme tämän vuoden osalta, olemme olleet yhdessä neljäsosan elämästämme. Eli siitä tulee neljä vuotta jutussa mainitun kriittisen kahden vuoden rajan päälle. Tämän täytyy olla viivyttelyä! Ilmiselvää. 

Mietin kyllä, pitäisikö sittenkin ostaa pullo kuohuvaa, kun tulee karkauspäivä. Sitten kun nettikatalogista valitsisin hamekangasta, niin olisipa ainakin juhlallista juotavaa. Ja voisihan sitä valita sellaisen kankaan, josta voisi ommella mekon sitten seuraavan karkauspäivän jälkeen...

maanantai 25. helmikuuta 2008

Kevättä kohti

Eipä kauan tarvinnut viimeisen Terolutin jälkeen kuukautisia odotella, minkä kai pitäisi tavallaan olla ilahduttavaa, että ainakin jotakin tapahtuu, eikä tarvitse tehdä turhia raskaustestejä vain varmistuksena, ettei ole raskaana, minkä siis tavallaan jo tietää. Kun joskus ei Terolutkaan auta, että vuoto tulisi, kuulemma, jos internetin ihmeellisiin lähteisiin on yhtään luottamista. 

Nyt sitten pitäisi muuntautua taas luonnonmukaiseksi olennoksi ja toivoa, että oma hormonitoimintakin heräilisi vähitellen. Onhan sentään kevät tulossa.

perjantai 22. helmikuuta 2008

Hetkiä

Helmikuu, ja taivaalta tulee räntää ja vettä. Ohi ajava auto ei hiljennä, joten lätäköstä roiskuu kuravettä housuille. Lahkeet ovat jo märät, sukat kastuvat kengissä vähitellen. Olisipa sateenvarjo. Kaupassa ei jaksa enää ajatella, mitä ostaisi. Sitä ja tätä kassahihnalle, mihin laitoinkaan bonuskortin, pankille kiitos, hymy. Onneksi, onneksi on perjantai, ja suunnitelmassa on vain olla. Olemiseen seuraksi Amélie yleiseen minusta-ei-tule-mitään-oloon ja kupillinen teetä paleluun ja vilustumisoireisiin. Pitäisi tehota. 

Varsin täydellinen suunnitelma, kun on helmikuu, perjantai, vesisade.

tiistai 19. helmikuuta 2008

Oireet on ja oireeton

Vauvahaaveiluihurahduksessani olen ehtinyt etsimällä etsimään oireita, joiden perusteella voisi päätellä jotakin jostakin. Havaintoja:

- Viime sunnuntaina vatsaa nipisti ja sattui. Saattoi tosin johtua viikonlopun ruokavaliosta, johon kuului vielä sunnuntainakin jälkiruokaa, popkornia, jäätelöä, vähän lisää popkornia, päälle suklaata. Vähemmästäkin saa varmasti vatsanväänteitä.

- Alkuviikon tuskallisuutta lähestyvä väsymys. Kun ei vaan saa silmiä auki aamulla, ja siitä sitten jossakin vaiheessa päivä alkaa, minä siinä h-i-t-a-a-s-t-i edeten. Päivänvalon perässä ei melkein edes pysy, olo kuin talviunessa. Mutta hei, eikö maanantait aina ole vähän tuollaisia? 
(Aamun muuten täydensi lehtimyyjä, jonka mainospuheelta en saanut suunvuoroa kuin vasta lopuksi, kun tilaus oli jo lähtemässä. Kohtelias "ei kiitos" sai myyjän sulkemaan puhelun niin, että jäin tuijottamaan puhelinta. Ehkä sillä oli paha päivä, tai NE hormonit...) 

- Ja muuten onkin aivan oireetonta. Terolut on seuranani vielä neljä päivää, ja sitten taas odotetaan. Eipä tämä mitään järisyttävän jännittävää ole...

Joskus ennen joulua ehdin jo ihailla tätä luomuihmisen eloa, mutta en enää ole niin innoissani johtuen teini-iän flashbackeista. Akne, finnitauti, voi kestää koko lopun elämän, mitä ei koskaan kerrottu silloin joskus, kun lohduteltiin, että "se on tää murrosikä, joka kaiken aiheuttaa, parin vuoden päästä ei enää ole näpyn näppyä". Toisaalta olisi ollut masentavaa kuulla totuus, kun se on masentavaa kuulla nytkin. Siis että lopun elämää, kiitos vaan. 

Kasvoissa tilanne ei ole varsinaisesti paha, mutta paristakin näppylästä tekisi mieli alkaa parkumaan, kun muistaa teini-iän tilanteen. Jos nyt olisi kesä, menisin jonnekin syrjäiseen paikkaan pariksi päiväksi makoilemaan paahtavan auringon alle ja kärventämään selkään ilmestyneet tuhannet (tai paljon niitä ainakin on) pienet näpyt pois - kuulostaapa epäterveelliseltä ajatukselta kun ottaa huomioon auringon vaarat. Nyt ei auta kuin iltaisin levitellä apteekista ostettua reseptilääkettä selkään ja kasvoihin ja toivoa, että se auttaisi. Toinen rasittava pillerittömyyden oire on se, että hiukset pitää pestä joka päivä, jos tahtoo näyttää suurin piirtein ihmiseltä. Pitäisiköhän tästä kaikesta syyttää hormoneita?

Jollakin tavalla lohduttavaa kuitenkin on, että joskushan tämä on joka tapauksessa edessä, jos lapsia haluaa. Ja jos lapsia ei haluaisi tai niitä ei saisi, niin tahdittomat ihmiset kyselisivät kuitenkin, että miksi ei ku onhan ne niin ihania ainakin tämä oma pikku räkänokkapiltti. Voisiko siihen sitten vastata, että "no ku pelkään finnejä ku mulla oli niitä teini-iässäkin ennen pillereitä..."?

torstai 14. helmikuuta 2008

Sekalaisia ajatuksia anonyymiltä punaviinin litkittäjältä

Multivitamiinitabletit loppuivat ja olen surffaillut apteekin sivuilla etsimässä tietoa, mitä tabletteja kannattaisi syödä, jotta ainakin psykologinen vaikutus olisi maksimaalinen. Että kuvittelisi olevansa pirteä, kuten ihmiset yleensä ovat keväisin. Paitsi siis minä. Valon lisääntyneen määrän huomaa siitä, että kiinnitän huomiota ikkunoiden likaisuuteen. Ei pimeässä sillä ole väliä, mutta keväisin näyttäytyvä aurinko paljastaa joitakin asioita. On pakko miettiä, vähän kuin summatiivisesti, mitä teki koko syksyn ja mitä tekee keväällä. Ja sitten siitä eteenpäin ei tiedäkään, mutta mietin sitä vasta huomenna (eli huomenna eli huomenna eli huomenna...) 

En yleensä jaksa innostua ystävänpäivästä, mutta tänä vuonna olen ryhdistäytynyt. Epävarmuuden sietämisen tekee helpommaksi se, kun on ystäviä, jotka pysyvät. Toki muuttuneet elämäntilanteet ja asuinpaikat vaikuttavat siihen, että kaikki eivät pysy elämässä samalla lailla, mutta että he ovat ainakin ajatuksissa, ja siis olemassa. Ja kun seuraavan kerran joskus nähdään, ehkä aika välissä ei tunnukaan niin pitkältä. Jos tuntuu, niin muistojen aikaan on usein yllättävän lyhyt matka.

Hyvää ystävänpäivää sinulle, joka tätä luet :)

maanantai 11. helmikuuta 2008

Ja sanani syön

Jos en ole Todellinen Vauvahaaveilija, niin kai sitten jo amatööri-sellainen, sillä:
- Viime viikolla aamupalaani kuului greippimehua. Yhtenä päivänä jopa kokonainen verigreippi.
- Viikon päätteeksi avasin punaviinipullon, koska punaviini sopii mainiosti juotavaksi hyvän sunnuntairuoan kera. Koska pulloon jäi viiniä vaikka kuinka, juon sen loppuun tällä viikolla vähitellen. Minä, gradu, lasi punaviiniä. Maanantai. Kuulostaa ihanan boheemilta, melkein kuin taiteilijaelämää! 

Lieventäviä asianhaaroja hurahtamisen tuomioon kuitenkin ovat:
- Pidän greippimehusta ja verigreipistä. Olisi ihan eri asia juoda naama irvessä kuin nauttien mausta. Meillä on vain harvoin mehuja, ja siksi en tavallisesti juo greippimehuakaan. Nih.
- Hei, eikö sunnuntairuokaan oikeasti kuulu viini? (sunnuntairuoka = ruoka, jota syödään viikonloppuisin. Valmistamiseen menee ihanan kauan aikaa, ja siksi se tehdään aina yhdessä siten, että molemmilla on omat vakiintuneet roolinsa, kuten että mies paistaa lihat ja minä pilkon salaatin ja teen kastikkeen.)

Oikeaoppisesti olisin aloittanut juomavarustelun jo aikaisemmin ja varmistanut oikean ajoituksen. Nyt olin amatöörimäisesti myöhässä greippien kanssa, ja punaviinin juominen tuskin mitään auttaa, jos ei ovulaatiota tapahdu. Kauhukuvissani muutun seuraavan kolmen kuukauden aikana piiloalkoholistiksi, joka naukkailee joka ilta lasillisen viiniä muka uskoen sen hyötyvaikutuksiin, kun loppujen lopuksi juo vviiiiniää yleiseen ahdistukseen ja luomisen tuskaan, ja lasillinenkin on jo vaihtunut pullolliseksi... Toivoisin siis, että kierto on lähempänä normaalia kuin viimeksi. Tai jos ei ole, niin en kuitenkaan rappioituisi.

torstai 7. helmikuuta 2008

"Kunnes ei enää huvita?"

Jahas, taas uusi julkkisten ero. Pitäisikö tässä ajatella, että surullista, vai onko tämä sitten kategoriaa "kasvoimme erilleen", joka tuntuu usein olevan selityksenä sille, että yhteinen arki ei enää kiinnosta tai onnistu. Niin tai näin, eipä eroista voi koskaan tietää muut kuin asianosaiset (vaikka iltapäivälehdet usein yrittävätkin vakuuttaa tietävänsä kaiken julkisuuden henkilöistä ja heidän parisuhteestaan). 

Minua tämäkin uutinut kosketti, koska olen miettinyt avioliiton ja -eron problematiikkaa. Ei sillä, että itselleni kumpikaan olisi ajankohtainen, vaan kun ystävä- ja tuttavapiirissämme on viime aikoina tapahtunut aika paljon eroja. Siis avioeroja. Ja koska olemme suhteellisen nuoria, ystävämme ja tuttavamme ovat suurin osa myös melko nuoria, joten avioliittokaan ei ole sitten voinut kestää kovin kauaa. Puolet tuntemistani naimisiin menneistä pareista (siis tuttavista, ystävistä, sukulaisista ja nimenomaan suurin piirtein omaa ikäluokkaa) ovat eronneet. Puolella eronneista on pieni lapsi. Tilastoni ei tietenkään ole mitenkään kattava, mutta harmillisesti noudattaa kuitenkin virallisten tilastoiden ennustetta avioeroista. Viime aikojen avoeroja en jaksa laskea, mutta mainittakoon, että niitäkin on tapahtunut. 

Tilastojen, tuntemieni tapausten sekä julkkiserojen yhteenlasketun vaikutuksen vuoksi ajatus naimisiin menemisestä suurin seremonioin tuntuu entistä kaukaisemmalta. Siis että sillä ei ole niin väliä, että tahdon-sanaa tulisi todistamaan vähintään sata ihmistä, joiden antamat hääpariristipistotyöt ja astiastot päätyisivät kotimme kaappeihin ja joiden rahalahjoilla pääsisimme häämatkalle muuallekin kuin mökille. Tai että kutsukortit, asut, hääkarkit, pöytäjärjestykset, meikit ja kampaukset olisivat viimeisen päälle ja suunniteltu vähintään puolta vuotta aikaisemmin. Tai että ottaisimme lainaa kustantaaksemme tämän kaiken. 

Sillä on sitä vastoin väliä, että kun illalla kotona lusikoi suuhunsa nälkäisenä purkkihernekeittoa (koska kaapissa ei ole paljon muuta ruokaa, koska kumpikaan ei ole ehtinyt käydä kaupassa, ja vaikka olisikin, ei olisi juuri silloin gourmet-tuulella), jossakin sisällä, sydämessä, tuntuu sellainen läikähdys onnea. Että rakastaa ja että näin on hyvin.

sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Rytmitön II

Enpä olisi vuosi sitten uskonut, että voisin olla iloinen kuukautisista. Naistenvaivat, puolukkapäivät, täti. Joillakin on monta nimeä. Olin joka tapauksessa ilahtunut, että Terolut toimi niin kuin sen kai pitikin toimia, ja yli sadan päivän kierto päättyi vihdoinkin.

Epänormaalia oli se, että ei sattunut vatsaan, selkään, ei minnekään. Vastapainoksi ärsytyskertoimet olivatkin sitten tavanomaista korkeammat. Toisaalta opiskeluissa on meneillään stressaava aika, joten mieliala voi olla kaikkien asioiden summa. Mistä sitä ikinä tietää, mikä johtuu mistäkin.

Jos olisin Todellinen Vauvahaaveilija, tekisin kaikkeni, että syntyisi tulosta. Greippimehua, ovulaatiotestejä, punaviiniä. Vitamiineja, omegakolmosta, beroccaa. Ja joka toinen päivä -malli, halutti tai ei. 
Ensimmäisen (melkein) luomukierron pituus oli kuitenkin sitä luokkaa, että parempi, kun pitää jalat maassa. Ehkä vielä joskus annan itselleni luvan hurahtaa haaveiluun, mutta en ihan vielä. 

Rytmitön

Jos jossakin olisi myytävänä itsekuria, ostaisin sitä ison annoksen ja maksaisin Visalla. Osan ostoksista käyttäisin vuorokausirytmin parantamiseen. Heräisin aina aikaisin ja menisin nukkumaan siihen aikaan, että aamulla olisi jokseenkin mahdollista, edes teoriassa, herätä aikaisin virkeänä ilman, että on pakko, siis aivan pakko, jossakin vaiheessa päivää nukkua pitkät päivä- tai iltaunet. Että tulisi jonkinlainen rytmi kirjoittamiseen. 

Nyt tämä itsekurin puutotila johtaa pakollisiin päiväuniin, jos (ja kun) aamulla on ollut pakko herätä aikaisin. Päiväunien jälkeen palelee, ärsyttää, on uninen olo, ajatus ei kulje. Täytyy juoda vähintään kolme kuppia teetä ja sulattaa pakkasesta pala suklaapiirakkaa, että tokenee. Sitten jonkin ajan päästä televisiosta tuleekin jo kaikenlaista iltaysin ohjelmaa, jotka pitää ehkä katsoa. Jos ei, niin ainakin uutiset tulevat. Ja tulosruutu, vaikka ei minua urheilu niin kiinnosta. 

Rytmittömyys korostuu, kun on yksin kotona. Jossakin vaiheessa käy mielessä, onko puoliyksi yöllä mikään kirjoitusaika. Jatkan silti vielä pari lausetta, kappaletta... 
Yöllä näen unta kirjoittamisesta. 

torstai 24. tammikuuta 2008

Vihreys

Joskus kuulee sanottavan, että suomalaiset ovat kateellista kansaa. Ja kateushan vie kalatkin vedestä, sanotaan. Siksi kai neuvotaankin, että kel' onni on, se onnen kätkeköön. Ettei vain kukaan tulisi kateelliseksi.

En ole kateellinen esimerkiksi rahasta tai maallisesta omaisuudesta. En siis ole kateellinen sellaisesta, joka ei voisi olla minun, ja ei minua edes kiinnostaisi esimerkiksi sellainen ala, jossa tärkeintä olisi suunnitella ja luoda jotakin sellaista, mistä joku toinen haluaa maksaa paljon rahaa, tai sitten neuvotella tästä kaikesta, you know, business-juttuja. 

Joskus, häivähtävän hetken ajan, olen kuitenkin aivan pienesti kateellinen lapsiperhearjesta. Ei sillä, ettenkö olisi tyytyväinen arkeeni, mutta haaveissa arjessani olisi pieni lapsi, jonka hyvinvointi olisi minulle tärkeintä ikinä. Ja se, miten se nukkuu, syö ja ulkoilee. Tosin viime kuukausien aikana olen lopettanut konkreettisen haaveilun (siis sellaisen, kun miettii, miten kertoisi raskaudesta vanhemmilleen tai minkäväriset vaunut ostaisi), koska haaveiden toteutuminen tuntuu, ironista kyllä, kaukaisemmilta, kuin silloin kun vain haaveilin. 

Ehkäpä ristiriitaista, mutta en ole yhtään kateellinen juuri toisten ihmisten vauvoista ja lapsiperhe-elämästä. Usein lapsiperhe-elämä vaikuttaa ulkoapäin katseltuna jokseenkin kaoottiselta puklurätteineen, tutteineen ja kakkavaippoineen, puhumattakaan väsyneistä vanhemmista, joiden keskinäinen parisuhde on kuin muisto vain. Eikä minua niiden toisten vauvat ole viime aikoina juuri niin kiinnostaneet, että olisin jaksanut erityisesti huomioida vatsaväännehymyjä ja pieniä varpaita. Vauvoja kuin vauvoja. Ja niitähän tuntuu riittävän. Tästä tietenkin syntyy ohimeneviä kysymyksiä, että koskas meille. Väkinäinen nauru, mutinaa, ei ole tulossa ihan heti. Onneksi tämä ei ole arka asia, niin kysymykset voi ohittaa, niille voi nauraa, eivätkä ne juuri tunnu missään. Kuitenkin, samalla hetkellä, mietin kadonneita kuukautisiani, jotka muistuttaisivat siitä, että vartaloni toimii kuin naisen vartalon pitääkin toimia. 

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Ja jostakin pilkistää aurinko

Pari päivää sitten kiertopäivät siirtyivät sadan paremmalle puolen. Se tarkoittaa yli kolmea kuukautta edellisistä kuukautisista. Resepti kouraan ja Terolut apteekista. Näin siis taas syödään päivittäin pillereitä, siis muutakin, kuin multivitaa. 

Lääkäri oli ihan kiva, mutta ei juuri ylimääräistä puhunut. Parempi ehkä sekin, kuin terveydenhoitaja, joka ei selvästikään ymmärtänyt tai kuunnellut, tai sitten muuten vain esittää kysymyksiä kuin listasta, varmuuden vuoksi. Vai onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka kertovat terveydenhoitajalle puuttuvista kuukautisista, perheenlisäyshaaveista ja negatiivisesta raskaustestistä, ja vastaavat sitten terveydenhoitajan kysymykseen "oletko ollut tänä aikana yhdynnässä?" että "häh, mitä, en, kukaan ei kertonut, että pitäisi.." 

Luulisi kuitenkin, että lisääntymisen perusteet, ainakin teoriassa, olisi kuitenkin jo kaikilla hallussa tässä vaiheessa. Vähän niinku että miten seksi, ehkäisy, ovulaatio, kuukautiset, kiertopäivät ja muut liittyvät toisiinsa. Etenkin nykyaikana, kun tietoa löytyy napin painalluksen jälkeen (vähän liikaakin), eikä tarvitse punastellen lainata kirjastosta joitakin hassuja opuksia (vai miten ennen googlea näistä asioista otettiin selvää? Ehkäpä oltiin vain autuaan tietämättömiä kaikesta, ja sitten vain poks ja pamaus, jokin päivä oltiin paksuna.) Mutta olipa hyvä, että kysyi kuitenkin, että varmistui asia, jos selostuksestani jotakin jäi epäselväksi. Vastaus kun oli kyllä. Ja koska vastaukseni vuoden välkkypää -kysymykseen oli kyllä, pääsin labraan. Raskaustesti oli odotetusti negatiivinen. En kyllä missään vaiheessa kyseenalaistanutkaan tikkuunpissaamistaitojani ja viivananalysointikykyjäni. Yksi viiva on yksi viiva, eikä se muutu, vaikka katsoisi valoa vasten. 

Tästä tarinasta sitten tähän päivään: pilleri naamaan, vettä päälle. Simppeliä. Pitää vain osata laskea kymmeneen eli niin monta pilleriä otan, ja viikonpäivätkin näkyy pilleripakkauksesta. Tänään on kuudes päivä, kun Tero on ollut aamupalapöydälläni, joten enää neljä päivää, ja sitten saan odottaa kuukautisia. Ja laskea taas, sillä seuraavat otetaan kierron 15-24. päivä, muistaakseni. 

Katsotaan siis. 
Tänään ulos katsoessani huomasin, että pilvien takaa näyttäytyi aurinko.  

torstai 17. tammikuuta 2008

Väsymysvalitus

Pitäisi varmaankin aloittaa tämän vuoden ensimmäinen kirjoitus jotenkin repäisevästi, mutta väsyttää, luovuus on kaukana, enkä haluaisi kirjoittaa "uusi vuosi, uudet kujeet ja lässynlässynlää", koska se vain kuulostaa siltä, niin kuin sen olisi kuullut jo sata kertaa. Ja joka vuosi. 

Lomailu on loppunut ja minulla on selvästikin lomaltapaluulorvimus, jonka johdosta väsyttää aina vain. Arjen puolestapuhujana en olekaan erityisen ilahtunut arjen alkamisesta. Huomenna pitäisi kuitenkin klo 8 olla menossa, kun se kellonaika on joululomalla ollut lähinnä aamuyötä. Oma vika, kukaan ei käske valvoa, etenkin kun kuuluu unen tarpeessa yhä sarjaan lapset ja imeväiset eli vähintään 9 tuntia unta per yö, tai muuten väsyttää. Multivitamiini-mitkä-lie-tabletit eivät tunnu piristävän kuin korkeintaan psykologisesti, mutta popsin niitä silti, varmuuden vuoksi, kun ei ole muitakaan pillereitä enää päivittäin muistettavana. 

Ihanaa arkea siis odotellessa.

maanantai 7. tammikuuta 2008

Testaamisinnottomuus

Olen joskus ihmetellyt, miksi vauvahaaveilijat ovat niin innokkaita kartuttamaan raskaustestitehtailijoiden omaisuutta testaamalla tilanteissa, jolloin voisi vain odottaa, että kuukautiset alkavat tai sitten eivät ala, jolloin saisi tuloksen varmasti. Siis tyyliin:
"Nyt on kp:t 21/29 ja testasin negatiivisen, voi itku, surku ja byääääh... Mut ei se ehkä vielä näkyiskään, joten testaan huomenna uudelleen..."

Kuvittelin, että itse tekisin kylmänrauhallisesti testin, kun se olisi tarpeen. Ei ehkä olisi kannattanut ihmetellä tai kuvitella mitään, koska tässä kp 86 -tilanteessa (laskin luvun juuri kalenterista, edellisen kerran olin päiviä laskenut ennen joulua) on jo kylmänrauhallinen tilanteenhallinta kadonnut aikoja sitten, ja olen tehnyt testejä kokonaiset kolme kappaletta. Ensimmäisen negatiivisen raskaustestin jälkeen en olisi mielelläni testannut turhaan uudelleen, mutta pikkujoulukausi jotenkin velvoitti huolehtimaan, etten pilaa mitään, mikä ehkä olisi saanut alkunsa, joten testasin uudelleen. Ja taas uudelleen. Punaviiniglögi, jouluviinit ja uuden vuoden kuohujuoma siis maistuivat hyvällä omatunnolla, enkä oikeasti mitenkään kuvittele, että tällaisella päättymättömällä kierrolla voitaisiin raskaaksi tulla. Testit ovatkin olleet lähinnä varmistusta, että en ole raskaana, enkä mitenkään innosta hihkuen ole niitä syöksynyt tekemään ja sitten raportoinut tapahtuneesta jokaiselle vauvahaaveilupalstalle kerjäten myötätuntoa ja sympatiaa.

Olen ollut ajattelematta asiaa (ihan oikeasti!), eikä kuukautiset tulleet kuin puun takaa (voi jestas, mikä kielikuva). Olen joskus ajatellut asiaa, eikä mitään ole tapahtunut ajattelun voimalla. Murphyn lakikaan ei ole toiminut: olen pitänyt valkoista hametta ja viettänyt aikaa olosuhteissa, jolloin Murphyn lain mukaan kuukautisten pitäisi ainakin alkaa, siis kun ei ole sisävessaa tai juoksevaa vettä ja pakkasta ja lunta on paljon, kuukautissuojia ei ole mukana ja lähin kauppakin kaukana. Ei niin ei. 

Olo tuntuu muuten jotenkin puolinaiselta, vaikka yritänkin ajatella, että tämä on kai ihan normaalia, olen vain välillä kärsimätön. Kärsivällisyyttä siis, kärsivällisyyttä.