lauantai 15. joulukuuta 2007

Epäsosiaalisuuden päivät

Mies on matkoilla ja minä vietän epäsosiaalista elämää kera gradun. Toisaalta olen juuri kaivannut tällaista aikaa, jolloin voin olla kotona yksin, seuranani vain pino kirjoja ja gradu-tiedosto, kanavoiden epäsosiaalisen hetken yksipuoliseen keskusteluun tutkimuksen kanssa.

Harmi, että päivisin ajatukset harhailevat ja intensiivinen työskentely on ajoittunut lähinnä öiseen aikaan, jolloin itsekritiikki on viimeistään hälventynyt. Ja sitten kun olen laittanut nukkumaan, ei uni olekaan tullut heti. Viime yönäkin mietin ilmastonmuutosta (!), koska siitä on ollut nyt niin paljon televisiossa. Ahdistaa, kun lunta ei välttämättä koskaan enää ole jouluna, eikä sille voi oikein mitään. Toissayönä olin taas varma, että minussa on jotakin vikaa ja kestää kauan, että joskus saamme lapsia, jos saamme. 

Olen muuten huomannut, että muissa vauvahaaveblogeissa tapahtuu paljon:
Kp:t etenevät ykkösestä vähän yli kymppiin, jolloin tunteita löytyy pettymyksestä sisuuntumiseen ja toimeliaisuuteen. Sitten alkaa jännäily, toiveikkuus on huipussaan, vaikka välillä iskee epäusko. Oireita löytyy vaikka muille jakaa. Mahdollisen testausoperaation jälkeen palataan taas alkuun tai lätkäistään sivulle kuva kahdesta viivasta ja hermoillaan, kuinka homma jatkuu vai jatkuuko. Silloin voi jo kirjoittaa rv:t, jotka myös suurenevat päivä päivältä. Tuntuu, kuin koko ajan tapahtuisi, vaikka koko ajan vain odotetaan.

Täällä ei tapahdu mitään. Tylsää, tylsää.

maanantai 10. joulukuuta 2007

Kunhan

Olen miettinyt, onko stressin määrä vakio. Usein ajattelen, että kunhan-tämä-juttu-on-ohi-niin... - ja sitten suuri helpotuksen tila kestää tasan hetken, kunnes seuraava stressinaihe on jo mielessä. Jos joudun yltiöstressitilanteisiin, olen huomannut selviäväni hyvin, koska silloin pienemmät huolenaiheet unohtuvat. Normitilanteessa pienistä huolenaiheista tulee isoja huolehdittavia, ja jos niitä ei itsellä sillä hetkellä ole tarpeeksi, minulla on tapana ottaa myös muiden huolenaiheita lainaksi itselleni. Eli minulla on jokseenkin aina jokin huolehdittava asia mielessä. Nyt suosikkilistallani on gradun tekele.

Tarinoiden mukaan stressaamisella ei ainakaan tule raskaaksi. Huono juttu, jos näin on, sillä en usko, että tulen olemaan koskaan täysin stressivapaa, paitsi sitten kun olen tilassa, jossa univelatkin kuittautuvat... 

On varmasti harhaluulo ajatella, että gradun valmistuttua olisin onneni kukkuloilla kovin pitkää, sillä kun maisterikakku on syöty, tulisi löytää töitä, ja kun on saanut töitä, pitäisi olla pätevä ja tehokas. Onneksi se on ihan toinen tarina, ja kuvitteluni yltää todellisuudessa vain pohdintaan siitä, haluanko vadelmajuustokakun vai suklaakakun vai ehkä molemmat, kun sitten päivänä kauniina valmistun. Ehkä tämä on minun tapani ottaa asiat kuitenkin kakunpala kerrallaan, jotta epävarmuus olisi edes jotenkin hallittavissa oleva tunne. 

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Projekteja

Vauvahaaveprojekti ei oikein tunnu etenevän. Kierto nro 1 jatkuu, jatkuu, jatkuu... Elämä luomuihmisenä tuntuu muuten varsin normaalilta, melkein hämmästyttävän tavalliselta. Olo on tällä hetkellä ihan peruslaiska, väsyttää aamuisin, kuten aina ennenkin. Toinen projektini eli gradu etenee hitaasti, ja koska suurta inspiraatiota tuskin koskaan tulekaan, täytyy tyytyä semi-inspiroituneeseen olotilaan. 

Takaisin haaveprojektiin: tammikuussa voin mahdollisesti saada lääketieteen apua, jos kuukautisia ei vieläkään ole tullut. Puolikin vuotta odottelua olisi kuulemma ok. Jokseenkin on mukavaa tietää deadline, milloin ehkä tapahtuu jotakin tähän perheenlisäysprojektiin liittyvää, vaikka ei tässä mikään kiire ikäni ja yleensäkin elämäntilanteemme puolesta ole. 

Olen aikaisemminkin ajatellut, että en tule raskaaksi tuosta noin vain, mutta kai siihen mahdollisuuteen on silti ainakin vähän uskonut. Olenhan käyttänyt e-pillereitä siihen asti, kun olin ihan varma, että niistä on aika luopua, ja jos siitä seuraisi uusi elämä, aika olisi niin oikea kuin se vain ikinä voisi olla. Mutta se, että olen ajatuksen tasolla valmistautunut siihen, että kaikki-mulle-nyt-heti ei toteudukaan tässä projektissa, ei estä pettymästä (ihan vähän vain). 

Hämmentävää on lähinnä se, että en tiedä, mitä minussa tapahtuu. Miksi vartaloni ei lue samaa kalenteria kuin minä? Ovatko omat hormonini lomalla? Minne ja milloin vikailmoitus toimitetaan?
Katso seuraava jakso...