Jahas, taas uusi julkkisten ero. Pitäisikö tässä ajatella, että surullista, vai onko tämä sitten kategoriaa "kasvoimme erilleen", joka tuntuu usein olevan selityksenä sille, että yhteinen arki ei enää kiinnosta tai onnistu. Niin tai näin, eipä eroista voi koskaan tietää muut kuin asianosaiset (vaikka iltapäivälehdet usein yrittävätkin vakuuttaa tietävänsä kaiken julkisuuden henkilöistä ja heidän parisuhteestaan).
Minua tämäkin uutinut kosketti, koska olen miettinyt avioliiton ja -eron problematiikkaa. Ei sillä, että itselleni kumpikaan olisi ajankohtainen, vaan kun ystävä- ja tuttavapiirissämme on viime aikoina tapahtunut aika paljon eroja. Siis avioeroja. Ja koska olemme suhteellisen nuoria, ystävämme ja tuttavamme ovat suurin osa myös melko nuoria, joten avioliittokaan ei ole sitten voinut kestää kovin kauaa. Puolet tuntemistani naimisiin menneistä pareista (siis tuttavista, ystävistä, sukulaisista ja nimenomaan suurin piirtein omaa ikäluokkaa) ovat eronneet. Puolella eronneista on pieni lapsi. Tilastoni ei tietenkään ole mitenkään kattava, mutta harmillisesti noudattaa kuitenkin virallisten tilastoiden ennustetta avioeroista. Viime aikojen avoeroja en jaksa laskea, mutta mainittakoon, että niitäkin on tapahtunut.
Tilastojen, tuntemieni tapausten sekä julkkiserojen yhteenlasketun vaikutuksen vuoksi ajatus naimisiin menemisestä suurin seremonioin tuntuu entistä kaukaisemmalta. Siis että sillä ei ole niin väliä, että tahdon-sanaa tulisi todistamaan vähintään sata ihmistä, joiden antamat hääpariristipistotyöt ja astiastot päätyisivät kotimme kaappeihin ja joiden rahalahjoilla pääsisimme häämatkalle muuallekin kuin mökille. Tai että kutsukortit, asut, hääkarkit, pöytäjärjestykset, meikit ja kampaukset olisivat viimeisen päälle ja suunniteltu vähintään puolta vuotta aikaisemmin. Tai että ottaisimme lainaa kustantaaksemme tämän kaiken.
Sillä on sitä vastoin väliä, että kun illalla kotona lusikoi suuhunsa nälkäisenä purkkihernekeittoa (koska kaapissa ei ole paljon muuta ruokaa, koska kumpikaan ei ole ehtinyt käydä kaupassa, ja vaikka olisikin, ei olisi juuri silloin gourmet-tuulella), jossakin sisällä, sydämessä, tuntuu sellainen läikähdys onnea. Että rakastaa ja että näin on hyvin.
Minua tämäkin uutinut kosketti, koska olen miettinyt avioliiton ja -eron problematiikkaa. Ei sillä, että itselleni kumpikaan olisi ajankohtainen, vaan kun ystävä- ja tuttavapiirissämme on viime aikoina tapahtunut aika paljon eroja. Siis avioeroja. Ja koska olemme suhteellisen nuoria, ystävämme ja tuttavamme ovat suurin osa myös melko nuoria, joten avioliittokaan ei ole sitten voinut kestää kovin kauaa. Puolet tuntemistani naimisiin menneistä pareista (siis tuttavista, ystävistä, sukulaisista ja nimenomaan suurin piirtein omaa ikäluokkaa) ovat eronneet. Puolella eronneista on pieni lapsi. Tilastoni ei tietenkään ole mitenkään kattava, mutta harmillisesti noudattaa kuitenkin virallisten tilastoiden ennustetta avioeroista. Viime aikojen avoeroja en jaksa laskea, mutta mainittakoon, että niitäkin on tapahtunut.
Tilastojen, tuntemieni tapausten sekä julkkiserojen yhteenlasketun vaikutuksen vuoksi ajatus naimisiin menemisestä suurin seremonioin tuntuu entistä kaukaisemmalta. Siis että sillä ei ole niin väliä, että tahdon-sanaa tulisi todistamaan vähintään sata ihmistä, joiden antamat hääpariristipistotyöt ja astiastot päätyisivät kotimme kaappeihin ja joiden rahalahjoilla pääsisimme häämatkalle muuallekin kuin mökille. Tai että kutsukortit, asut, hääkarkit, pöytäjärjestykset, meikit ja kampaukset olisivat viimeisen päälle ja suunniteltu vähintään puolta vuotta aikaisemmin. Tai että ottaisimme lainaa kustantaaksemme tämän kaiken.
Sillä on sitä vastoin väliä, että kun illalla kotona lusikoi suuhunsa nälkäisenä purkkihernekeittoa (koska kaapissa ei ole paljon muuta ruokaa, koska kumpikaan ei ole ehtinyt käydä kaupassa, ja vaikka olisikin, ei olisi juuri silloin gourmet-tuulella), jossakin sisällä, sydämessä, tuntuu sellainen läikähdys onnea. Että rakastaa ja että näin on hyvin.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti