On tuttavia, kavereita ja ystäviä. Jotkut tulevat, toiset menevät, ja jotkut jäävät ja pysyvät, vaikka tapahtuisi mitä tai aikaa kuluisi tapaamisten välissä. Mutta mihin ne jotkut sitten menevät?
Yksipuolisen, huonon otannan ja täysin subjektiivisen analyysini mukaan tyypit häviävät perheeseen. On niin hienoa olla perheellinen, että perheetön ei vain voi tajuta. Perheellisyyteen voi vedota myös töissä, jos ei halua ottaa jotakin asiaa hoitaakseen. Kun onhan perheettömillä aikaa!
Tuntemani lapsia saaneet tyypit eivät saa kiitettävää arvosanaa yhteydenpidosta. Ehkä heillä on perheellisten piiri, jonne lapsettomat eivät pääse. Itsekään ei sitten enää jaksa soittaa tai kirjoittaa, että tervetuloa meille, kun sekin tuntuu olevan monien viikkojen järjestelyiden tulos.
Ja onhan minussakin vikaa. Koska vauvaprojekti ei ota onnistuakseen, olen tyytyväinen, että edes työ. Olen siis varmaan se tyyppi, joka katoaa töihin. Viikonloppuisin en sitten oikeastaan edes jaksaisi katsella sivusta lapsiperheen hulinaa, onnellista perhe-elämää, hieman kaoottista, mutta juuri sitä, jota haluaisin omaan elämään. Lapsia.
Koska tällä hetkellä tuntuu, että tässä on odotettava vielä n määrä kuukausia, ehkä vuosia, ennen kuin sellainen ihme meille tulee, en halua kiusata itseäni katselemalla toisten lapsiperhe-elämää. Jos minulla on tili tyhjä, en mene kaupungillekaan silloin kiertelemään, itseäni kiusaamaan asioilla, joita ei voi vielä saada, vaikka kuinka haluaisi.
Toivoisin, että tämä on vain väliaikainen katkos. Sitten myöhemmin luultavasti häpeän näitä ajatuksiani, kun nöyränä yritän ryömiä perheellisten piiriin ja toivoa, että he eivät ajattelisi minun hylänneen heitä aikaisemmin. Samalla voisin kyllä itse ajatella, että nytkö kelpaan, kun (jos) on lapsia.
Siihen asti siis:
"Yritä myöhemmin uudelleen..."
Yksipuolisen, huonon otannan ja täysin subjektiivisen analyysini mukaan tyypit häviävät perheeseen. On niin hienoa olla perheellinen, että perheetön ei vain voi tajuta. Perheellisyyteen voi vedota myös töissä, jos ei halua ottaa jotakin asiaa hoitaakseen. Kun onhan perheettömillä aikaa!
Tuntemani lapsia saaneet tyypit eivät saa kiitettävää arvosanaa yhteydenpidosta. Ehkä heillä on perheellisten piiri, jonne lapsettomat eivät pääse. Itsekään ei sitten enää jaksa soittaa tai kirjoittaa, että tervetuloa meille, kun sekin tuntuu olevan monien viikkojen järjestelyiden tulos.
Ja onhan minussakin vikaa. Koska vauvaprojekti ei ota onnistuakseen, olen tyytyväinen, että edes työ. Olen siis varmaan se tyyppi, joka katoaa töihin. Viikonloppuisin en sitten oikeastaan edes jaksaisi katsella sivusta lapsiperheen hulinaa, onnellista perhe-elämää, hieman kaoottista, mutta juuri sitä, jota haluaisin omaan elämään. Lapsia.
Koska tällä hetkellä tuntuu, että tässä on odotettava vielä n määrä kuukausia, ehkä vuosia, ennen kuin sellainen ihme meille tulee, en halua kiusata itseäni katselemalla toisten lapsiperhe-elämää. Jos minulla on tili tyhjä, en mene kaupungillekaan silloin kiertelemään, itseäni kiusaamaan asioilla, joita ei voi vielä saada, vaikka kuinka haluaisi.
Toivoisin, että tämä on vain väliaikainen katkos. Sitten myöhemmin luultavasti häpeän näitä ajatuksiani, kun nöyränä yritän ryömiä perheellisten piiriin ja toivoa, että he eivät ajattelisi minun hylänneen heitä aikaisemmin. Samalla voisin kyllä itse ajatella, että nytkö kelpaan, kun (jos) on lapsia.
Siihen asti siis:
"Yritä myöhemmin uudelleen..."
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti