tiistai 28. huhtikuuta 2009

Nauttikaa!

Kollega laukoi taas elämän totuuksia.
Nauttikaa elämästä, kun vielä voitte.
Teillä on niin helppoa olla kahdestaan.
Itsekin muistan, kuinka kahdestaan elämä oli niin helppoa.
Joten nauttikaa!

Jospa tietäisikin.
Että on tässä yritetty nauttia.
Seksiä on harrastettu.
Greippimehua ja punaviiniä juotu.
Vitamiinitabletit ja berocca otettu.
Lääkärillä käyty.
Lappuja täytetty.
Otettu verikokeita.
Ja muita näytteitä.
Sukupuolitaudit testattu.
Lääkkeitä syöty.
Jonotettu ja odotettu.
Piikkejä pistelty.
Munarakkulaa mittailtu.
Toisillemme vuorotellen uskoteltu, että hyvin tässä käy.
Yritetty järjestää työasiat, jotta em. lääkärikäynnit olisivat mahdollisia.
Stressattu ja laskettu päiviä.
Ja oltu stressaamatta ja laskematta päiviä.
Toivottu.
Ja toivo kadotettu.
Ja ennen kaikkea pelätty, että jäämme lapsettomiksi.

Että on se hyvä, kun joku tietää, että tämä se vasta on helppoa elämää.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Jokainenhan tietää

"Jokainenhan tietää, että jos kesän ensimmäinen perhonen jonka näkee on keltainen, niin kesästä tulee hauska. Jos se on valkea, tulee vain rauhallinen kesä. (Mustista ja ruskeista perhosista on turha puhua, se on aivan liian surullista.)"
-Kirjasta Taikurin hattu -

Keltainen perhonen lensi tänään ohitseni.
Tulin siitä jotenkin valtavan iloiseksi.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Yhtäkkiä ei olekaan sanottavaa (vaikka olisikin)

Kaikkien erinäisten vaikeuksien jälkeen meille on tehty ensimmäinen inseminaatio. Olo on hämmentynyt - että tähän asti kuitenkin päästiin, vaikka sitä epäilinkin - ja etenkin epäuskoinen, että tämä arpa voittaisi yhtään mitään. Kuitenkin myös hitusen toivova, mistä tunteesta haluaisin pitää kiinni. 

Yhtäkkiä tänne kirjottaminen alkaa ujostuttaa. En tiedä, johtuuko se siitä, että saan tietää suurin piirtein lukuja, moniko näitä valitettavan mollisävyisiä tekstejä lukee, vai sitten siitä, että koen munarakkula-parkani niin henkilökohtaisena omaisuutenani, että tuntuisi oudolta raportoida julkisesti sen tai niiden mittoja. Ehkä pelkään myös epäonnistua, vaikka olenkin yli puolentoista vuoden ajan jo totaalisesti epäonnistunut tässä projektissa ja siitä myös tänne kirjoittanut, joten ei tämän pitäisi kovin uutta olla. 

Ajatus ensi kierrosta masentaa, sillä en usko, että työtilanteeni vuoksi hoitoa voisi toteuttaa. En vielä tiedä, miten klinikkamme on auki kesällä eli ehtisikö yhden hoidon tehdä ennen taukoa. Onneksi pistäminen ei kuitenkaan enää pelota samalla tavalla kuin se kaikista ensimmäinen piikki, joten uskoisin selviäväni siinä mielessä stressin suhteen vähemmällä mahdollisissa tulevissa hoidoissa.

Toiveikkuus seilaa ihan vähän tulevaisuuteen ja palaa niin kovin tiukasti kuitenkin tähän hetkeen, jossa ei voi kuin odottaa. Hetkellisen carpe diem -huuman vallassa olen nauttinut auringosta ja juonut ensimmäisen terassisiiderin, jonka toivoin jo viime vuonna jäävän viimeiseksi pitkään aikaan. 

torstai 16. huhtikuuta 2009

Miks ne kun ei me, osa 2

Jaa että vauvabuumi Suomessa. No se on hyvä se, että jotkut hoitavat mallikkaasti tulevien veronmaksajien synnyttämisen. Ja onhan ne vauvat kivoja. Harmi vain, että kaikki eivät pysty syystä tai toisesta omastaan huolehtimaan. Surullista, että kaikki vauvat eivät saa jollain tasolla mahdollisimman ihanteellista alkua elämälleen, pysyvää kotia ja pysyviä ihmisiä.

Ei ehkä pitäisi, mutta kyllähän se taas mieleen tulee.
Että ei tämä ainakaan mikään reilu kerho ole.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Vaihe

Tässä vauvahaaveesta lapsettomuuteen siirtymisessä on ollut vaikka mitä vaiheita, ja taas on yksi sellainen meneillään. Kauhea **tutus. Tämän vaiheen aikana ei tee mieli nähdä muita ihmisiä*, ja sen onneksi toteutinkin pääsiäislomalla (perheitä ei lasketa). Mies sen sijaan on ehkä suru-vaiheessa, mutta uskoisin tartuttavani tämänhetkisen vaiheeni pian, ellei se sitten jo alkanut. Niistä muista ihmisistä nimittäin.

Se yksi muu ihminen tuli kyläilemään miehen lapsuudenkotiin, uteli lapsenteosta. Ne toiset muut ihmiset raahasivat mukanaan vielä oikein esimerkkituotoksen, johon viitaten sitten muka hauskasti kiusoittelivat, että tästä se vauvakuume tarttuu ja kannattaisiko sinunkin. Onneksi en ollut paikalla, mutta tulin surulliseksi, että mieskin joutuu kuuntelemaan ihmisten ajattelemattomia lausahduksia, lapsentekojuttuja. Eikö riitä, että niitä on sanottu minulle? Kannattaisiko kuitenkin harkita, ennen kuin alkaa puhua lapsen tekemisestä eikä tuputtaa viiden lapsen ideologiaansa kaikille? Kun kaikki eivät niitä lapsia halua ja jotkut haluavat, mutta eivät saa. Kummassakin tapauksessa on varmasti yhtä raivostuttavaa, kun ei jaksa tai halua selittää asioiden oikeaa laitaa. Mikähän siinäkin muuten on, että uskotaan sen oman ryttyisen vauvan tuovan muille vauvakuumeen?

Huolimatta ajattelemattomista ihmisistä loma on aina loma. Parasta oli ehkä pilkkiminen auringon paistaessa. On oikeastaan kummallista istua päivä järven jäällä ja odottaa, että kala söisi, kun ei eilenkään syönyt. Aika tuntuu melkein pysähtyvän, kun ei tarvitse katsoa kelloa, ja eipä siellä jäällä kilometrin säteellä niitä muitakaan ihmisiä juuri ole.

Loman jälkeen voikin sitten odottaa viikonloppua.
Ja miten taaskin käytin verbiä odottaa, vaikka täällä ei edelleenkään odoteta?

* ja arvatkaa vain, tapaanko työssäni päivittäin muita ihmisiä ja paljon? Kyllä. Tätä siis toteutetaan vain vapaa-ajalla. Joskus kyllä kaipaisin sellaiseen työhön, johon mentäisiin aamulla, istuttaisiin tietokoneen ääressä ja sitten illalla lähdettäisiin pois. Mutta onneksi tämä on vain vaihe.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Pistää päänsä piiloon, luulee ettei nää


Tekisi mieli pistää pää piiloon ulkomaailmalta. Vähän kuin tämä tukholmalainen lintu.

Toivoisin, että joku kysyisi minulta joskus, mitä minulle oikeasti kuuluu. Melkein ärsyttävää, että kukaan ei kysy mitään, mihin voisi vastata kuin asiat ovat. Luulen kuitenkin, että minusta näkyy kilometrin päähän, että on tässä jonkinasteisia murheita. Mutta sepä vasta ärsyttävää olisikin, jos joku kysyisi jotakin liian henkilökohtaista. Hätkähtäisin, ärsyyntyisin, valittaisin asiasta myöhemmin tänne.

Niinpä. En taida olla mikään maailman helpoin ihminen juuri nyt.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

En tykkää

Jos minulla hetken aikaa oli positiivinen olo ensimmäistä hoitoa kohtaan, niin nyt se on valunut katuviemäriin sulavan lumen mukana, tallautunut loskaan, hukkunut mutaan. Vuotoa väärään aikaan vain on niin väärään aikaan. Vauvantekeminen on tarkkaa puuhaa, eikä väärään aikaan sovi tapahtua mitään väärää. Jos on pääsiäinen tulossa, niin se tarkoittaa, että muniminen on omistettu pääsiäiskukoille tai -kanoille tai vaikka suklaamunatehtailijalle. Mutta ei ilmeisesti minulle.

Tänään muuten vasta tajusin, että pikkuihmisiä saattaa tulla virpomaan. En ole varautunut siihen mitenkään, ja käsitykseni mukaan nykyvirpojat odottavat suurempaa palkkiota kuin itse aikanaan pikkunoitana ollessa, jolloin markkaa pienemmät kolikot ja muutama karkki oli ihan hyvä palkkio. Tänään ei siis avata ovea.
Olenpa säälittävä.

Tekisi mieli kommentoida koko pääsiäiseen, että en tykkää

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Haastattelu 3

Haastattelija: Hei nuuti, taas on haastattelun aika. Onnea yhdestä vuodesta, sinä se vain vanhenet! 
Nuuti: Kiitos vain. Olen havaitsevinani ensimmäiset rypyt silmien alla, joten on aika täydentää voidearsenaalia tuotteilla, jotka lupaavat nuoruutta ja heleää ihoa. Onko ne nyt sitten jotain anti-age-juttuja vai mitä.

H: Hyvä ajatus, etenkin jos aikoo aina tulevaisuudessakin vastata täyttävänsä kaskytviis. Mut hei, miten muuten menee?
N: Siinähän se, ihan kivasti, eipä kummempia. 

H: Sua on tylsä haastatella, kun sun elämässä ei tapahdu mitään. Tämänkin piti olla odotus- ja vauvablogi, mutta eihän täällä vieläkään  ole raskauduttu.
N: Niin piti, mutta ehkä blogin ensimmäiset lukijat ovat jo ymmärtäneet aihepiirin muuttuneen ja etsineet odotusblogeja muualta, tai eivät ainakaan enää oleta voivansa lukea huikeaa synnytystarinaa täältä ihan pian. Ja tapahtuuhan mun elämässä nyt sentään jotain. Valmistuin, olen töissä...

H: Mutta jotain jännittävää! Sun työ ei ole niitä hehkeimpiä kuitenkaan, sellaista, että jännityksestä huokailisi, kun juttujasi kuuntelee.
N: No mut onhan mun elämässä vuoden sisällä tapahtunut muutakin. Menimme kihloihin ja häätkin ovat tulossa. Valitettavasti ei vielä vauvaa, mutta sentään lapsettomuushoidot.

H: No, mistä sitä tietää, mitä tapahtuu ennen kuin taas täytät vuosia, sen kakskytviis, vai miten se oli.
N: Eihän tiedäkään. Toivoisin olevani onnellisesti naimisissa. Näin taantuman aikana toivoisin tietenkin töitä, sekään ei ole itsestäänselvyys. Valtavasti haaveilisin vauvasta, jos uskaltaisin. Mutta se haave on jo kadonnut aikajanalta pois. Olisimme voineet saada vauvan jo vuonna 2008. Ihmettelin silloin niitä, jotka suunnittelivat vauvaa vuodelle 2010, joka tuntui kovin kaukaiselta. Nyt se vuosi olisi meilläkin toiveissa, jos ensimmänen hoito onnistuisi. Millä todennäköisyydellä se vuosi olisi siis meidän vuosi? Tässä voi kestää vielä kauan, eikä mitään voi pitää itsestäänselvyytenä.

H: Mutta sehän olisikin kätevää, jos vauva tulisi suurin piirtein 9 kuukauden kuluttua häistä. Sitten teidän ei koskaan tarvitsisi kertoa lapsettomuudesta, kun kaikki luulisivat, että tulit raskaaksi heti häiden jälkeen.
N: Jos joskus olen raskaana ja saan vauvan, luulen, että jossakin vaiheessa kerron tarkkaan valituille ihmisille, että lasta on odotettu jo jonkin aikaa. Ei ihmiset muuten koskaan opi.

H: Niin. Aika taisi mennä jo, mutta kiitos nuuti sinulle, ja parempaa vuoden jatkoa!
N: Kiitos.