maanantai 12. toukokuuta 2008

Ei vielä mikään

Minulla on olevinaan niin kovin kiire, mutta ainakin on sellainen olo, että olisin tärkeä. Tässä kiireen keskellä olen jo ihan unohtanut vapun negatiivisen raskaustestin ja toukokuun alun, ja yhtäkkiä on taas kuukausi puolessa välissä. Uusi kiertokin on jo alkanut, kiitos terolut-pillereiden, joita ilman mitään ei näytä tapahtuvan. Epäsäännöllinen ja pitkä kierto (tai joskus lyhyt, mutta poikkeus vahvistaa säännön?) tappaa toivekkuuden, ja haaveilenkin ajasta, jolloin haaveilin.

Kun haaveilin, toivoin salaa olevani raskaana tänä vuonna äitienpäivänä. Olisi ihanaa saada juhlia ensi vuonna samaan aikaan, joko vauva sylissä tai kohdussa kasvamassa, mutta ajatus tuntuu kaukaiselta, samoin kuin se, että olisin virallisesti lapseton. Minä en ole vielä mikään, en äiti enkä lapseton. 

Ei mikään -ajatuksissani olen lukenut artikkeleita sekä lapsettomuudesta että äitiyden onnesta (esimerkiksi opiskelijaäidistä, joka vakuutti opiskeluajan olevan sopiva aika lapsen hankinnalle ja että äitiys on niin rauhoittanut elämää ja tehnyt siitä kokonaisen). Mielestäni on hienoa, että kaiken äitiys-hehkutuksen keskellä muistetaan myös niitä, jotka eivät lasta syystä tai toisesta ole saaneet. Lapsettomien lauantaina paistoi aurinko, joten kävelimme miehen kanssa kaikessa rauhassa kaupungilla, söimme jäätelöä ja tuhlasimme luvattoman paljon rahaa kaikenlaiseen, mitä vain teki mieli ostaa. Oli ihan hyvä ja kaunis päivä. 

Äitienpäivä tuntui tänäkin vuonna olevan sellainen päivä, jolloin kaikki ovat perheensä parissa, joten tunsin oloni hieman surkeaksi, sillä meidän molempien vanhemmat asuvat niin kaukana, että emme voi käydä heidän luonaan varta vasten juuri äitienpäivänä. Perheelliset ystävät taas muistivat mainita jo edellisenä päivänä, että eivät tule ainakaan sunnuntaina käymään, koska on äitienpäivä. Olimme siis kahdestaan, loppujen lopuksi melkein kuin unohtaneina, että päivä on Niin Tärkeä Päivä, että kassakoneet ovat kilisseet jo viikkoja aikaisemmin äideille onnea toivottaen.

Ensi vuonna seuraava toukokuun tilannekatsaus.

Ei kommentteja: