Aikaisemmin analysoin itseni vauvahaaveiden salaseuroihin väliinputoajaksi. Nyt olisi taas uudelleenidentifioitumisen paikka. Koska en jaksa ja ehdi mennä mihinkään terapiaan pohtimaan nykyistä identiteettiäni, teen sen tässä pika-analyysina.
- ei enää opiskelija. Pitäisi keksiä tilalle joku muu termi, jonka voisi kirjoittaa lomakkeissa ammatti-kohtaan ja joka vieläpä kuulostaisi siltä, kuin olisi yhä kaunis, nuori ja fiksu.
- ei mikään uraohjus. Mutta kiva työ, kiitos, ja sen verran kiva palkka, että se kompensoisi jotenkin työn aiheuttaman katkoksen vapaa-ajan viettoon.
- ei vakituista työtä. Se, kuka kertoo olevansa sijainen melkein ennen kuin sanoo nimensä.
- ei lapsia. Mutta toivoisi saavansa lapsen. Kovasti. Totuttelua termiin lapseton.
- parisuhteellinen. Onnellinen.
- ei nuori eikä vanha. Töissä täytyy kuvitella olevansa aikuinen.
- realisti, pessimisti, mutta silti myös toiveikas, ja joskus jopa haaveilija.
- vuokralainen (muistaa maksaa vuokransa).
- tunnollinen. Unohtaa asioita vain, jos niitä on muistettavana liikaa.
- ei kevätihminen.
- syksyihminen.
- jouluihminen.
- ihan kiva elämä. Ajoittain oikein kiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti