Näytetään tekstit, joissa on tunniste taapero. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taapero. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. syyskuuta 2011

Rintani ovat taas minun

Olen lopettanut imetyksen. Se ei tapahtunut mitenkään helposti tai aivan itsestään, mutta minusta vain alkoi tuntua, että olisi jo aika luopua tästä tavasta ruokkia lapseni, joten kesän aikana vähensin ensin päiväimetyksiä tietoisesti, ja yöimetyksiäkin pyrin välttämään. Toisesta rinnasta väheni ensin maidontuotanto, ja koska ei enää tuntunut luontevalta imettää siltä puolelta, joka oli jo melkein kuin tavallinen rintani, imetin lopussa vain toisesta rinnasta. Pinnallista kyllä, mutta joka kerta ahdisti ajatus siitä, mitä tällainen toispuoleinen imetys tekisi rinnoilleni: menenkö imetyksen loputtua kauppaan kysymään, olisiko niillä rintaliivejä, joissa toinen kuppi olisi kaksi kirjainta isompi kuin toinen?

Unikouluviritelmien aikana yöimetys jäi joksikin yöksi pois, mutta sitten joinakin öinä taaperoinen heräsi yhä aikaisemmin, karjui, repi kaksin käsin paitaani, joten ei jäänyt epäselväksi, mitä oltiin vailla. Nyt kuitenkin yhden vuoden ja reilun kahden kuukauden ikäisenä lapsemme nukkui (vahingossa) pari yötä hyvin omassa sängyssään eikä aamullakaan muistanut maitoa, niin sitten imetys vain jäi, kun tuli kolmas yö, neljäs...

Onko outoa, kun tunnen tästä suurta haikeutta? Rakastin niitä hetkiä, kun imetin yöllä koko maailman nukkuessa, pieni söi vatsansa kylläiseksi ja huokaisi, käänsi kylkeä. Mihinkään valokuvaan en ole saanut sitäkään katsetta, mikä vauvalla usein oli, kun hän käsivarsillani söi tyytyväisenä, aivan kuin katselisi ihastuneena minua ja minä häntä. Sitten oli niitäkin hetkiä, kun vauva oli kuin tulta ja tappuraa, ei edes vilkaissut minuun päin kuin söi, aivan kuin olisi yhä loukkaantunut jostakin.

Ei tämä aivan helppoa ole koko ajan ollut, ettei jäisi sellainen kuva. Oli meilläkin rintaraivareita ja pelkoa maidontuotannon vähenemisestä, jolloin pumppasin hullun lailla maitoa saadakseni todistusaineistoa, että kyllä sieltä yhä tulee maitoa, vaikka rinnat eivät olekaan maidosta kivikovat. Valehtelisin myös jos väittäisin, ettei imetys olisi koskaan sattunut.

Olen onnellinen, että sain imettää näin pitkään ja että imetys oli minulle myönteinen kokemus. Kai haikeus kumpuaa ihan siitäkin, että yli vuoden ajan tämä on ollut meidän yhteinen juttu ja nyt itse päätin, että on aika lopettaa. Siitäkin, että kävelemään oppinut vauvamme on ihan oikeasti taapero.

Minusta tuntuu, että lapsen kasvattaminen on välillä myös luopumista.

Päiväkirjan hylätyt sivut: Eräs epäonnistunut unikoulu

1. yö: vauva nukkuu omassa sängyssään aamukahdeksaan asti. Yön pari heräämistä hoituvat silittelyllä. Vanhemmat sen sijaan säpsähtävät tottumuksesta hereille ties kuinka monesti. Päätän, että nythän voisi näppärästi lopettaa yöimetyksen, tästä se lähtee.

2. yö: mies herää ainakin kuusi kertaa silittämään levottomasti nukkuvaa lasta, joka kuitenkin pysyy omassa sängyssään. Itse käännän toisella laidalla sänkyä selkäni yöuntani häiriköiville. Aamulla kerron netistä luettuja ihmetarinoita, kuinka vaikka kenen lapsi oppi nukkumaan kolmessa yössä. Että tässä nyt vain pitää jaksaa nämä ensimmäiset yöt.

3. yö: mies lähtee viettämään iltaa ulos, kun kerrankin pääsevät yhtä aikaa viihteelle (lähipubiin...) perheellisen kaverin kanssa. Jos nyt vaikka vertaistukea saisi, ajattelen. Yhdeltä herään itkuun, ja huomaan, että toinen puoliskoni ei ole vielä kotiutunut, mihin ihmeeseen se on jäänyt, ei kai siellä nyt yhtä tuoppia enempää viihdytä?! Silittelyllä saan lapsen nukahtamaan, ja itsekin nukahdan juuri uudelleen, kunnes herään taas vaativaan itkuun. Siihen ei auta muu kuin kainalo, ja muuhun en kykenisikään, koska olen vielä niin unessa. Yritän tarjota tuttia, ei kelpaa, ei ole hyvä, se on itse asiassa ihan k a u h e a loukkaus koko kuminen kappale.  Tajuan, että vauvamme haluaa maitoa, nyt ja heti, ilme on kuin ihmissyöjällä, kun kädet tarttuvat imetysliiveihin kiinni. Apuaaa, ei mun lukemissa unikouluohjeissa ole kohtaa "mies pubissa, vauva repii rintaliivejä ja huutaa". Ja missä se mies luuhaa???? Rinta on ihan pinkeänä maidosta, luovutan. Vauva imee maitoa kuin viimeistä päivää yötä. Mietin, onko ihan oikein lopettaa imetys, kun se on selvästi vielä niin tärkeä juttu. Minullekin. Samalla ajatus taaperoimettämisestä ei ole minulle enää niin luonteva, haluan jo omat rintani takaisin, haluan normaalin kuukautiskierron! Aamulla yritän selittää miehelle, kuinka olennaista olisi, että nukkuisin muualla. Se olisi vähän sama, että aina söisit pöydällä olevaa makaronilaatikkoa, kunnes joku kerta sitä olisi taas pöydällä, mutta jostakin syystä et vain saisi sitä, vaikka haluaisit.

4. yö: mies herää pari kertaa silittelemään, kunnes ennen kolmea raivoitkuun ei mitkään silittelyt auta. Lapsi päätyy miehen viereen rauhoittumaan. Itse huomaan olevani lähinnä houkutteleva maitotissi, joten hiivin vähin äänin sohvalle nukkumaan loppuyöksi. Vauva nukahtaa syvään uneen vasta viideltä. Aamulla lapsi naureskelee hyväntuulisena, mutta meistä tuntuu, kuin vieläkin soisi korvissa.

5. yö: illalla hiivin peitto ja tyyny kainalossa työhuoneeseen nukkumaan ja yritän peittää tyytyväisyyttäni. Mies kommentoi minun näyttävän iloiselta telttailijalta. Tämä on ensimmäinen yö, jonka nukun eri huoneessa kuin vauva. Herään yöllä pari kertaa, enkä saa heti unta. Mies herää neljä kertaa silittämään levottomasti nukkuvaa vauvaa, joka kuitenkin nukkuu aamuseitsemään asti omassa sängyssään.

6. yö: herätyksiä yhteensä kolme, ei yöimetystä, mutta toisaalta lymyilinkin koko ajan peiton alla - poissa silmistä, poissa mielestä?

......................................
Yöherätyksiä tulee taas enemmän, vaativaa itkua ja väsymystä. Päiväkirja loppuu, unikoulun ensimmäinen jakso päätty: vauva 1 - vanhemmat 0.

torstai 1. syyskuuta 2011

Arkipäivän ilmiöitä

- Jos taaperoinen onnistuu kaatamaan pöydällä olleen vesikannun niin, että isin työläppäri ja äitin läppäri säästyvät molemmat kylvyltä ja vesi vain lorisee kivasti jonkin matkan päästä pöydältä alas, ei ärsytä yhtään siivota sotkuja, vaan pikemminkin tuntee olevansa suunnattoman iloinen siinä lattialla luutun kanssa pyllistellessään
- Jos aina törmää samaan ihmiseen puistossa, alkaa pidemmän päälle tervehtiä, vaikka ei tiedä tämän nimeä
- Silloin kun ei ollut lasta, osasi mielessään kasvattaa lapsia paremmin. Mihin se kyky hävisi?
- Miehen tuleva työmatka kuulostaa kadehdittavalta erityisesti siksi, koska lentokoneessa ja hotellissa saa nukkua rauhassa, ei niinkään siksi, että kaupunkikin on ehkä ihan kiva
- Lapsen kanssa kaupungille kahville meneminen kannattaa siksikin, että siellä on muita ihmisiä, jotka ovat kaikki kiinnostavampia kuin äiti, ja siellä ruoka pysyy kummasti pöydällä, toisin kuin kotona, missä painovoima ihmeellisesti vetää tavaroita puoleensa pöydältä lattialle
- Aika monesta tyypistä nykyään tietää, että se on "Vilma-Valtterin äiti", ja sitten jonkun ajan päästä ei enää kehtaa kysyä oikeaa nimeä, vaan toivoo, että se vain tulee ilmi jossakin yhteydessä, jos se on vielä edes tarpeen

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Joitakin päiviä

On ollut joitakin päiviä, kun olen pyyhkinyt puuroa ja hedelmäsosetta seinistä ja listojen päältä ja raaputtanut kynsillä lattiasta edellispäivän ruokaa, jota en silloin jaksanut heti pyyhkiä. Olen myös vienyt maton pesulaan ensimäistä kertaa ikinä, kiitos luovan lapsemme, ja olen pessyt syöttötuolin lähettyvillä olevaa verhoa niin, että olen vain suihkuttanut mustikkaiseen osaan tahranpoistajaa ja upottanut sen sitten ämpäriin ja vääntänyt kuivaksi irrottamatta verhoa tangosta, jolloin kuivuneeseen verhoon jää ryppyjä.
On joitakin päiviä, kun olen tuntenut oloni vähän alakuloiseksi, enkä ole varma, johtuuko se syksystä, siitä, että kaikilla on kaikkea uutta ja vanhaa, ja minulla tämä kotielämä, eikä vielä tietoa tulevasta.
On joitakin päiviä, kun huomaan ajattelevani usein, että olisi mukavaa mennä töihin lepäämään, saisi syödä lounasta rauhassa ja käydä yksin vessassa, eikä työtehtäväkään ehkä olisi haasteellisempaa kuin parkkipaikalla otsaa asfalttiin poraava 1-vuotias ja sen kantaminen sisälle kauppakassien kanssa. Mies ei töistä tullessaan osannut arvostaa ajatustani, kun vertasin työpaikkaa lepokotiin, ja siinä sotkuisen kodin keskellä aiheesta tuli pieni riitakin, molemmat väsyneinä eikä muka ymmärrä toista.
On ollut päiviä, kun yritän pysyä vauhdikkaan lapsemme perässä, ehtiä siivota edelliset sotkut nopeammin kuin uusia tulee. Ja sitten on päiviä, jolloin en yritä. Luemme rauhassa kirjoja, vaikka kaikki lastenkirjat on laskettu kirjahyllystä alas, onpahan mistä valita. Leivomme keittiössä, missä kulhot ja vispilät on jo tyhjennetty kaapista lattialle, ja annan innokkaan leipuriapurinkin työntää lusikan taikinaan, sekoittaa ja hups, heilauttaa lusikalla ympyrä ilmassa.
On joitakin sadepäiviä, jolloin emme ole jaksaneet olla sisällä, vaan olemme menneet kumpparit jalassa ulos lätäkön reunalle ihmettelemään.
Harmaata, harmaata...
Ja kumpparit, jotka eivät tietenkään pysy jalassa.
Sitten on joitakin päiviä, kun yllätyn auringon lämmöstä ja siitä, että syksy ei ihan vielä tullutkaan kokonaan. Sellainenkin päivä, kun pyöräillessä näin kaupungin kupeessa vanhan harmaahapsisen papan kumartuvan ja poimivan punaisen apilan, ja liikutuin siitä.
On ollut joitakin päiviä, kun olen luullut imettäväni viimeisen kerran, ja sitten kuitenkin taipunut pienen pyyntöön.
Ei tässä oikeasti ole niin kova kiire.

perjantai 12. elokuuta 2011

Yöjuttuja

Lapsettomasta elämästä kaipaan eniten unta, ja etenkin sitä, että saa herätä omaan tahtiin. Olen nyt yli vuoden nukkunut pätkissä, ja on ollut päiviä, jolloin väsymys on tuntunut melkein humalatilalta. Onneksi vauvamme (taapero!) on sellaista tyyppiä, joka nukkuu yhä päiväunia, joten olen voinut levätä päivälläkin. Mutta ei se ole sama kuin yhtenäiset yöunet. Ja jos on tosi väsynyt, voi olla niin ylikierroksilla, ettei uni edes tule.

Syvästä unesta herättämistä on kuulemma käytetty kidustuskeinona, joten olisi kyllä jo aika opettaa jälkikasvullemme, että yölliset kidutukset herättämiset on nyt loppu. 

Viime aikoina on ollut muutamia öitä, jolloin ensimmäinen herätys on vasta viiden-kuuden aikaan, joten periaatteessa siinähän on vaikka kuinka monta tuntia mahdollista saada katkeamatonta unta aamuyöhön saakka - ja tämähän on meille aamuyötä, meidän aamu ei todellakaan ala viideltä tai kuudelta, vaikka lapsiperheissä se kuulemma on normaalia. No mutta eipä se oma uni kuitenkaan ole yhtenäistä, koska on tottunut heräämään. Siinä sitten miehen kanssa vuorotellen säpsähdetään hereille ja ihmetellään, kun taaperoisemme on yhä sängyssään. 

Näiden luksusöiden jälkeen tuli taas pari yötä, jolloin ensimmäiset selkä kaarella -itkut ja pää kolisee pinniksen laitaan -pyörimiset tulivat jo yhdeltä yöllä, joten emme vahingossakaan ehtineet tottua nukkumaan aamuyöhön asti. Blogin nimen henkeen yöt ovat siis ilmeisen vaihtelevia, sillä viime yö oli kuitenkin paras yö tähän asti: unikoulun eskarilaisella unta riitti aamukahdeksaan asti omassa sängyssä, vaikkakin pari kertaa unta haettiin pyörimällä ja itkemällä. Aamulla otin tuttisuisen unilelun roikottajan viereeni ja palkitsin loistosuorituksen annoksella maitoa, sillä rinnassa pitkä imetystauko tuntui jo tuskaiselta. 

Elokuiseen back to school -teemaan sopien voisimme ihan oikeasti * aloittaa jonkinlaisen unikoulun, josta on kirjoitettu uutuuskirjakin. Ensimmäisen luokan oppilaana on lapsemme, mies on opettaja ja minä rehtori. Opetusmetodit ovat aluksi lempeät, mutta jos ne eivät toimi, siirrymme radikaaleimpiin keinoihin, jotta unihäirikköoppilaamme saataisiin kuriin.

Jos, ja varovaisen optimistisena kun, lapsemme joskus nukkuu yönsä omassa sängyssään ja heräämättä kertaakaan, niin toivottavasti osaan itsekin jälleen nukkua heräilemättä. Katsotaan siis, lauletaanko me jonkun ajan päästä unikoulun suvi univirttä, tuodaanko opettajalle omena ja tuleeko todistukseen ehtoja.

* unikoulu on pitänyt aloittaa jo aikaisemmin, mutta aina on ollut jotain: olen imettänyt vielä usein päivisin ja öisin ja olen ollut yöllä liian väsynyt ajattelemaan, että tekisin muuta kuin imettäisin, joka on ollut se helppo vaihtoehto, etenkin jos vauva ei ole rauhoittunut tutilla ja silittelyllä. Vaavi on itkenyt hampaita ja ollut erityisen kiukkuinen. Olemme myös olleet paljon matkoilla ja lomalla, eikä vieraassa paikassa voi yleisen viihtyvyyden vuoksi alkaa huudattaa vauvaa yöllä. Lisäksi olen toivonut, että vauvamme vain yhtäkkiä oppisi nukkumaan. Ja muita koottuja syitä ja selityksiä.