Se voi olla myös valinta

Joskus olen eksynyt lukemaan vapaaehtoisesti lapsettomien kirjoituksia. En enää muista, mistä ja miksi keskustelut löysin, mutta uteliaisuus selittänee ainakin osan.

Minulle ei tuota vaikeuksia ymmärtää, miksi joku ei halua lapsia, mutta ihmettelen, miksi keskustelujen sekaan aina jokin neljän lapsen äiti tai mamma72 menee ihmettelemään, huutelemaan ja moralisoimaan toisten päätöksiä sekä kauhistelemaan kielteistä suhtautumista lapsiin yleensäkin, tai siihen, jos joku valittaa tuttavaperheen lasten hyppineen uusilla vaaleilla sohvilla ja iskeneensä siihen suklaakädet vanhempien katsoessa taustalla kuinka pieni mussukka on niin vallaton. Tai kuinka sukupäivällisillä kaikki joutuivat katsomaan keittiön lattialla potalla istuvaa lasta ja ihastelemaan pottaan syntyneitä tuotoksia.

Ihmistä voidaankin sanoa lapsettomaksi myös siinä merkityksessä, että hänellä ei ole lapsia, eikä yritystäkään ole ollut. Tämä taas voi olla aivan neutraali toteamus, ellei sitten tällainen lapseton henkilö jotenkin ole tyytymätön tilanteeseen, jolloin lapsettomuus tai perheettömyys ei ehkä olekaan niin yksinkertainen asia kuin ajattelisi. Vapaaehtoisesti lapsettomille lapsettomuus taas on luonnollinen asia, mutta sitä se ei välttämättä ole ympäristölle, koska sitä ilmeisesti usein ihmetellään. En itsekään pidä siitä, jos syliin työnnetään vauva saatesanoin kyllä se vauvakuume tästä nousee, joten voin ymmärtää, että tilanne ahdistaa sellaista, joka on varma, että vauvakuume ei nouse ikinä. Ja se taas ei aina tarkoita sitä, että vihaisi lapsia. 

Kun puhun itsestäni, voin melko kepeästi todeta olevani lapseton, mutta toistaiseksi tarkoitan sitä yleismerkityksessä. Sitä, että olen tahattomasti lapseton, en ole huudellut. Pitää ehkä tulla ulos kaapista. Sitten joskus.