Epätieteellisen, empiirisen ja täysin subjektiivisen tutkimukseni mukaan mielenrauhan säilyminen kestää tasan viisi ja puoli päivää lähtien siitä hetkestä, kun kaiken on todettu olevan hyvin. Näiden päivien aikana ehtii kuitenkin:
shoppailla vaatteita itselle ja pienelle
tilata netistä lisää vaatteita, joista epäsopivat palautetaan heti seuraavana päivänä
hymyillä yltiöonnellisena, kun aurinko paistaa työpaikalla sälekaihtimien välistä ja yrittää selittää äkillistä onnen tunnetta auringon ilmaantumisella.
Ja sitten, kuudentena päivänä. Paha päivä töissä ja vatsaa kivistää, ei kai siihen muuta tarvita. Harkitsen taas sadannen kerran dopplerin tilaamista. Mieheni mielestä se vain voisi lisätä huolestuneisuutta, jos ääniä ei saakaan kuuluviin, ja kaikki voisi silti olla hyvin. Ja hän on oikeassa. Mutta entäpä jos äänet kuuluisivatkin aina hyvin ja mieleni rauhottuisi? Niin, taas hetkeksi. Kenties mielenrauhan säilymisen aika jopa lyhenisi. Toivon, että liikkeet alkaisivat jo tuntua, niin olisi jotakin konkreettista muistutusta tästä raskaudesta.
Lapsettomuudesta konkreettinen muistutus sitä vastoin putosi laukustani lattialle kaupan kassalla pari päivää sitten. Laukkuun, jonne yhden klinikkakäynnin jälkeen sulloin pistämiskamat, oli ilmeisesti jäänyt yksi neula, joka yhtäkkiä, keskellä päivää, ikään kuin taas muistutti minua viime vuodesta. Kops vain. Toivottavasti ne S-marketin mummot eivät nyt luule, että olisin jokin pahakin narkkari siellä villakangastakissa pyörimässä heidän hedelmätiskillään. Hämärä tyyppi, kertakaikkisesti.