torstai 19. helmikuuta 2009

Ei näin

En varmasti ole ainoa tämän vuoden morsian, joka seuraa torstaisin ensin Ylen Satuhäät ja vaihtaa sitten lennosta Subtv:n Meidän häät -ohjelmaan. Usein ohjelmat vaikuttavat hääsuunnitteluun lähinnä siten, että mielessäni lisäilen asioita virtuaaliseen ei näin -listaani. Tälläkin viikolla lista sai aika monta täydennystä, tässä muutama esimerkki:

  • Ei morsiamen (tai kenenkään muunkaan) ryöstöä
  • Ei nöyryyttäviä tehtäviä:
    - ei sulhasta laittamaan vauvanukelle vaippaa ja potkupukua (!)
    - ei kysymyksiä siitä, kumpi haluaa hankkia lapset aikaisemmin tai kumpi päättää lasten nimet
  • Ei perheenperustamislässytyksiä vihkimisessä tai sen jälkeen
  • Ei riisinheittoa
  • Ei huntua
  • Ei valkoista prinsessapukua
  • Ei morsiuslapsia (vai miksi niitä miniatyyri-kopioita morsiamesta kutsutaankaan)
  • Ei lapsia

Listasta tulee vielä pitkä. Olen myös vakavasti harkinnut, että valaisen muutamaa lähintä perheenjäsentä siitä, että alan kohta pistellä itseäni puolimetrisellä neulalla, jotta ehkä joskus saisimme lapsia, ja että se ei ole yhtään varmaa sittenkään. Ihan vain siksi, että he ymmärtäisivät ja toisaalta voisivat esimerkiksi myös ystävällisesti pyytää itsepäisiä riisinviskojia säästämään riisit vaikkapa joulupuuroon. Tai estämään katastrofaaliset ainekset sisältävät leikit. 

Ehkä toivun ensi viikkoon mennessä ohjelman vaippaleikistä, jotta voin taas katsoa viikon hääannostuksen.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Sattumia

Mikähän siinäkin on...

...että kun tulee aukiolotutkimuksesta ja ensimmäisen lapsettomuushoidon suunnitelusta pää pyörällä ja silmät punaisina ja päättää mennä syömään lounasta, törmää ensimmäisenä kaveriin, jonka ensimmäinen lapsi on vahinko ja raskaus on alkanut heti seurustelun alettua (tai toisinpäin) ja toinen lapsi on saanut alkunsa ensimmäisestä yrityskerrasta? Ja miksihän edes tiedän nämä yksityiskohdat? Joskus minua melkein raivostuttaa nämä hedelmällisyyden ylistysveisut, pitäisivät omana tietonaan.

...että kun menee em. poliklinikkakäynnin jälkeen (edelleen pää pyörällä ja punaisin silmin, toim. huom.) ensimmäiseen julkiseen tilaan, missä myydään iltapäivälehtiä, näkee lööpit, joissa julkkis hehkuu odotuksen onnea

...että työkaverin täytyy joka ihmeen välissä mainita, että kun minulla on se lapsi/tenava/tyttö/beibi? Muistan sen jo kyllä, että hänellä on lapsi, ja ymmärrän, että illat on mukavaa pyhittää perheelle. Pitäisiköhän itsekin alkaa hokea, että mutta kun minulla on ne lapsettomuushoidot? Ja sen takia en voi tehdä sitä tai tätä.

...että jos itse on paikassa x ja sauvasekoitin on paikassa y, saa kuitenkin idean tehdä sosekeittoa? Se on erittäin huono idea, jos käytössä on vain tavallinen sähkövatkain ja vispilä ja haarukka. Kaikkea ei saa millään soseeksi. Menee ilta pilalle ja alkaa ärsyttää. Ehkä ärsyttää seuraavana päivänäkin, kun syö epäonnistunutta keittoa lounaaksi ja haaveilee samettisesta sosekeitosta. Jos lukijoissa on keittiön ihmetaitureita, kunniakkaiden Marttojen sukulaisia suoraan alenevassa polvessa, niin vinkit keiton pelastamiseksi otetaan vastaan. Mielellään ennen seuraavaa lounasta.

...että juuri kun on kalenteriini laskeskellut hoidon ajankohtia, työnantaja kysyy tulevaisuuden suunnitelmista? Niin, siis mitä, mikä tulevaisuus, siis lapsettomuushoidot ja siis häh, olikohan mulla muuta tässä suunnitelmissa, hmm, ei kai. Sainkohan sanottua mitään järkevää? Minulla kun ei ole suunnitelmia. On vain haaveita.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Lapsettomuushoitoihin 3/3: ...eikä vielä sittenkään!

Reseptit ja piikit laukussa ja taistoon valmiina kuulimme, että hoito on mahdollista toteuttaa vasta toukokuussa ruuhkan ja pääsiäistauon ja minkä lie muiden syiden vuoksi. Toukokuuhun on ikuisuus. Päivän positiivinen fiilis katosi samantien, kun mietin kolmia kuukautisia, jotka tulisivat ennen hoitoa. Synttäreitä. Äitienpäivää. Sitä, että ensimmäisen hoidon jälkeen tulisi klinikan kesätauko. Niin, ja tuli myös tyhmä olo, kun luuli, että nyt saisi odottaa hoitoa ja sitten jännityksellä odottaa hoidon tulosta. Eihän pari kuukautta ole pitkä aika tämän projektin mittakaavassa, mutta en vain jaksaisi enää odottaa.

Sain kuitenkin seuraavana päivänä hyviä uutisia. Uusien laskelmien mukaan hoito toteutetaankin huhtikuussa, ja uudet hoitotiedot tulevat postitse. Huhtikuu tuntuu olevan melkein jo nurkan takana, eikä sen odottaminen tunnu niin ikuisuudelta. On mukavaa, kun voi ainakin hetkellisesti kuvitella, että edessä on useita mahdollisuuksia.  

Tänään on paistanut kevätaurinko, joka ei ahdistanut yhtään, vaikka ikkunat ovatkin likaiset. 

Lapsettomuushoitoihin 2/3: ...valmiit...

Koska pelkät clomifenit eivät ole auttaneet tuottamaan munasolua, ensimmäiseen inseminaatio-hoitoon saan mukaan myös pistokset. Meillä on nyt kotona esitteitä, pistämiseen liittyvät tarvikkeet sekä opetus-dvd aiheesta. Kerroimme, että olemme valmiit hoitoihin mahdollisimman pian, ja mielessäni jo laskeskelin, mitä työasioita joutuisin maaliskuussa järjestelemään.

Pistäminen jännittää minua, mutta ei niin paljon, kuin luulin. Minulla on piikkikammo, ja saatan pyörtyä verikokeessakin, joten pistämisenkin ajattelin olevan jonkinlainen rajakohta, jossa pitää oikeasti miettiä, alkaako siihen. Vauvan kuva hämärtyy kuukausi kuukaudelta, enkä oikeastaan usko kahteen viivaankaan, joten sinänsä tuntuu päämäärättömältä, melkein hullulta, alkaa pistää itseään vain sen takia, että se kuuluu johonkin, jota käy läpi.

Emme kuitenkaan epäröineet sekuntiakaan. Me olemme valmiit.

Lapsettomuushoitoihin 1/3: ...Paikoillanne...

Nyt on taas tutkittu, jonka seurauksena meidät voitaisiin kai melkein luokitella kategoriaan selittämättömästi lapsettomat. Luultavasti se on hyvä asia, että mitään suoranaista vikaa ei ole löydetty. Mutta sekin tieto itketti. On jotenkin absurdia seisoa ilman housuja verhon takana samassa huoneessa kuin kolme muuta ja pyyhkiä kyyneleitä. Ja kun katsoo punasilmäistä itseään peilistä, edelleenkin melkein ilman housuja, ei voi kuin itkettää lisää. Tiedäthän, sellainen huutava lapsi -efekti, eli kun lapsi lähes jo rauhoituttuaan näkee peilistä, kuinka kurjan näköinen onkaan, alkaa parkua kovemmin kuin alunperin. Ihan vain sitä, kun itkuinen naama on niin itkettävä. Minusta tuntui melkein samalta. Että olen maailman kurjin olento, vaikka kaikki olikin hyvin. 

Tällä kertaa lääkäri vaikutti jotenkin enemmän olevan tilanteen tasalla, ja hoitajakin oli mukava ja pirteä, kaikin puolin sympaattinen ja vähän hassukin. Se ehkä vähän itketti, kun tuntui ehkä ensimmäistä kertaa, että joitakin oikeasti kiinnostaa.

Allekirjoitimme myös hoitoon liittyvät paperit (ja turha ehkä lisätä, mutta sekin taisi vähän itkettää) ja jäimme odottamaan lisäohjeita.

Mies oli helpottunut. Tästä tämä lähtee, kaikki menee hyvin. Minuakin hymyilytti jo. 

lauantai 14. helmikuuta 2009

Parhaalle ystävälleni

Olet paras ystäväni jo seitsemättä vuotta. Uskomatonta, että aika menee niin nopeasti. Vastahan se oli, kun oli meidän penkkarit ja ylioppilasjuhlat ja lähdimme opiskelemaan. Sinun armeijasi. Minun opiskelut ulkomailla. Ja nyt olemme tässä, kihloissa, menossa naimisiin. Ja lapsettomuushoitoihin.

Jouduin puhumaan sinulle aika pitkään, että haluaisin vauvan. Luulit ehkä, että ne tulevat tasan yhdeksän kuukauden kuluttua siitä, kun sellainen tilataan. Yritin vakuutella, että siihen menee pitempi aika, ja asiaan ehtii tottua viimeistään raskauden aikana. Halusit odottaa siihen asti, että olet aivan valmis. Minäkin odotin. Valitettavasti olin kuitenkin oikeassa, toimitusaika näyttää viivästyneen, ja itse asiassa ei ole ollenkaan varmaa, saako koskaan sitä, mitä tilaa. Kysyit minulta, miksi sanoin etukäteen, että tässä saattaa kestää. En tiedä, vastasin, minulla oli vain sellainen tunne.

Sinulle tuli vauvakuume myöhemmin kuin minulla, joten olet ollut toiveikkaan positiivinen nämä lähes 1,5 vuotta. Olet ihastellut toisten vauvoja ja lapsia tänä aikana, kun itse olen jo muuttunut vähän välinpitämättömäksi ihmistenalkuja kohtaan. Nyt huomaan, että minä joudun lohduttamaan sinua välillä. Että kyllä se tästä nyt, kun saadaan apua, monet saavat lapsen hoidoilla. Ehkä todellisuus kolahti sinuun, kun menimme yhdessä naistentautien poliklinikalle. Ei siellä paljon miehiä ollut. Meidät huudettiin sisälle molempien nimillä. Tämä on siis meidän ongelma, se kai oli selvää kaikille odotushuoneessa istuville. Olin etukäteen kertonut, että siellä mahdollisesti tutkitaan minua ja sinua, joten et säikähtänyt sitä. Mutta onhan se vähän erikoinen tilanne, kun yleensä gynekologikäynnit hoidetaan ihan yksin. 

Olen vähän huolissani sinusta, kun kasaat huolia ja pelkoja sisällesi. Et kerro kenellekään, mutta en ehkä minäkään kertoisi, sillä kavereistasi löytyy vain supersikiäviä, jotka mainostavat lapsenteon helppoutta ja lapsien ihanuutta, ja sitten niitä, jotka eivät halua asiaa ajatellakaan moneen vuoteen tai ehkä vuosikymmeneen ja eivät siis mitenkään voisi ymmärtää edes sitä, että joku haluaa vauvan nyt. Onneksi kuitenkin keskustelet kanssani asiasta. Voisin keskustella enemmänkin, mutta sinulle tulee helposti yliannostus. Ennen siemennesteanalyysin tuloksia puhuimme siitä, mitä jos jommassa kummassa on jotakin vikaa. Sanoit, että ymmärtäisit kyllä lähteä suhteesta, jos todettaisiin, että et voi saada lapsia. En vain voi ymmärtää tätä. En ikinä olisi antanut sinun lähteä, jos jotakin vikaa olisi todettu.

Nyt kun vika mitä ilmeisimmin on minussa, kysyin sinulta, pitäisikö ymmärtää lähteä. Ei tietenkään, et sinä sitä niin tarkoittanut. Tämä on meidän yhteinen ongelma. Uskomuksen mukaan seitsemäs vuosi on kriisien vuosi. Meillä onkin elämä ollut muuten onnellisen ihanaa ja tasapainoista, joten tämä on kai meidän vaikeus. Olemme kuitenkin samalla puolella. Vuorotellen kannustavia ja optimistisia. Eilen kehuit minua, kun selvisin monen putkilollisen verikokeesta, vaikka sattui ja olin vähällä pyörtyä. Tuli hyvä mieli. Kun mieleesi tuli ensimmäisen kerran, että entä jos emme koskaan saa lapsia, yritin lohduttaa, että sitten matkustamme maailman eri kolkkiin ja nautimme elämästä. Se ei ehkä sinua sillä hetkellä lohduttanut, mutta ainakin yritin voittaa takavasemmalta iskeneen tappiomielialasi.

Kesällä lupaamme toisillemme olla yhdessä myötä- ja vastamäessä. En voisi olla onnellisempi.

Hyvää ystävänpäivää sinulle, paras ystäväni.
Rakastan sinua, mieheni.
nuuti

Uudelle ystävälleni

On ihanaa, että aikuisena voi löytää uuden ystävän, kuin kadoksissa olleen sielunsiskon. En voi melkein uskoa olevani näin onnekas.

Olet ainoa, joka tietää vauvahaaveistamme. En tiedä, tiedätkö sitä, että olet ensimmäinen ja ainoa, kenelle olen kertonut tästä. Vaistoni sanoi minulle, että sinulle on hyvä kertoa, enkä halunnut valehdellakaan, onhan nämä toistaiseksi toteutumattomat haaveet jollakin tapaa osa itseäni. Sinun kanssa asiasta voi keskustella oikeilla biologian ja lääketieteen termeillä, sillä tiedät niistä ammattisi kautta. Ei tarvitse selittää aivan alusta, etkä sano, että kun lakkaa yrittämästä, onnistuu. Kyselet sopivasti, et liikaa, mutta jaksat olla ihailtavan kiinnostunut ja kannustava. Olen varmasti joskus aika sietämättömän pessimistinen, mutta se on kai vain itsesuojelua. Onneksi meillä on paljon muutakin keskusteltavaa, niin en aina ole niin synkistelevä. 

Olet minulle tärkeä.

Hyvää ystävänpäivää,
toivoo nuuti

Vanhalle ystävälleni

Hyvää ystävänpäivää sinulle, vanha ystäväni. Ja anteeksi, että en ole aina sellainen ystävä kuin tahtoisin olla. 

Viime vuonna valmistuin ja aloitin työt toisella paikkakunnalla, ja sinä opiskelit ulkomailla. Et ehkä ole aivan samanlainen, kun tulit takaisin, mutta itsekin ulkomailla olleena tiedän sen muuttavan ainakin vähän. Nyt sinäkin olet oman alasi töissä. Olemme molemmat kiireisiä, eikä aikaa ole kuin ennen. Ehkä silloin ennen vuorokaudessa oli enemmän kuin 24 tuntia? Olet monessa mukana, järjestelmällinen, luotettava ja ehkä organisointitaitoisin ihminen, jonka tiedän. Olet nauravainen, hassu ja ihana.

Ehkä olet huomannut, että minulla on vähän murheita. Sellaista epävarmuutta ja pelkoa, jota en ole aikaisemmin kokenut, onhan elämäni tähän asti soljunut mukavasti ja olen ollut onnekaskin. En voi kertoa sinulle, että me olemme lähes viimeiset 1,5 vuotta yrittäneet, toivoneet ja yrittäneet lasta. Jos kertoisin, sinä ehkä myös huomaisit, että itselläsi voisi myös olla aika toteuttaa vauvahaaveet. Onnistuisitte varmasti heti, ja organisointitaidoillasi suunnittelisit vauvalle myös hyvän välin syntyä, ettei siitä ainakaan olisi haittaa urakehityksellesi. Onnistumisprosenttia nostaisi myös se kertomasi tosiseikka, että sukusi on erittäin hedelmällistä väkeä. Kaikki raskautuvat heti, kun vain vilkaisevat miestään. Puhuit eilenkin puhelimessa lapsien tekemisestä.

Jos tulisit nyt raskaaksi, en jaksaisi nähdä sinua. Tuntisin oloni maailman inhottavimmaksi, kylmimmäksi ja huonoimmaksi ystäväksi, kun en osaisi ilota onnestanne. Tiedän, että hehkuttaisit olotilaasi. Kerrot jo nyt paljon siskosi lapsista, jotka toki ovat sinulle tärkeitä. Mutta minua ärsyttää, että hekin saivat uuden lapsen, vaikka siskosi hoitaa lapset yksin, kun hänen miehensä juoksee ties missä. Huomaatkohan, että hiljaisuudella yritän sanoa, että en halua kuulla enempää uudesta vauvasta?

Välillä minusta tuntuu, että käperryn liiaksi tähän omaan maailmaani, joka pyörii kuukautiskiertoni mukaan. Nyt vihdoin pääsimme ensikäynnille lapsettomuuspoliklinikalle, ja ehkä jopa oikeisiin hoitoihin tänä keväänä. Kerron sinulle ehkä myöhemmin tästä kaikesta, jos tähän tarinaan tulee onnellinen loppu eli uuden alku. Siihen asti erkanemme mahdollisesti hetkeksi, mutta lupaan tulla kuitenkin takaisin. Toivottavasti vielä kelpaan.

Hyvää ystävänpäivää,
toivoo nuuti  

maanantai 9. helmikuuta 2009

Hoitoon nuorena

Toisin kuin vauvahaaveiluaikoinani, en enää lueskele tiedonjanoisena netistä raskausjuttuja ja keskusteluita aiheesta odotus ja vauvat, vaan keskityn enemmänkin lapsettomuuspuolelle. Eräällä foorumilla, jonne vasta löysin tieni muissa asioissa, kaikki odotus- ja vauva- ja lapsettomuusaiheet ovat kuitenkin sulassa sovussa sikin sokin, joten vauvajuttujen otsikoiltakaan ei voi välttyä. 

Eileen huomasin vauvaosiossa otsikon Hoitoon meneminen nuorena tai jotain vastaavaa, ja siitä klikattuani ihmettelin oikeasti pienen hetken, miksi aihe käsitteleekin lapsia. Ajattelin, että minä olen tässä tosiaan se, joka on mennyt hoitoon nuorena, ja mitäköhän kanssasisaret, muut nuoret lapsettomat kirjoittavat. Rehellisesti sanottuna mieleeni ei ensimmäisenä tullut (ja ei ehkä toisenakaan - kuten sanoin, vasta sen pienen hetken jälkeen), että kyse oli hoitouran aloittaneista lapsista.

Joskus unohtaa, että jotkut saavat lapsia ilman tätä odottamista. Me saamme lapsia, kun menemme lapsettomuushoitoihin. Jos saamme. Homma sisäistetty. 

tiistai 3. helmikuuta 2009

Kalenteri kädessä

Vaikka ennen ensimmäistä poliklinikkakäyntiä ajattelinkin, että en laske päiviä tai suunnittele, niin nyt on taas kalenteri kädessä. Jos hyvin käy, seuraavassa kierrossa on ehkä loput tutkimukset, mikä on helpottavaa, koska sitten yksi välietappi on takana ja voi alkaa odottaa hoitoja. Sitten ehkä saa joskus jännätäkin. Se olisikin uutta, jos tulisi et-kai-nyt-oikeasti-kuvitellut-olevasi-raskaana -olon sijaan joskus olo, että ehkä nyt. Usein nimittäin kirjoitan tännekin siinä määrin sitä samaa kitinää, että blogin nimenkin voisi melkein muuttaa Sitä Samaa **skaa (kuvittele tähtien paikalle mitkä tahansa kaksi kirjainta, esimerkiksi är  ja oo tai tee ja uu - tai sitten ne, jotka kuitenkin tuli ekana mieleen).

Monessa lukemassani blogissa on muuten nyt meneillään yksityisyydenhakukausi tai sitten lukijoita on pyydetty kertomaan itsestään jotakin. Itsekin joskus miettii, voiko näitä täysin satunnaisen nimimerkin suojista kirjoitettuja juttuja mitenkään yhdistää minuun. Joskus haluaisin myös tietää, kuka tätä lukee, mutta koska tiedän, että aina ei ehdi tai jaksa tai huvita kommentoida, tai muuten vain haluaa lukea taustalla, niin en haluaisi pakottaa kertomaan mitään. Julkista tekstiähän tämä on, tosin aika yksityisestä aiheesta ja anonyymisti. Jos nyt jollekin kuitenkin tuli sellainen olo, että voisi vaikka joskus vieraillessa sanoa hei, niin olkaa hyvä vain! (Sähköpostillakin onnistuu: nuuti.syksy at gmail.com) 

Google kertoo jo minulle, missä päin tätä luetaan (joku on Keravaltakin, jonne en aikonut muuttaa), mutta sitä se ei kerro, mitä ruudun takana ajatellaan. On muuten kummallista, ehkäpä pelottavan virtuaalista, että on vaikea kuvitella sinne ruudun taakse ihmisiä. Oikeita ihmisiä. Vau.

Hetkelliseen todellisuudestavieraantumistunteeseen taitaa auttaa kuppi teetä ja voileipä. Syön, elän, olen. 

maanantai 2. helmikuuta 2009

Tilaa

Päivän Hesarissa on hyvä juttu: Annathan lapsettomalle tilaa hengittää.

Minuun kolahti loppupuolen toteamus "En silti oikeasti usko, että lisääntyminen olisi ainoa keino löytää elämäänsä sisältöä, tai edes paras." 

Niin, en minäkään usko, että lapseton elämä olisi sisältököyhää, ehkäpä melkein päinvastoin, jos lapsettomuus on vapaaehtoista tai asia käsitelty ja hyväksytty. Minusta kuitenkin tuntuu, että minun elämästä puuttuu jotakin, sisältö jää vajaaksi, jos en saa lapsia. Haluaisin, että osaisin nauttia näistä päivistä, kun minulla on töiden jälkeen aikaa vain itselleni ja meille. Mutta en aina osaa. Minua vaivaa pieni alakuloisuus, sellainen, että tekee mieli jättää synttärijuhlat väliin (muiden, ja vaikka omatkin) ja eristäytyä kotiin. Että ne juhlivat tyypit ei voi aavistaa, kuinka voi välillä ahdistaa. 

Haluaisin, että antaisin itsellenikin tilaa hengittää.