Noin puoli vuotta ja aika monta negatiivista raskaustestia sitten jätin e-pillerit ostamatta. Tässä ajassa ei ole ehtinyt tapahtua yhtään mitään, joten en ole kertonut tästä suuresta pienestä haaveestani kenellekään, harvakseltaan vain kirjoitan tänne blogiini joitakin ajatuksia. Koska olen päättänyt avautua aiheesta mahdollisesti vasta sitten, kun on oikeasti jotakin kerrottavaa (että olen raskaana/virallisesti lapseton/jotakin muuta dramaattista), täytyisi sitä ennen ehkä etsiä sitä kuuluisaa vertaistukea ja juorukerhoa jostakin muualta. Nettiin siis!
Nopeasti vilkaistuna äidit, tulevat äidit ja äideiksi haluavat jaotellaan eri ryhmiin esimerkiksi seuraavien kriteerien pohjalta:
a) kuinka vanha on
Esim. 4-kymppiset haaveilijat, 30+-vauvahaaveet, Nuoret haaveilijat (mitä ikinä tarkoittaakaan)

b) mitä strategiaa yrityksessään käyttää
Esim. Greippimehuilijat, Lämmönmittaajat, Ovulaation bongailijat, Tjottailijat
c) koska alkoi yrittämisen
Esim. Tammikuu2008-yrittäjät, Syksyllä 2007-aloittaneet
d) milloin toivoisi saavansa lapsen, ts. toivottu laskettu aika
Esim. Tammivauvan 2008 toivojat, Helmivauvan haaveilijat, Vauva vuodelle 2010
e) mikä on henkilön status
Esim. Opiskelevat vauvakuumeiset, Pikkukakkosta/kolmosta/nelosta/suurperhettä toivovat, Imettävät vauvakuumeiset
f) jokin ongelma taustalla/jokin lääke käytössä
Esim. PCO, Pitkäkiertoiset kuumeilijat, Ylipainoiset kuumeilijat laihduttavat, Terolut/clomit ja vauvakuume, Keskenmenon kokeneet
Mihin sitten nuuti voisi kuulua?
-Olen opiskelija, mutta en enää pitkään. Olen muutenkin huomannut, että en enää samaistu vasta opintonsa aloittaneisiin, vaan ennemminkin niihin nuoriin naisiin, jotka ovat siirtymässä työelämään tai vasta aloittaneet työt, mikä on varsin luonnollista tässä vaiheessa, kun gradua kirjoittaa.
-Yritys alkoi syksyllä 2007, mutta pitkän kierron vuoksi en sovi joukkoon aktiivihaaveilijaksi, koska sekoaisin varmaan, jos joka päivä miettisin asiaa sellaisella intensiteetillä mitä normikiertolaiset voivat ehkä ajatella.
-Toivon saavani vauvan joskus, mutta en mieti, mikä olisi tarkka laskettu aika, koska pelkään pettyväni kuukausi toisensa jälkeen yhä enemmän, jos mietin paljon, että kesällä/ensi jouluna/ensi keväänä tähän aikaan olen raskaana, jos en sitten olisikaan.
-En ole kovin vanha haaveilija, mutta en kai enää nuorikaan (?), juon greippumehua ja punaviiniä silloin tällöin, en ole ylipainoinen, olen syönyt Terolutteja, kiertoni on ilmeisen pitkä ja joskus lyhyt, lasken päiviä, koska tällaisesta kuukautiskierrosta ei voi oikein tietää mitään varmaa, en laihduta.
Olemme pitäneet yllä tätä huippusalaista projektia puoli vuotta, mikä on siinä mielessä lyhyt aika, että vasta puolen vuoden päästä olen virallisesti lapseton, ja sitä ennen voi tapahtua vaikka mitä. Kaikki sympatiani ja kunnioitus siis oikeasti pidempään yrittäneille lapsettomille, en oikein edes osaa kommentoida heille mitään, koska koen, että tämä puolen vuoden statukseni ei siihen riitä. Toisaalta minulta ei välttämättä riittäisi sympatiaa niille, jotka vaikuttavat maansa myyneiltä, kun ensimmäinen kerta ei onnistukaan, mutta toisella sentään onneksi. Ja näitähän riittää. Samoin kuin niitä, joille raskaus on vahinko/sattuma/onnettoman parisuhteen pelastusyritys. Vauvakuumesanasto on passiivisesti hallussa, mutta en kuitenkaan osaa aktiivisesti käyttää useimpia sanoja (esim. pupuilu ei oikein sovi suuhuni), mikä voi olla estävänä tekijänä ryhmädynamiikan muodostumisessa.
Olen ehkä jonkinlainen väliinputoaja. Onkohan jossakin salaseura tällaisille, jotka eivät kuulu oikein mihinkään?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti