lauantai 12. heinäkuuta 2008

Kallonkutistaja

Näin unta, että olin kallonkutistajalla yhdessä ystäväni kanssa (kyllä, unessa käytettiin juuri tuota termiä). Unessa ruodittiin muun muassa ystävyyttämme, ja kun lääkäri kysyi, olemmeko molemmat raskaana, ystäväni vastasi omasta puolestaan kyllä, ja minä sanoin, että "kirjoita siihen, että lapseton. Me olemme lapsettomia." Tämä aiheutti ystävässäni hillittömän itkureaktion, johon taisin mennä mukaan, kunnes heräsin.

Kesän aikana on pari kertaa ollut lähellä, että avautuisin vauvahaaveista äidille tai juuri tälle unessa olleelle ystävälle, ehkäpä siksi näin aiheesta untakin. Tai sitten alitajuntani käsittelee jo yhtä mahdollista uutta syksyistä titteliäni (nuuti, lapseton) ja etenkin siihen liittyviä faktoja. En kuitenkaan millään jaksaisi ja ehtisi nyt surra sitä etukäteen, joten toivoisin, että myöskään uni-tv ei enää lähettäisi aiheesta öisiä ohjelmia.

Kallonkutistaja-unessa lääkäri päätyi muuten toteamaan ennen raskauskysymyksiään, että minulla on kaikki asiat vallan mainiosti eikä hän löydä elämästäni mitään vikaa. Tällä hetkellä tuntuu, että hän oli siinä varmasti oikeassa.

Uusi sivu

Vaihdoin blogin nimeä, sillä en enää odota syksyä niin suurella innolla kuin vuosi sitten, jolloin se vuodenaika merkitsi uutta ja kivaa ja jännittävääkin, kun alkoi muun muassa vauvaprojekti. Nytkin syksyllä alkaa jollakin tapaa uusi sivu kirjasta, uusi vuosi, mutta tulevassa ei ole enää samanlaista huolettomuutta kuin ennen, sillä vähitellen syksyn aikana pitäisi vaihtaa opiskelija-statukseni joksikin muuksi ja identifioitua ainakin-melkein-aikuiseksi. Häh, minä? 

Vauvaprojektissa olemme vaiheessa katsellaan. Melkein siis kuin tämän kesän sää! Ihan sama, mitä televisiossa sääksi ennustetaan, kun kuitenkin sää on mitä on: pilvistä, auringon pilkahduksia, yllättäviä vesisateita. 

Melkoisen vaihtelevaa, sanoisin, kun ei vain voi tietää varmasti.

torstai 3. heinäkuuta 2008

9 kk

Jos olisin tullut heti raskaaksi viime syksynä, kun ajatukselle annettiin mahdollisuus, synnyttäisin ehkä tänään, tai huomenna, tai viikon, parin päästä. Tai ehkä lapsi olisi jo syntynyt. Voisin olla jo äiti.

Erehdyin lukemaan odotustarinoita, sellaisia, joissa päähenkilöt raskautuivat viime syksynä, kun päättivät aloittaa yrittämisen. Ei ehkä ensimmäisestä, mutta jo toisesta kierrosta onnisti, epäonnisimmilla "vasta" joulun aikoihin (minkä vuoksi he tietenkin tietävät, miten paljon suretti, kun kuukautiset aina vain tulivat). Tuntui taas hyvin kaukaiselta, että minun elämääni voisi kuulua sellainen, raskaus ja vauvan odotus. 

Aikaisemminkin ajattelin, että raskautuminen on ihme, enkä oikein ymmärrä, kuinka paljon tuuria tarvitaan, että se tapahtuu kerrasta, tuosta vain, tai jopa vahingossa. Ja miksi ihmeessä se pitää muuten muistaa myös mainita? Tai ehkä, jos olo on kuin hedelmällisyyden jumalattarella, sitä on mukava huudella, ohi mennen mainita. Että näin helposti sikiää uusi elämä, mukavata. Toivottavasti kaikki heistä ymmärtävät, miten paljon onnea siihen tarvitaan. 

Heinäkuu on muuten ikävä kuukausi siinä mielessä, että koko Suomi tuntuu pysähtyvän lomalle. Harkitsin jo yksityistä klinikkaa sekaisin olevan kuukautiskiertoni vuoksi, mutta lomallahan sekin on. Loman tarpeessa olen kyllä itsekin, sillä pitää kerätä taas voimia syksyyn, siihen aikakauteen, jolloin harmaudessa voi nähdä niin kauniita värejä, jos vain osaa katsoa oikein.