perjantai 16. syyskuuta 2011

Rintani ovat taas minun

Olen lopettanut imetyksen. Se ei tapahtunut mitenkään helposti tai aivan itsestään, mutta minusta vain alkoi tuntua, että olisi jo aika luopua tästä tavasta ruokkia lapseni, joten kesän aikana vähensin ensin päiväimetyksiä tietoisesti, ja yöimetyksiäkin pyrin välttämään. Toisesta rinnasta väheni ensin maidontuotanto, ja koska ei enää tuntunut luontevalta imettää siltä puolelta, joka oli jo melkein kuin tavallinen rintani, imetin lopussa vain toisesta rinnasta. Pinnallista kyllä, mutta joka kerta ahdisti ajatus siitä, mitä tällainen toispuoleinen imetys tekisi rinnoilleni: menenkö imetyksen loputtua kauppaan kysymään, olisiko niillä rintaliivejä, joissa toinen kuppi olisi kaksi kirjainta isompi kuin toinen?

Unikouluviritelmien aikana yöimetys jäi joksikin yöksi pois, mutta sitten joinakin öinä taaperoinen heräsi yhä aikaisemmin, karjui, repi kaksin käsin paitaani, joten ei jäänyt epäselväksi, mitä oltiin vailla. Nyt kuitenkin yhden vuoden ja reilun kahden kuukauden ikäisenä lapsemme nukkui (vahingossa) pari yötä hyvin omassa sängyssään eikä aamullakaan muistanut maitoa, niin sitten imetys vain jäi, kun tuli kolmas yö, neljäs...

Onko outoa, kun tunnen tästä suurta haikeutta? Rakastin niitä hetkiä, kun imetin yöllä koko maailman nukkuessa, pieni söi vatsansa kylläiseksi ja huokaisi, käänsi kylkeä. Mihinkään valokuvaan en ole saanut sitäkään katsetta, mikä vauvalla usein oli, kun hän käsivarsillani söi tyytyväisenä, aivan kuin katselisi ihastuneena minua ja minä häntä. Sitten oli niitäkin hetkiä, kun vauva oli kuin tulta ja tappuraa, ei edes vilkaissut minuun päin kuin söi, aivan kuin olisi yhä loukkaantunut jostakin.

Ei tämä aivan helppoa ole koko ajan ollut, ettei jäisi sellainen kuva. Oli meilläkin rintaraivareita ja pelkoa maidontuotannon vähenemisestä, jolloin pumppasin hullun lailla maitoa saadakseni todistusaineistoa, että kyllä sieltä yhä tulee maitoa, vaikka rinnat eivät olekaan maidosta kivikovat. Valehtelisin myös jos väittäisin, ettei imetys olisi koskaan sattunut.

Olen onnellinen, että sain imettää näin pitkään ja että imetys oli minulle myönteinen kokemus. Kai haikeus kumpuaa ihan siitäkin, että yli vuoden ajan tämä on ollut meidän yhteinen juttu ja nyt itse päätin, että on aika lopettaa. Siitäkin, että kävelemään oppinut vauvamme on ihan oikeasti taapero.

Minusta tuntuu, että lapsen kasvattaminen on välillä myös luopumista.

Päiväkirjan hylätyt sivut: Eräs epäonnistunut unikoulu

1. yö: vauva nukkuu omassa sängyssään aamukahdeksaan asti. Yön pari heräämistä hoituvat silittelyllä. Vanhemmat sen sijaan säpsähtävät tottumuksesta hereille ties kuinka monesti. Päätän, että nythän voisi näppärästi lopettaa yöimetyksen, tästä se lähtee.

2. yö: mies herää ainakin kuusi kertaa silittämään levottomasti nukkuvaa lasta, joka kuitenkin pysyy omassa sängyssään. Itse käännän toisella laidalla sänkyä selkäni yöuntani häiriköiville. Aamulla kerron netistä luettuja ihmetarinoita, kuinka vaikka kenen lapsi oppi nukkumaan kolmessa yössä. Että tässä nyt vain pitää jaksaa nämä ensimmäiset yöt.

3. yö: mies lähtee viettämään iltaa ulos, kun kerrankin pääsevät yhtä aikaa viihteelle (lähipubiin...) perheellisen kaverin kanssa. Jos nyt vaikka vertaistukea saisi, ajattelen. Yhdeltä herään itkuun, ja huomaan, että toinen puoliskoni ei ole vielä kotiutunut, mihin ihmeeseen se on jäänyt, ei kai siellä nyt yhtä tuoppia enempää viihdytä?! Silittelyllä saan lapsen nukahtamaan, ja itsekin nukahdan juuri uudelleen, kunnes herään taas vaativaan itkuun. Siihen ei auta muu kuin kainalo, ja muuhun en kykenisikään, koska olen vielä niin unessa. Yritän tarjota tuttia, ei kelpaa, ei ole hyvä, se on itse asiassa ihan k a u h e a loukkaus koko kuminen kappale.  Tajuan, että vauvamme haluaa maitoa, nyt ja heti, ilme on kuin ihmissyöjällä, kun kädet tarttuvat imetysliiveihin kiinni. Apuaaa, ei mun lukemissa unikouluohjeissa ole kohtaa "mies pubissa, vauva repii rintaliivejä ja huutaa". Ja missä se mies luuhaa???? Rinta on ihan pinkeänä maidosta, luovutan. Vauva imee maitoa kuin viimeistä päivää yötä. Mietin, onko ihan oikein lopettaa imetys, kun se on selvästi vielä niin tärkeä juttu. Minullekin. Samalla ajatus taaperoimettämisestä ei ole minulle enää niin luonteva, haluan jo omat rintani takaisin, haluan normaalin kuukautiskierron! Aamulla yritän selittää miehelle, kuinka olennaista olisi, että nukkuisin muualla. Se olisi vähän sama, että aina söisit pöydällä olevaa makaronilaatikkoa, kunnes joku kerta sitä olisi taas pöydällä, mutta jostakin syystä et vain saisi sitä, vaikka haluaisit.

4. yö: mies herää pari kertaa silittelemään, kunnes ennen kolmea raivoitkuun ei mitkään silittelyt auta. Lapsi päätyy miehen viereen rauhoittumaan. Itse huomaan olevani lähinnä houkutteleva maitotissi, joten hiivin vähin äänin sohvalle nukkumaan loppuyöksi. Vauva nukahtaa syvään uneen vasta viideltä. Aamulla lapsi naureskelee hyväntuulisena, mutta meistä tuntuu, kuin vieläkin soisi korvissa.

5. yö: illalla hiivin peitto ja tyyny kainalossa työhuoneeseen nukkumaan ja yritän peittää tyytyväisyyttäni. Mies kommentoi minun näyttävän iloiselta telttailijalta. Tämä on ensimmäinen yö, jonka nukun eri huoneessa kuin vauva. Herään yöllä pari kertaa, enkä saa heti unta. Mies herää neljä kertaa silittämään levottomasti nukkuvaa vauvaa, joka kuitenkin nukkuu aamuseitsemään asti omassa sängyssään.

6. yö: herätyksiä yhteensä kolme, ei yöimetystä, mutta toisaalta lymyilinkin koko ajan peiton alla - poissa silmistä, poissa mielestä?

......................................
Yöherätyksiä tulee taas enemmän, vaativaa itkua ja väsymystä. Päiväkirja loppuu, unikoulun ensimmäinen jakso päätty: vauva 1 - vanhemmat 0.

torstai 1. syyskuuta 2011

Arkipäivän ilmiöitä

- Jos taaperoinen onnistuu kaatamaan pöydällä olleen vesikannun niin, että isin työläppäri ja äitin läppäri säästyvät molemmat kylvyltä ja vesi vain lorisee kivasti jonkin matkan päästä pöydältä alas, ei ärsytä yhtään siivota sotkuja, vaan pikemminkin tuntee olevansa suunnattoman iloinen siinä lattialla luutun kanssa pyllistellessään
- Jos aina törmää samaan ihmiseen puistossa, alkaa pidemmän päälle tervehtiä, vaikka ei tiedä tämän nimeä
- Silloin kun ei ollut lasta, osasi mielessään kasvattaa lapsia paremmin. Mihin se kyky hävisi?
- Miehen tuleva työmatka kuulostaa kadehdittavalta erityisesti siksi, koska lentokoneessa ja hotellissa saa nukkua rauhassa, ei niinkään siksi, että kaupunkikin on ehkä ihan kiva
- Lapsen kanssa kaupungille kahville meneminen kannattaa siksikin, että siellä on muita ihmisiä, jotka ovat kaikki kiinnostavampia kuin äiti, ja siellä ruoka pysyy kummasti pöydällä, toisin kuin kotona, missä painovoima ihmeellisesti vetää tavaroita puoleensa pöydältä lattialle
- Aika monesta tyypistä nykyään tietää, että se on "Vilma-Valtterin äiti", ja sitten jonkun ajan päästä ei enää kehtaa kysyä oikeaa nimeä, vaan toivoo, että se vain tulee ilmi jossakin yhteydessä, jos se on vielä edes tarpeen