maanantai 31. maaliskuuta 2008

N niin kuin neutraali

Toistaiseksi olen ajatellut, että pidän vauvahaaveeni salaisina, vain minun ja mieheni välisinä. Pelkäsin ennen pääsiäislomaa, että paljastun heti äidille ja siskolle, sillä näemme harvoin ja joulun jälkeen iho on muuttunut radikaalisti huonompaan suuntaan. Olin varma, että viimeistään nyt he arvaisivat minun heittäneen pillerit nurkkaan. Ennen lomaa jopa harkitsin vakavasti, että menisin leikkauttamaan otsatukan ihan siitä syystä, että saisin paremmin peiteltyä otsaa, mutta luovuin ajatuksesta, kun mietin itseäni parkumassa kampaajatuolilla. Itketti jo pelkkä ajatus siitä, että kuulisin saksien viuhuvan ja hiuksien tippuvan maahan vain sen takia, että tahdon peitellä kasvojani enkä vahingossakaan kertoa kenellekään, että minulla on haaveita. Puolet kyynelistä putosivat siitä ajatuksesta, että hiukseni lyhenisivät, sekä harmituksesta, kun kasvattamisessa menisi niin monta vuotta, ja toinen litra kyyneleitä taisi tulla vain siitä harmista, kun en kerro kenellekään näitä asioita, paitsi siis miehelleni. 

En siis leikannut hiuksiani, eikä kukaan kysynyt lomalla mitään. En tiedä, johtuiko se siitä, että tässä maailmassa on kuin onkin vielä hienotunteisuutta jäljellä, vai eivätkö he vain huomanneet, mihin en kylläkään usko.  

Lapsia ja vauvojakin kohtasin, ja melkein pelkäsin, koska joku niistä tyrkytetään syliin. Onneksi ei, sillä ei ollut yhtään sellainen olo, että olisin tällä kertaa jaksanut puhua vauvakieltä, etenkin kun oli aikuisseuraakin tarjolla. Uudet raskausuutíset eivät paljon koskettaneet ja kavereiden perhepohdintoihin vauvakuumeesta en kommentoinut mitään. 

Nyt kun odotan seuraavaa lääkäriaikaa, on parasta pysyä neutraalina kaiken suhteen. Ei haaveilla tosissaan, suunnitella mitään, ihastella toisten lapsia. Neiti Neutraali ei kerro kenellekään.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Hermoileva hormonihirviö

Oma hormonitoimintani on ehkä vähitellen heräilemässä talviuniltaan tai pikemminkin viiden promillen e-pilleri-humalatilastaan, sillä kuukautiset tulivat ihan oma-aloitteisesti tällä kertaa. Harmi vain, että kierto jäi lyhyeksi ja jokseenkin kummalliseksi, joten en ole ollenkaan varma siitä, että kaikki olisi hyvin. Itse asiassa pessimisti-minäni on jo yhdistänyt kaikki pillereiden lopettamisen jälkeiset oireet keskenään, tutkinut asiaa googlesta ja diagnosoinut omatoimisesti vaikka minkälaisen hormonihäiriön. Ei muuten tarvinnut edes pyytää lääkärille aikaa, kun minulle jo sellainen annettiin. 

On minulla ollut myös muuta elämää, muistaakseni. Ainakin yhden kerran olen jo vakavasti miettinyt, mitä sitten tapahtuu, kun valmistun. En tosin tullut mihinkään tulokseen vielä, mutta neuvotteluasialistalla tälle on jo varattu paikka. Yleensä kuitenkin akuutimmat asiat, kuten mitä tänään syötäisiin, kuka kävisi kaupassa, koska pyykätään tai kumpi tiskaisi kattilat että voidaan edes tehdä jotain ruokaa menevät edelle, eikä vakavia jaksa muutenkaan miettiä läheskään aina. 

Tämän kaiken seurauksena työnhakuni on melkoisen epämääräisen epäjärjestelmällistä touhua. Ja jos kävisi niin, että joku huolisi minut töihin (ja että se gradu valmistuisi sitä ennen, mikä olisi siis oletusarvona), niin mitä sitten tapahtuisi vauvahaaveilulle, jos joutuisin muuttamaan jonnekin periferiaan ja suhteestamme tulisi etäsuhde? Tämä on siis hyvinkin mahdollinen vaihtoehto, jos miehen työt pysyvät paikassa x, josta minä en ehkä saisi töitä. Tällöin pitäisi miettiä, olisiko pienempi paha elää etäsuhteessa, jos vain saisin oman alan työkokemusta mahdollisesti jostakin jumalan selän takaa, vai jäädä kotiin istumaan ja odottelemaan, että lähiseudulta avautuisi jokin paikka, jolloin sitä ensimmäistä työkokemusta ei ihan heti välttämättä saisi. Tästä kehittelisin tietenkin kauhuskenaarion, jossa viiden vuoden akateemisella koulutuksella ei olisi mitään virkaa, kun paikkoja ei aukenisi koskaan, ja lopulta voisin taitella todistuksista symbolisesti paperilennokin, joka lentäisi taivaan tuuliin samalla kun tallustaisin elämääni kyllästyneenä työvoimatoimistoon.  

Enkä muuten edes tiedä, voiko näitä asioita miettiä valmiiksi, kun matkassa on kuitenkin liian monta jos-mutkaa. Jos valmistun -fraasin olen sentään jo vaihtanut kun valmistun -ajatukseksi, mikä on jo selvästi edistystä. 

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Tärkeintä on ajoitus?

Vauvahaaveilussa täytyy ottaa huomioon monenlaisia seikkoja, kuten laskea päiviä, tarkkailla eritteitään, hyödyntää otollinen ajankohta. Ja ilmeisesti, jos keskustelupalstoja näihin aikoihin lukee, myös miettiä paras syntymäkuukausi.

En tiennyt, että sillä on oikeasti joillekin merkitystä, missä kuussa saa jälkikasvua. Siis että esimerkiksi joulukuu olisi huonompi kuu kuin tammikuu. Empiiristen havaintojeni perusteella tässä kevään kohdilla jotkut oikeasti harkitsevat, onko ilman ehkäisyä myös nyt vai pitäisikö kuukauden ajan olla yrittämättä, ettei tulisi joulukuun lasta. Toki marraskuu ja lokakuu ovat myös hieman epäilyttäviä kuukausia joidenkin mielestä, tulisihan lapsesta silloinkin loppuvuoden lapsi. Mutta joulukuu, se viimeinen kuukausi, olisi kai pahin. Voivoi, synttärit aina viimeisenä, lapsi pienin ja heiveröisin, vain yhdet lahjat vuodessa. 

En pidä mitenkään itsestäänselvänä, että tästä raskauduttaisiin helposti kuin saippuasarjassa, joten minä kuukautena tahansa syntynyt lapsi olisi oikein tervetullut. Joulun lapsi kuulostaisi oikeastaan erityisen lämpimältä ajatukselta, sillä pidän joulun ajasta, odottamisesta, kynttilöistä pimeydessä, salamyhkäisestä lahjojen miettimisestä ja tuoksuista. Joulun alla syntynyt siskoni on paras joululahjani. Olisin todella onnekas, jos saisin joskus toisen pienen suuren lahjan jouluna.

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Helppo elämä

Mikä nolous (ja vielä kehtaan tunnustaa): olen katsonut parina päivänä Kauniita ja rohkeita sivusilmällä. Vielä kohtuullisen kiinnostuneena, ikään kuin odottaen, että nytpä on kello puoli kuusi, menen sohvalle, nostan jalat ylös, luen lehtiä ja vilkuilen samalla, mitä nykyään kuuluu niille sarjan tyypeille, joiden ylellistä elämää joskus kauan sitten seurasin päivittäin. Silloin ei kai tullut paljon muuta ohjelmaa (seliseli), kolmoskanavakin oli suorastaan luksusta, kun sellainen ilmestyi. Sitä ennen vain kateellisena kuuntelin, kuinka muut nauhoittivat illan Speden Spelejä ja arvuuttelivat, kukahan julkimo voittaa hyppynarussa. (siis apua, onko oikeasti joskus tuokin ollut päivän ohjelmallinen kohokohta?!)

Takaisin tähän perjantai-iltaan. Mikä pettymys, kun tänään ei tullutkaan päivän glamour-pläjäystä! Juuri kun Brooke jäi eilen, vai olikohan se sittenkin toissapäivänä, parkumaan sitä, että hänen tyttärensä Bridget odottaa Brooken nykyiselle miehelle lasta (meniköhän se noin?) Aika sairas ajatus muuten. 

Kun sivusilmälläkin vilkaisee näiden supersaippuaihmisten elämää, tuntuu oma elämä kovin helpolta. Tietää, kuka on oma isä ja äiti, sisarukset ja mies. Ei tarvitse jahkailla viittätoista vuotta sukulaisuussuhteista, kuten Brooke ja kumppanit tekevät, ihan sen takia, että joku häiriintynyt Sheila joskus sekoitti isyystestit tai että piirit ovat vain niin pienet, että kaikki ovat olleet kaikkien kanssa. Eihän siinä kai kukaan pysy laskuissa. Raskaaksikin kun vain tullaan tuosta vain.