keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Ihan mukavaa

Muutaman viikon päästä en mahdollisesti enää syö e-pillereitä, joita olen syönyt aika monta vuotta. Mieheni ei tiedä, millainen olen ilman, enkä itsekään muista. Moni asia voi muuttua, ja siksi jännittää. Muutunko mielialaltani? Tuleeko minulle finnejä? Tuleeko kuukautisia? 

Pahimmissa kuvitelmissani muutun raivoisaksi, omien hormonien vankina olevaksi kotinoidaksi, jolle iskee hirveä akne ja jota mieskään ei lopulta jaksa, koska on rakastunut e-pilleri-hormoni-minääni. 

Iloisemmat kuvitelmani ovat kahtia jakautuneet. Yhtenä hetkenä kuvittelen positiivisen tuloksen raskaustestiin, jolloin ehtisin valmistua ennen perheenlisäystä. Tässä skenaariossa pelottavaa on se, kuka huolisi minut sitten töihin, kun olisin nuori äiti, jolla ei ole oman alan työkokemusta heti valmistumisen jälkeen. Toisena hetkenä kuvittelen itseni luomuihmisenä, jolla on kaunis iho ja seesteinen mieliala. Kuukautiset tulisivat säännöllisesti, eikä perheenlisäyksen aikaansaamisesta olisi stressiä. Ehtisin olla oman alani töissä ensi lukuvuonna, joten en olisi sitten joskus äitiyslomalla köyhä kuin...no, opiskelija. 

Nämä ovat vain sellaisia asioita, joita ei voi loppuun asti suunnitella. Ja jollain kummalla tavalla tämä kaoottinen ja epävarma maailma tuntuu tällä hetkellä kuitenkin ihan mukavalta. 

perjantai 14. syyskuuta 2007

Hei mitä kuuluu?

Olen viime vuosina harmitellut sitä, että vanhat ystävyyssuhteet eivät pysy samanlaisina kuin silloin ennen, koska yhteyttä pidetään harvemmin, siis ihan liian harvoin. 

Sain jokunen aika sitten sähköpostin vanhalta ystävältä. Kivaa, että kirjoitti, mutta olisi voinut kirjoittaa jo kolme kuukautta sitten, jolloin hänelle kirjoitin. Teksti oli onnellisuutta hersyvää: valmistuminen, unelmien työ, uusi sohva, ulkomaan matkoja. Tulee ihan mieleen luokkakokous-efekti: on niin hauskaa tulla tapaamaan vanhoja luokkakavereita, jos itsellä menee hyvin, on menestynyt elämässä ja tulevaisuus näyttää kaikin puolin valoisalta. 

Joskus olen vilkuillut koulukaverit-sivuja ja huomannut saman ilmiön. En ole vielä uskaltautunut laittaa nimeäni vanhojen koulujeni kohdalle, sillä odotan päivää, jolloin olen tehnyt jotakin merkittävää ja voin kertoa vanhoille luokkakavereille, että hyvin menee, terveisin maisteri nuuti. Vielä hienompaa on, jos maisteri saa vakituisen oman alan työpaikan. Ehkäpä olen silloin naimisissakin tai minulla on lapsi. Oma koti olisi myös kiva. 

Että mitä sinne kuuluu?

torstai 6. syyskuuta 2007

Tuli syyskuu...

Huomasin sen, kun jouduin laittamaan sukat jalkaan sisällä. Sitten tajusin, että en voi enää kulkea sandaaleilla ulkona. Kaadoin mukiin höyryävän kuumaa vettä ja pidin kylmiä sormiani mukin ympärillä lämmittääkseni niitä. Palelsi. Kuuntelin sateen ropinaa viltin alla ja join teetä. Vatsassa tuntui mukava jännitys, kun ajattelin tulevaa. Tuntui rohkealtakin. 

Kaikkien näiden havaintojeni ja ensimerkkien johdosta luulen, että tämän täytyy olla sitä. Tämän täytyy olla syksy. 

Vuosi on taas alkanut ja huomaan olevani iltaisin väsynyt. Ei tämän aivan näin pitänyt mennä! Luulin, että syksyenergiani tekisi minusta väsymättömän superopiskelijan, superavovaimon ja superkotitalousihmisen. Ehkä ensi viikolla, kun tähän rytmiin taas tottuu. Se, että on olevinaan kiireinen, saa aikaan vaikutelman kuin olisin tärkeä ihminen. En tiedä mille.