keskiviikko 11. elokuuta 2010

Tervetuloa maitobaariin!

Ai niin, täällä on vain yksi paikka, ja meillä on jo asiakas.

Maitoa tulee hanasta, joten pullotuotteita ei täällä vielä tunneta. Tarjoilemme kanta-asiakkaallemme ehtaa luomua, ja piikki on auki koko ajan. Asiakas hyödyntääkin tarjoilua useasti, eikä baari ole kiinni yöaikaankaan, jolloin tankkausta tapahtuu parisen kertaa. Joskus asiakas vaatii tarjoilua kuin nuoriso pikaruokaravintolassa, toisinaan taas keskitytään nautiskeluun ja slow food –konseptiin. Muutaman kerran baarin pitäjä tuntee olevansa kuin ihmisoikeusrikoksesta syytetty, kun asiakas ei saa palvelua tarpeeksi nopeasti eli nyt heti eikä kohta. Usein kuitenkin asiakas malttaa odottaa tarjoilun aloittamista, ja onpa baarin pitäjä oppinut havainnoimaankin, koska vakkarille tulisi tarjoilla, jottei syntyisi turhaa kiukuttelua. 

Baari on varsin toimiva konsepti, sillä se voidaan tarvittaessa pystyttää ulkoilmaan, auton takapenkille, kahvilan nurkkaan tai grillijuhliin. Useimmiten kuppila kuitenkin sijaitsee yksityisesti sohvalla tai sängyllä, niin tis(s/k)in omistajakin saa olla kohtuullisen vapaasti eikä tarvitse lymyillä kaiken maailman viritysten ja asiakkaan takana tis(k/s)iä häveliäästi peittäen. Ulkotiloissa asiakkaallamme saattaa pipo olla vinossa kuin rantajuopolla, mutta tämäkin kuuluu suomalaiseen kesänviettoon.

Tässä baarissa ei käytös siis ole niin justiinsa. Asiakas saattaa pieraista jopa kesken tarjoilun, mihin paikan pitäjä joskus kommentoi kehuen ”olipa hieno pieru”, koska tietää, että pieru on asiakkaalle iso juttu, ja ilta sujuu todennäköisemmin ilman suurempia rettelöintejä, jos asiakas saa kaasut pihalle mahdollisimman kivuttomasti. Röyhtäisy aterian jälkeen tai kesken huikan on myös sallittua ja oikeastaan toivottavaakin edellä mainitusta syystä. Oksentaminen ei myöskään ole kiellettyä, eikä porttikieltoa napsahda edes tis(s/k)ien väliin yrjöämisestä. Aivastamisesta aterialla on kuitenkin joskus huomautettu. Lisäksi olisi toivottavaa, että ennen pierun äheltämistä irrotettaisiin ote tis(s/k)istä. Baariin sammumista tapahtuu päivittäin, mutta sitten asiakas joko siirretään pois asioimasta tai annetaan pään olla tis(s/k)illä. Minkäs sille voi, kun tuote on joskus niin tainnuttavaa tai sitä on nauttinut liikaa! 

Asiakkaan yksinoikeus tis(s/k)eihin ilmenee siten, että hän häikäilemättömästi nauttii niiden annista, vaikka vatsalaukkuun ei enää mahtuisikaan mitään. Sitten suu täynnä juominkeja vain sylkäistään baarin pitäjän paidalle, tai joskus avataan hanat ja käännetään pää pois suihkun alta.

Kuitenkin tuore baariyrittäjä on varsin onnellinen, että tuotanto tuntuu toimivan ja tuote kelpaavan pienelle ihmiselle. Iloon ja suruun, pieneen ja isoon nälkään, yksinäisyyteen, tylsyyteen, halipulaan, kaikenlaiseen hätään. Äidin maitobaari, yksinoikeudella.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Kuukauden tunteet TOP 3

Onni.

Tämä ensimmäinen on helppo. Olen vain niin onnellinen pienestä sekä meidän perheestä. Pikkuinen on suloinen, kasvaa lähes silmissä. Ilmeitä tulee koko ajan lisää, milloin suu on supussa kuin kalalla, milloin taas kasvoilla näkyy pieni hymynkare (tosin tämä ajoittuu usein juuri ennen ilmavaivoja). Katse on terävä, siinä näkyy viisautta. Rintoja saattaa kivistää pelkästä vauvan katselemisesta, tai jos vauva nukkuu, ajattelemisesta. Parina ekana viikkona tarkistimme kymmenenkin minuutin välein nukkuvan lapsen hengittävän, nyt väli on hieman pitempi. Ja joskus on ihan pakko muuten vain mennä kurkistamaan vauvan tämän koppaan, koska ehtii tulla niin ikävä.

Olisinpa tiennyt vuosi sitten, hääpäivänä, tämänkin onnen saapuvan. Että pelkäsin turhaan.


Huoli ja pelko.

Koska on niin onnellinen, pelkää myös, että se onkin katoavaista. Että jotakin sattuu. Tai kaikki ei olekaan hyvin. Tätä en uskalla ajatella tämän enempää.

Huolta taas voi tulla milloin mistäkin. Viikon kuluttua kotiutumisesta ensimmäisessä neuvolassa onko kysyttävää -kohdassa katsoimme miehen kanssa toisiamme ja kaivoin laukusta viikon kauppalistan kokoisen paperin esiin. Ei varmaan tarvitse selittää enempää.

Syyllisyys.

En ole ikinä ymmärtänyt, kun äitikerholaisten juttuja olen aikaisemmin salaa lukenut, miksi ihmeessä joka asiasta vedetään kauheat omantunnon tuskat ja syyllistetään itseään (kenties myös muita) turhasta. Että mitä sillä esimerkiksi on väliä, miten lapsi ruokansa saa, kunhan saa. Tai että kyllä siitä omasta lapsestaan jossakin välissä alkaa pitää, mitä siitä, jos ei heti tuntenutkaan äidinrakkautta™

Ensimmäisenä aamuna sairaalassa se sitten kuitenkin iski.
Missä olen, ai niin olen juuri synnyttänyt, missä on mun lapsi, olisin varmaan voinut antaa sen yöllä kenelle tahansa parin tunnin yöunia vastaan, olen ihan kauhea äiti, voi poika parkaa, onneksi sillä on niin ihana isi joka niin sitä rakastaa, pitäisikö painaa tuota kelloa, jos nyt saisin lapseni taas viereeni...

Ja muuta järjetöntä.

Lapsi vieressä, molemmat yhtä avuttomina, taisin myös asiasta vuodattaa muutaman kyyneleen. Tulenkohan aina tuntemaan syyllisyyttä noista hetkistä, kun en vielä nähnyt poikani katseessa sitä ihanaa tuttuutta?

Kotona syyllisyyttä voi tuntea pieneistäkin, kuten:
punaisesta takapuolesta, vatsavaivoista, kylmistä varpaista, hikisestä päästä, vauvan jättämisestä yksin lattialle kun syö aamupalan iltapäivällä, vauvan ruokapalvelun hitaudesta, kohta-sanan hokemisesta nälkäiselle vauvalle (joka ei ihan varmasti ymmärrä, mitä sana tarkoittaa, paitsi että se ei ole selvästi sama kuin heti), kestovaipan ohivuodosta.

Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Ja tämä on vasta alkua.