lauantai 31. tammikuuta 2009

Pitkät kalsarit

Talvipakkasten aikaan oli ensimmäinen käynti julkisen puolen fertiliteettipoliklinikalla. Jäi sellainen olo, että tiedän, mitä seuraavaksi sanotaan ja miten tästä edetään, kiitos biologian opintojen ja internetin tiedonlähteiden. Eli seuraavassa kierrossa loput tutkimukset ja verikokeet, ja sitten kevään kuluessa vauvantekoa klinikkaolosuhteissa. Etenemisaikataulu tuntuu tällä hetkellä hitaalta, mutta ei kai tässä auta muuta kuin odotella. Tällä kertaa uuden kierron alkua. Jotain uutta? Ei.

Se uusi kiertokin alkaa ehkä parin viikon päästä, ja ultran perusteella ei ole toivoa, että mitään muuta tulisikaan tapahtumaan. Masentavaa, mutta ainakin sitten voi lopettaa Clomhexal-pelleilyn. Vauvantekopolkumme tosin voi poiketa metsään jo alkumetreillä, kun klinikka on suljettuna hiihtolomien aikoihin, ja jos huonosti käy, kaikki siirtyy yhdellä kierrolla. Sitten taas odoteltaisiin lisää ja marisisin täällä kahta kauheammin. Etukäteisanteeksipyyntö.

Julkisella ahdistaa se, että tuntuu olevan täydellistä arpapeliä, ainakin näin aluksi, koska asia etenee. Jäin myös kaipaamaan jollakin tapaa ymmärtävämpää suhtautumista, mutta ehkäpä se onkin jokin lisäominaisuus, josta voi halutessaan maksaa yksityisellä. Toisaalta yhden käynnin perusteella ei voi vetää johtopäätöksiä, mutta toki ensivaikutelma vaikuttaa odotuksiin. Voin vakuuttaa, että ne eivät korkealla ole. Lähinnä on sellainen olo, että toivottavasti kuukautiskiertoni onnistuu toimimaan klinikan aukioloaikojen mukaan, että joskus päästäisiin asiaan. 

Talvipakkasten odotuksesta siirrytään siis jouhevasti kevään odotukseen. Tiedoksi muuten kaikille lukijoille, nuuti-täti muistuttaa, että oikeilla talvipakkasilla pitää käyttää pitkiä kalsareita. Jos on nollakeli, silloin ei ole pakko, jos ei tahdo. Mutta miehen kaveri oli eri mieltä. Sä et kyllä koskaan saa lapsia, se oli sanonut miehisen kalsarikeskustelun päätteeksi. Mieheni oli hiljaa, tutkiskeli sanomaa mielessään myöhemminkin, eikä kertonut, että mites sattuikaan, olemme juuri seuraavana päivänä menossa asian vuoksi lapsettomuuspoliklinikalle. 

Toivomme todella, että miehen kaveri on väärässä. 

Ei kommentteja: