Tekisi mieli pistää pää piiloon ulkomaailmalta. Vähän kuin tämä tukholmalainen lintu.
Toivoisin, että joku kysyisi minulta joskus, mitä minulle oikeasti kuuluu. Melkein ärsyttävää, että kukaan ei kysy mitään, mihin voisi vastata kuin asiat ovat. Luulen kuitenkin, että minusta näkyy kilometrin päähän, että on tässä jonkinasteisia murheita. Mutta sepä vasta ärsyttävää olisikin, jos joku kysyisi jotakin liian henkilökohtaista. Hätkähtäisin, ärsyyntyisin, valittaisin asiasta myöhemmin tänne.
Niinpä. En taida olla mikään maailman helpoin ihminen juuri nyt.
Tekstit
2 kommenttia:
Hei nuuti!
Minulla elämä meni siihen pisteeseen, että en halunnut lähteä enää mihinkään kyläilemään ja aloin kammota ihmisten kohtaamista esim. kaupassa. Minua oksetti valehdella kaikille, että tosi hienosti menee, elämä hymyilee jne. Tiedän siis tunteesi. Siihen ei auta muu kuin hyväksyä se, ettei kestä ihmisten kyselyjä ja hyväksyä oma olo juuri nyt. Sinulla on oikeus tunteisiisi ja oloosi.
Älä pakota itseäsi mihinkään, etsi joku luottohenkilö (vaikka sitten ammattilaisesta), jolle voit kertoa totuuden siitä, mitä sinulle oikeasti kuuluu. Ei ole hyvä jäädä yksin (tai kaksin) kaikkien näiden lapsettomuuden aiheuttamien tunteiden kanssa.
Voimia! *halaa*
Kiitos, Mafalda.
Jotenkin ajattelen, että tällä tiellä ollaan vielä aivan alussa, niin ei tässä mitään todellista hätää ole. Muuten vain ärsyttää, kai se, että tähän pisteeseen on tultu. Että ollaan l-a-p-s-e-t-t-o-m-i-a, ei yhtään lasta, ei yhtään raskautta, ei yhtään plussaa. Noudatan nyt ei ole pakko jos ei tahdo -ideologiaa ja unohdan sosiaaliset velvoitteet - kunhan hoitaa parisuhteen ja työn, niin se on nyt tärkeintä.
Lähetä kommentti