Epäolennaisia havaintoja

Joskus tulee kiinnittäneeksi huomiota asioihin, jotka mainitaan vain sivulauseessa, ohi mennen. Mutta yllättäen sellainenkin asia voi jää mieleen, joskus pitemmäksi aikaa, ehkäpä niinkin, että itse pääasia unohtuu. 

Töissä oli yksi päivä tilaisuus, jossa kuuntelin arvovaltaisen herran, vai-mikä-se-nyt-olikaan, ylevää puhetta. En muista sisällöstä juurikaan muuta kuin sen, että siinä kehotettiin kertomaan omille tuleville lapsilleen, jälkipolville, kuinka isänmaata on rakennettu. Sillä samaisella hetkellä en enää ajatellut muuta kuin että kaikki eivät välttämättä koskaan saa lapsia, vaikka haluaisivat, ja jos kuulun niihin, niin kelle sitten kerron tarinoita? 

Myöhemmin kotona taustalla televisiosta tullut Soneran mainos kouluun lähtevästä pojasta sai myös ajatukset sivuraiteille. Äiti ja isä ja poika. Soneran kaaren alle piirtyy sana perhe. Samalla muistuu mieleen myös ne aikaisemmat saman firman mainokset, joissa ollaan muun muassa synnyttämässä ja koko perhe voi kommunikoida keskenään puhelimen välityksellä. Miksi mainoksissa ei ole kahden ihmisen perheitä? Kaksi ihmistä on kun oikea perhe, ihan oikeasti. En muutenkaan pidä sanonnoista "nyt meistä tuli oikea perhe, kun saimme lapsen", ja vielä vähemmän "nyt vasta voi tietää, mitä rakkaus/elämä/välittäminen on, kun olen äiti ja olemme perhe". Plaa. 

Tänään taas kuulin radiosta, kuinka opiskelijoiden pitäisi tehdä lapsia. Niin, tehdä. Kovasti yritetään, mutta ei ole vielä näkynyt tai kuulunut tulevaisuus-babysta mitään. Että kärsivällisyyttä vain päättäjillekin. Ehkä samaan aikaan, kun joku siellä jossain kirjoittaa palopuhettaan siitä, kuinka lastentekoon kannattaa jo ryhtyä, joku suree kuukautisiaan. Taas.

Ihan normaali

Kävin jokin aika sitten vauvatoiveprojektiin liittyen verikokeissa, joten yksi askel on taas otettu eteenpäin kevään ultraäänitutkimuksen jälkeen. Prolaktiiniarvo oli ihan normaali, eikä minulla myöskään ole kilpirauhasen vajaatoimintaa. Etenkin jälkimmäistä olisi voinut googletuksen perusteella epäillä, kun minua väsyttää ja paleleekin, ja nämä hyvin eksaktit oireet lukevat oirelistalla ensimmäisinä.  

Syksyn aikana tulee ehkä lisää tutkimuksia, kun vain jaksamme ja haluamme asiassa edetä. Alkaako tästä kohta jokin lapsettomuusputki, jossa tutkitaan ja nappaillaan lääkkeitä tai pistellään piikkejä, kunnes saadaan lapsi tai kyllästytään lapsentekoon sairaalaympäristössä? Kauanko tässä pitää odottaa? 

Näin siis tuli tämäkin syksy.

Melkein

Välillä tuntuu, että aloittaisin e-pillerit koska vain uudelleen, jos niiden kaikki hyvät vaikutukset voisi saada takaisin, mutta voisi tulla raskaaksi. Kuka tekisi sellaiset pillerit? 

Joskus myös huvittaa, kun luulin, että minun ei tarvitse enää muistaa ottaa mitään pillereitä, kun lopetan e-pillerit. Lääkkeiden määrä on moninkertaistunut, kun Terolut alkaa olla vakiokamaa (niiden jälkeen tulee kuukautiset, tosin niukat sellaiset) ja vitamiinilisää ja muuta sellaista on tullut myös ostettua. Uutena on ihoon vaikuttavat lääkkeet, joista toisesta menee vatsa sekaisin, jos syömisen ja lääkkeenoton suhde ei ole optimaalinen, ja toinen on voide, jota ei saa käyttää raskaana ollessa. 

Eniten rasittaa ihon huono kunto. Yleensä en meikkaa kesällä juuri lainkaan, sillä iho on ollut ruskettunut ja hyväkuntoinen, mutta nyt meikkaaminen tuntuu välttämättömältä. Lomalla en ollut heti aamusta meikkipussi edessäni kylppärissä, ja heti äitini kyseli ihostani ja pillereistä. Sivuutin kysymyksen jotenkin, mutta todella epäuskottavasti, ja yritin vaihtaa puheenaihetta. Melkein jo kerroin tästä projektistani, suurimmasta toiveestani ja haaveestani, mikä minulla on. Mutta se melkein oli kuitenkin liian kaukana, hetki katosi mielestäni, en pystynytkään.

En kestäisi mahdollista sääliä tai spekulointia siitä, onko jossakin jotakin vikaa, sillä minun pitää ensin itkeä itse, ennen kuin voin suhtautua neutraalisti siihen, miten muut reagoivat. Siihen menee hetki aikaa, sillä en oikeastaan ehtisi nyt ajatella tai surra, kun on muuta tekemistä. Niin kuin vaikkapa työ. Olisin toivonut, että minua onniteltaisiin näihin aikoihin ennemmin vauvasta tai raskaudesta, kun sitä toivon niin paljon, mutta ei näitä asioita voi itse päättää. Johonkin asti pystyy vaikuttamaan, mutta sitten loput vain järjestyvät, joskus ja jotenkin. Ehkä ja toivottavasti.

Kallonkutistaja

Näin unta, että olin kallonkutistajalla yhdessä ystäväni kanssa (kyllä, unessa käytettiin juuri tuota termiä). Unessa ruodittiin muun muassa ystävyyttämme, ja kun lääkäri kysyi, olemmeko molemmat raskaana, ystäväni vastasi omasta puolestaan kyllä, ja minä sanoin, että "kirjoita siihen, että lapseton. Me olemme lapsettomia." Tämä aiheutti ystävässäni hillittömän itkureaktion, johon taisin mennä mukaan, kunnes heräsin.

Kesän aikana on pari kertaa ollut lähellä, että avautuisin vauvahaaveista äidille tai juuri tälle unessa olleelle ystävälle, ehkäpä siksi näin aiheesta untakin. Tai sitten alitajuntani käsittelee jo yhtä mahdollista uutta syksyistä titteliäni (nuuti, lapseton) ja etenkin siihen liittyviä faktoja. En kuitenkaan millään jaksaisi ja ehtisi nyt surra sitä etukäteen, joten toivoisin, että myöskään uni-tv ei enää lähettäisi aiheesta öisiä ohjelmia.

Kallonkutistaja-unessa lääkäri päätyi muuten toteamaan ennen raskauskysymyksiään, että minulla on kaikki asiat vallan mainiosti eikä hän löydä elämästäni mitään vikaa. Tällä hetkellä tuntuu, että hän oli siinä varmasti oikeassa.

Uusi sivu

Vaihdoin blogin nimeä, sillä en enää odota syksyä niin suurella innolla kuin vuosi sitten, jolloin se vuodenaika merkitsi uutta ja kivaa ja jännittävääkin, kun alkoi muun muassa vauvaprojekti. Nytkin syksyllä alkaa jollakin tapaa uusi sivu kirjasta, uusi vuosi, mutta tulevassa ei ole enää samanlaista huolettomuutta kuin ennen, sillä vähitellen syksyn aikana pitäisi vaihtaa opiskelija-statukseni joksikin muuksi ja identifioitua ainakin-melkein-aikuiseksi. Häh, minä? 

Vauvaprojektissa olemme vaiheessa katsellaan. Melkein siis kuin tämän kesän sää! Ihan sama, mitä televisiossa sääksi ennustetaan, kun kuitenkin sää on mitä on: pilvistä, auringon pilkahduksia, yllättäviä vesisateita. 

Melkoisen vaihtelevaa, sanoisin, kun ei vain voi tietää varmasti.

9 kk

Jos olisin tullut heti raskaaksi viime syksynä, kun ajatukselle annettiin mahdollisuus, synnyttäisin ehkä tänään, tai huomenna, tai viikon, parin päästä. Tai ehkä lapsi olisi jo syntynyt. Voisin olla jo äiti.

Erehdyin lukemaan odotustarinoita, sellaisia, joissa päähenkilöt raskautuivat viime syksynä, kun päättivät aloittaa yrittämisen. Ei ehkä ensimmäisestä, mutta jo toisesta kierrosta onnisti, epäonnisimmilla "vasta" joulun aikoihin (minkä vuoksi he tietenkin tietävät, miten paljon suretti, kun kuukautiset aina vain tulivat). Tuntui taas hyvin kaukaiselta, että minun elämääni voisi kuulua sellainen, raskaus ja vauvan odotus. 

Aikaisemminkin ajattelin, että raskautuminen on ihme, enkä oikein ymmärrä, kuinka paljon tuuria tarvitaan, että se tapahtuu kerrasta, tuosta vain, tai jopa vahingossa. Ja miksi ihmeessä se pitää muuten muistaa myös mainita? Tai ehkä, jos olo on kuin hedelmällisyyden jumalattarella, sitä on mukava huudella, ohi mennen mainita. Että näin helposti sikiää uusi elämä, mukavata. Toivottavasti kaikki heistä ymmärtävät, miten paljon onnea siihen tarvitaan. 

Heinäkuu on muuten ikävä kuukausi siinä mielessä, että koko Suomi tuntuu pysähtyvän lomalle. Harkitsin jo yksityistä klinikkaa sekaisin olevan kuukautiskiertoni vuoksi, mutta lomallahan sekin on. Loman tarpeessa olen kyllä itsekin, sillä pitää kerätä taas voimia syksyyn, siihen aikakauteen, jolloin harmaudessa voi nähdä niin kauniita värejä, jos vain osaa katsoa oikein.