sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Vuosi

Viime vuonna tähän aikaan en tiennyt, että kuluttaisin vuoden aikana niin paljon turhia raskaustestejä. 
Yksi viiva, yksi viiva, yksi viiva. 

Se tarkoittaa, että en todellakaan tullut edes vähän raskaaksi vuoden aikana.

Ei oikeastaan ole enempää sanottavaa tällä hetkellä.

Update

Täällä ei enää kärsitä graduahdistuksesta, sillä se tekele on hiljattain valmistunut ja kansissa, ja minulla kädessä maisterin paperit. Kaukaiselta tuntuvat ne kesäiset yöt, kun töiden jälkeen yritin pusertaa ajatuksia ruudulle ja luulin, että en koskaan saa aikaiseksi sitä viimeistä pistettä. Tai se yksi kesäkuinen päivä, kun tulikin yhtäkkiä tarve hakea vielä pari opusta kaunistamaan lähdeluetteloa.

Tulihan tehtyä. Ja opiskeltua. 

Piste. 

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Olo

Edellisen negatiivisen raskaustestin (kuinkas muutenkaan) jälkeen tuli olo, että ei tästä tule mitään, tänne seuraavaa nappia kiitos. Kuukautisia ei näy, ja kiertopäivät on jotakin 40, kai ja ehkä. En jaksa laskea, ja odotan, että joku joskus, muukin kuin minä, ajattelisi, että näin epäsäännölliset kierrot eivät ole normaalia. Jotenkin vajaavainen olo, kun tämä keho ei saa aikaiseksi edes kuukautisia, ellen niitä erikseen tilaa pillereillä. Tavallaan on helpotus, että tässä on nyt se maaginen vuosi ihan paria viikkoa vaille täynnä, niin lääkärikäyntikin saattaisi päättyä muuhun kuin toteamukseen, että kierto tasaantuu vuoden aikana ja tuossa on terolut-resepti, että ei niistä haittaakaan ole ja toivotaan onnistumista, kiitos hei.

Turhia raskaustestejä on muuten niin turha tehdä. Melkein tekee mieli alkaa selitellä apteekissa, että en-minä-oikeasti-mitään-usko-mutta-muuten-vain-testaan. Ja sitten tulee hölmö, melkein idiootti olo, että edes vaivautui testaamaan. Olisihan se oma 99,9 prosentin varmuudentunne riittänyt, mutta tuijotellaan sitten sitä yhtä viivaa säännöllisin väliajoin. Ja kuitenkin, vaikka ei mitään uskonutkaan, se pikkuisen hajottaa, palan kerrallaan. 

tiistai 16. syyskuuta 2008

Oppia ikä kaikki

Viime maanantaina kansakunnan toivot, yleissivistyksen riemujuhlan viettäjät ja tiedon hallitsijat, saivat taas kuuden tunnin ajan siirtää tietoa päästä paperille kynä sauhuten. Se yksi tyyppi siellä jumppasalin laidalla, joka suurimman osan ajasta tuijotteli seiniä ja kirjoittavia käsiä ja yritti olla nukahtamatta, huomasi myös oppineensa jotakin sitten lukioajan (silloin kun luuli tietävänsä vaikka mitä, ja sittemmin yliopistossa huomasi, ettei edes omasta alasta tiedä kuin vähän). No, katso vaikka itse: tämä koe ja kysymys nro 5. 

Tulisiko vastauksestani 6 pistettä?

t: Ä-kokelas nro 007, tavoitteena raskausmaha. Reputtanut jo vuoden ajan. Ei kompensaatiopisteitä.

sunnuntai 31. elokuuta 2008

Odotapas vain

Fraasipoliisi: - Fraasipoliisi täällä hei.

Nuuti: -Tekisin rikosilmoituksen odotapas vain -fraasin viljelemisestä. Mikähän siinä on, että aina on jotakin muuta, jota pitää odottaa? Ja siinä odotusajalla ei luonnollisestikaan voi tietää mistään mitään.

Fraasipoliisi: - Nooooh, missäs tämä rikosepäily tapahtui?

Nuuti: -Elämässä. Vaikka kun sanoo olevansa itkuherkkä, kun katsoo koskettavan elokuvan, lukee kirjan tai kuulee kaunista musiikkia. Niin eiköhän vain joku mene kommentoimaan, että odotapas vain, sitten kun olet raskaana niin itket vaikka mistä. Ikään kuin ei voisi olla herkkä ilman raskaushormonia, tai olisi vähemmän ja epäaidommin herkkä silloin.

Fraasipoliisi: - Jaahas, jaahas.

Nuuti: - Tai kun on huolissaan jostakin muusta kuin omasta navastaan, näkee uutisista sodan keskellä kärsiviä lapsia tai lukee huostaanotetuista. Niin odotapas vain, sitten sitä vasta on loppuelämän huolissaan, kun on raskaana ja on lapsia. Sitten vasta kiinnittää huomiota kaikkiin järkyttäviin uutisiin, joissa kerrotaan nälkäänäkevistä, sairaista ja kuolevista lapsista.

Fraasipoliisi: - Nii-iin, aivan. Mmm.

Nuuti: - Ja kaikista pahinta, jollei ihan suoraan niin ainakin rivien välistä voi kuulla ja lukea, miten sitten vasta voi tietää elämästä ja rakkaudesta, kun saa oman lapsen syliinsä. Että odotapas vain, nuuti, kyllä sinäkin sitten tiedät.

Fraasipoliisi: - Kirjataan, kirjataan. Kiitos, Nuuti, ilmoituksesta. Jos fraasisyyttäjä päättää nostaa syytteen, tapaamme asian tiimoilta fraasioikeudenkäynnissä. Kiitos hei.

tiistai 26. elokuuta 2008

Kommentointivajaus

Tiedän miltä susta tuntuu on fraasi, jota usein inhotaan, jos se sanotaan tilanteessa, jossa lohduttajalla ei ole omaa kokemusta asiasta. Siis jos vaikkapa läheinen on kuollut, niin joku menee lohduttamaan, että "tiedän miltä susta tuntuu kun mullakin kuoli hamsteri viikko sitten". 

Edellä mainitun fraasin välttelemisen vuoksi olen huomannut itsessäni jonkinlaista kommentointivajaatoimintaa. Se johtuu ehkäpä siitä, että koen olevani rajoitteinen kommentoimaan asioita, joista minulla ei ole omakohtaista kokemusta, koska en voi oikeasti tietää, miltä tuntuu. Vauvaa odottavien ja vauvan saaneiden juttuja kyllä kuuntelen, mutta en juurikaan kerro omia ajatuksiani. Raskausblogeihin kommentoin harvemmin, vauvablogeihin vielä harvemmin. Toisaalta en myöskään usein kommentoi lapsettomuusblogeja, joissa vauvaa on toivottu useita vuosia, koska koen tämän oman, tähän asti lähes vuoden kestäneen taipaleeni niin lyhyeksi niihin verrattuna, että minulla ei ole varaa sanoa mitään. Koska en voi oikeasti vain tietää. 

Elän käsityksessä, että raskaana olevat ja äidiksi tulleet myös ajattelevat niin, että muut eivät vain voi tietää, kuinka selkää kivistää, yöllä on jatkuvasti vessahätä, vatsa painaa, synnytys mullistaa maailman, hormonit tekevät sekopäiseksi, vauva itkee vatsavaivojaan ja äiti sitä, kun vauva itkee. Kaikki äitiklaaniin kuuluvat tietävät näistä asioista, ja siksi ne voivat jutella niistä keskenään, nyökytellä hyväksyvästi, hiljaa tuomita. Mutta minä en, koska en ole äiti. En voi kuin pahoitella selkäkipuja, sillä jos menisin lisäämään tiedän miltä susta tuntuu kun mulla on vuosien niska- ja selkäsäryt, niin se varmaan olisi sama kuin kertoa hamsterin kuolemasta läheisensä menettäneelle. Kun eihän minun selkäkipu voi olla samanlaista tuskaa kuin ison mahan kanssa, ne kuitenkin ajattelisivat.

Onneksi voi olla hengessä mukana ja myötäelää, vaikkei mitään sanoisikaan. Ehkä pari sanaa tai hiljaisuus on joskus riittävästi.