Univelkainen

Viime aikoina olen ollut aika väsynyt. Ehkä se on ajoittain orastava auringonpaiste ja kevään tuntu, joka saa huomaamaan, että oikeasti väsyttää aika tavalla, vaikka vähitellen pimeyden hellittäessä ja auringon paistaessa pitäisi olla pirteämpi. Yli seitsemän kuukauden ajan olen kuitenkin nukkunut yöllä pätkissä, herännyt muutaman kerran yössä, ja joka ikinen yö. Mies sanoi vasta, että en saa sanottua läheskään kaikkia lauseita loppuun asti, ja huomaan itsekin, että ajatus katkeaa, ei pysy puheen perässä.

Onni on aina herännyt öisin muutaman kerran, enkä ole pitänyt sitä mitenkään ongelmallisena, sen kun vain imettää, ja sitten jatketaan unia. Tiesin, ja tiedän, että vauvat eivät aina nuku öitään (ja jotkut tapaukset kuulemma eivät edes päiväuniaan, hui) ja heräilevät ja valvovat, joten tämä ei ole mikään reklamaatio häiriöistä nukkutoiminnossa. En haluaisi valittaa tästä ollenkaan. Tämä on siis vain puhdas tosiasioiden kertominen. Faktateksti.

Pari, tai muutama, kertaa imetystä yössä ei ole paha. Jotkut kuulemma heräävät parikymmentä kertaa*. Viime aikoina lapsineromme on kuitenkin oppinut etenkin kaikkia mahtavia motorisia taitoja, joten yöllä hän haluaisi kääntyä vatsalleen, nousta polvilleen, nousta jaloilleen, huojua isiä/äitiä/sänkyämme/pinnasänkyä vasten tai kiipeillä isin/äidin yli ja sängystä pois. Sitten itkettää, kun mikään näistä ei ole kovin suositeltavaa yöajan aktiviteettia. Eikä uni enää tule, koska itkettää, harmittaa ja keljuttaa, koska on kokenut suurta vääryyttä ja nukkuminen on niin tylsää ja ikinä ei ole yhtään nukuttanut. Levottomat jalat potkivat, kädet repivät äidin hiuksia, ja tutti nyt on tässä vaiheessa ihan turha, mutta voi sitä toki narskuttaa ikeniä vasten.

Tätä tyyppiä ei siis enää tainnuteta uneen pelkällä äidinmaidolla.

Omasta unenvaiheesta riippuen herääminen saattaa joskus olla helppoakin, mutta useimmiten se tuntuu päässä kuin olisi jonkin asteisessa humalatilassa. Päässä suhisee, ja hyvä että suoraan pystyy kävelemään, jos siinä samalla yöshown kestäessä lähtee hoipertelemaan vaikka vessaan. Olen joskus lukenut, että syvästä unesta herättämistä on käytetty kidutuskeinonakin, joten kai olen sitten ipanan harjoittaman uniterrorismin uhri.

Aamulla tarkastamme yön vahingot. Isi menee töihin ja saa kommentin, että näyttää krapulaiselta. Äiti alkaa hoitamaan aamutoimia ja odottamaan ensimmäisiä päiväunia. Lapsella on otsassa punainen jälki yöllisestä kaatumisesta pinnasängyssään.

Kyllä se kai sitten alkaa nukkumaan hyvin ja pitkään, kun pitäisi aikaisin aamulla mennä päiväkotiin. Tai viimeistään teini-ikäisenä.

Illalla käymme kurkistamassa makuuhuoneessa nukkuvaa lasta, miten nukkuva lapsi näyttääkin niin pieneltä. Söpökin se on. Nukkumaan mennessä sanon: toivotaan hyvää yötä. Ymmärrän sanonnan nykyään kirjaimellisesti.

Niin, hyvää yötä.

* aina joillakin on asiat huonommin, tiedän. Sympatiani.