Kulttuuria

Kävin ensimmäistä kertaa lapsen syntymän jälkeen elokuvissa yksin. Tuntui lähes kummalliselta, että ennen elokuvaa, siinä mainoksien aikana, sai syödä karkkeja kaikessa rauhassa sen sijaan, että olisi lämmittänyt ja syöttänyt lapselle ruokaa. Kukaan ei huutanut elokuvan aikana, ja salissa oli aivan pimeää. Elokuva ei ollut lajia hömppä-romantiikka-komedia, jonka juonenkäänteet arvaa ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen. En vaihtanut elokuvan aikana vaippaa enkä heiluttanut lelua toisella kädellä enkä suojellut lastani tallustavilta taaperoilta. Elokuvan loputtua ei tarvinnut jonottaa hissiin, vaan kävelin portaat alas ja pohdin elokuvaa kaikessa rauhassa. En puhunut kenellekään mitään koko aikana. Vain minä, elokuva, ajatukseni ja karkkipussi, ja se oli ihanaa se.

Ai miten niin vauvakinossa käynyt.
Ensi viikolla taas!