Viimeaikaiset tapahtumat maailmalla ja pahat asiat ihan Suomessakin saavat minut välillä ahdistumaan. Päässä soi kolmatta päivää:
"Kahdeksanvuotiaana tiesin
Että maailma tuhoutuu
Kaksintaistelussa suurvaltojen
Kahdeksanvuotiaana tiesin
Että ihminen murskautuu
Silmänräpäyksessä historiaan..."
- Ultra Bra -
Halailen vauvaa, joka malttaa olla paikoillaan, ympärilleen kuikuilematta, vain hetken. Onni hymyilee ja nauraa, on niin viaton, eikä tiedä mistään pahasta.
On joitakin päiviä, kun minua ahdistaa ympäristön tila ja se, että tänne mätänevään, tavaraan ja saasteisiin hukkuvaan maailmaan olen lapseni synnyttänyt ja onko maapallosta pian enää mitään jäljellä. Toisena päivänä suren lapsia, joista kukaan ei välitä. Kolmantena vanhuksia, jotka ovat yksin. Sitten niitä, jotka ahdistuvat jouluna.
Joinakin päivinä olen ajattelematta.
Vauvan kanssa on usein vain tässä meidän omassa pikkumaailmassa, missä huokailee, että kunpa ihmiset olisivat sitten joskus viisaampia. Tämä uusi sukupolvi, vaikkapa.
Tekstit
2 kommenttia:
Weltschmerz. Kärsin siitä myös. Vaikea hyväksyä se, miten vähän voi itse asioihin vaikuttaa ja vaikea katsoa vierestä, kun suurin osa ei tee sitäkään vähää.
Ah ja vielä... Itse olen lopettanut uutisten katsomisen. Tieto lisää tuskaa.
Lähetä kommentti