maanantai 4. lokakuuta 2010

Kuinka pienestä tuli vähän suurempi

Pikkuisemme, jota täällä kutsun Onniksi, on kasvanut silmissä. Onneksi painoin mieleen ne ihan ensimmäiset hetket, päivät, viikot, tuoksut, tunteet, ja etenkin muistin nauttia siitä ajasta, kun Onni oli ihan pieni. Koska niin se vain on, että vauvat kasvavat. Onni kasvaa.

Monet sanovat jatkuvasti, että Onni on kiltti vauva, koska hän ei ole juurikaan itkenyt. Itkuun, joka muistutti lähinnä pientä ininää, oli myös parin ensimmäisen kuukauden aikana helppo löytää syy: joko oli nälkä tai ilmavaivoja. Rinnalla oleminen oli vauvasta joka tapauksessa ihan parasta. 

Jos Onni olikin kiltti sillä perusteella, kun ei itkenyt, niin ehkäpä hänestä joidenkin arvioiden mukaan on siis nyt tullut tuhma. Eräänä aamuna kello seitsemän pieni vauvamme nimittäin alkoi karjua. Mies luuli, että vauva on sairas ja meidän täytyy viedä hänet lääkäriin mitä pikimmiten. Itse tyynnyttelin pää punaisena huutavaa rakasta sylissäni ja ajattelin, että tiesin tämän. Ääni lisääntyy jalkojen kasvaessa. Salaa olin tyytyväinenkin: meidän vauva ei ole vain pikkuinen ja kiltti, vaan hän ilmaisee itseään, hänellä on tahtoa kertoa meille asioita omalla tavallaan, hän kasvaa ja kehittyy. Hänellä ei tarvitse olla tarvetta miellyttää ja olla ainoastaan kiltti, hän osaa ja saa ilmaista myös tyytymättömyyttään. Eikä hän silti ole tuhma.

Emme menneet lääkäriin. Kotidiagnoosini oli: Vauvan huono päivä. Väärällä jalalla ylös sängystä. Ei huvita enää syödä rintamaitoa ja äiti ei tajua. Oma äänen testaus. Aamuväsymys. Ja vatsassakin kipristää. 

Nyt kun ihmiset sanovat hymyilevälle ja kujertelevalle vauvallemme, että onpas se kiltti, saatan kertoa, kenties hivenen ylpeyttäkin äänessäni, että osaa se karjuakin. Minua katsotaan epäuskoisena, ja Onni naurahtaa.

2 kommenttia:

Verona kirjoitti...

Ihana kirjoitus :) Tuo on muuten aika osuva havainto, että hiljaisia vauvoja sanotaan kilteiksi kun ne eivät itke. Eiväthän aikuisistakaan ujot ja hiljaiset yksilöt ole välttämättä mitään herranterttuja ja ns. hyviä ihmisiä!

nuuti kirjoitti...

Onni on kyllä vähän vieraskoreakin, kylässä hymyillään ja ollaan rauhallisempia tarkkailijoita, kun taas kotona vauhtia riittää ihan eri tavalla :) Aika perustyytyväinen lapsi kuitenkin, mutta huomaa, että aina ei vain ole hyvä päivä, tai sitten mieliala voi muuttua sekunnissa. Vaiheita tulee ja menee, mutta on se ihana pikkuinen joka tapauksessa.