Yöllä jäin lapsen kanssa kahden. En tiennyt kerrassaan mitään, olin onnellinen, mutta etenkin hämmentynyt, koska:
- meillä on lapsi
- se on poika (en ymmärrä, miten tämä voi olla hämmentävää, mutta niin vain olin yllättynyt, että lapseni on poika. Yhtä yllättynyt olisin varmasti ollut tytöstä. Vatsassa ollut vauvani on poika!)
- kaikki nukkuvat, huonekaveri nukkuu
- mitä jos me ei nukuta
- tai lapsi alkaa itkeä
- pitäisikö ehkä imettää
- miten se rinta nyt tungetaankaan suuhun
- väsyttää ihan kauheasti
- haluaisin vain nukkua
- tästäkö alkaa monen vuoden univelkakierre
- en osaa vaihtaa vaippoja
- olisi jo aamu ja mies voisi tulla
Siinä pimeässä huoneessa yölampun palaessa imetin lastani toisen kerran. Poika piti silmiään auki. Tuijotimme toisiamme, poika näytti epäluuloiselta, itsekin mietin, että tuossa tuo nyt sitten on, ja tässä me vain pälyilemme toisiamme rinta välissämme. Kumpikin sekaisin ja väsynyt pitkästä matkasta.
Tekstit
3 kommenttia:
Ihana tuo tuijotushetki :)
Hihi.
Sinäkö se siellä potkit, miettii äiti.
Sellainenko olet ulkopuolelta, miettii poika.
Ihanaa tutustua toisiinsa, en malta itse odottaa :)
t. ex-Haikaranpelätin
Oi kamala kun oli kaunista. Mä tuun yllättymään myös siitä, että jos mun mahassa on oikeasti lapsi. Vaikka tunnen sen pepun, pään ja jalat masun läpi, silti en tajua, että siellä on oikeasti joku.
En myöskään malta odottaa!
:) Katjusha
Hih, se hämmennys on kyllä hassua, että ne potkivat jalat ihan oikeasti ovat vauvan, se on ihan oikea vauva, ihminen! :)
Kärsivällisyyttä vielä, kohta se hetki on edessä.
Lähetä kommentti