Ostan, siis olen?

Rintakumit!
Korviketta!
Kertakäyttövaippoja!
Kantoreppu!
Sitteri!
Itkuhälytin!

Perheemme virallisena vauvantarvikehankintavastaavana* keksin jatkuvasti uusia asioita, jotka voivat olla tarpeellisia. Eilen kantaessani kotiin bodyn jatkopaloja ja babylegsejä mieheni hieman jo vihjaili, että kai olen edelleen tietoinen, mitä kaikkea tuleville vanhemmille myydään tarpeellisina, vaikka ilmankin pärjäisi (ainakin jos ei tiedä kyseisen tuotteen olemassaoloa). Olenhan toki, ja siksi ylläolevan listan kalleimpia tarvikkeita tullaan hankkimaan varmaan vasta vauvan synnyttyä, jos koemme kyseistä tavaraa tarvittavan. Samoin kuin niitä monia muita asioita, joita en nyt edes huomaa ajatella.

Vauvantarvikeviidakko on hämmentävä, sillä kaikkeen saa laitettua rahaa mitä vain nollan ja tuhansien eurojen väliltä. Välillä melkein epäilee omia kykyjään tulevana vanhempana valita sitä parasta ja sopivinta vaunua, pinnasänkyä, turvakaukaloa, mitä vain - puhumattakaan kaikesta ei-materialistisesta puolesta. Mutta onneksi neuvola järjestää perhevalmennuksia, joista tosin olemme päässeet käymään vain yhdessä. Ei sillä, että sieltä saisi jotain korvaamatonta tietoa (vaikka siellä sentään näki ihan oikean vauvan), mutta siellä näkee ne muut odottajat kumppaneineen. Ja taas muistaa, että monenlaiset ihmiset saavat lapsia. Ei siis ilmeisesti tarvitse olla huolissaan, jos ei ole maisterin tutkintoa vauvanhoidosta ja lastenkasvatuksesta. Tiedonhankintataito on tosin ihan jees, niin ei tarvitse siellä mammapiirissä kysellä, miten saa äitiyspakkauksen tai jotain muuta kvg-tasoista. Satunnaisilla epävarmuuden hetkillä (joita varmasti riittää myös vauvan synnyttyä ihan tarpeeksi) siis psyykkaan itseäni, että me opimme tuntemaan parhaiten meidän vauvan ja että ehkä siitä kaikesta selviää. Kun kerran ne muutkin.

* mieheni on sitten selvästi vauvantarvikkeiden kokoamisvastaava ja tosimies-ei-ohjeita-lue-lähtöajatuksella varustettu käyttöönopastaja.