Jossakin mielentilassa olen päätynyt ajattelemaan, että me pääsimme lisääntymisasiassa, toistaiseksi, kuitenkin aika helpolla, enkä voi lakata ihmettelemästä, kuin onnekasta olikaan, että neljäs OI+IUI olikin sitten se meidän vauvan alku. Neljäs! Kun ei niitä usein edes tehdä kuin kolme, ennen kuin siirrytään eteenpäin. Meillekin neljäs hoito oli syyslomamatkamme sijasta tehty ajanviete odotellessa seuraavaa etappia. Siksi ehkä olikin niin vaikea uskoa, että se oikeasti onnistui - toki raskauden alkuvaikeudet vaikuttivat myös epävarmuuden tunteeseen.
Tästä olenkin sitten päässyt ajatukseen, että vauvamme syntyy juuri oikeaan aikaan. En olisi minä, jos vauva olisi syntynyt heti kuin mahdollista, vuonna 2008. Olisin erilainen, mieheni olisi erilainen, parisuhteemme olisi erilainen. Emme olisi menneet naimisiin keskellä lapsettomuuskriisiä, vaan kenties ensimmäisen lapsemme ristiäisissä.
Olen kuullut, että tämä ajoitus on hyvä, kun minulla on nyt oman alan työkokemusta pari vuotta. Tähän aikaan vuodesta lisääntyminen on myös joidenkin mielestä hyvä (ehkä myös työnantajan, hoidinhan kuitenkin kiltin tytön lailla määräaikaisuuteni - tosin hieman olisi voinut äitiysloman ajoitus olla myöhempi, niin ei olisi tullut niin kiire, mutta voi hyvä työnantaja, yhteistyöhömme raskauteni ei vaikuttanut, mikä sinua kenties eniten huoletti, kun onnea-sanan jälkeen heti tätä utelit.) Lisäksi kesävauva on helppo pukea, kesävauvan isällä on kesäloma, kesävauva ei ole luokkansa nuorin, kesävauva saa syntymäpäivänään mansikkakakkua. Ja olihan varsin odotettavissa, kun naimisiinkin mentiin, että vauva sieltä sitten tulee, plops vain.
Ja voi että ärsyynnyn kaikista näistä!
Saan itse ajatella, että ajoitus on juuri hyvä, ja mitä muutakaan voisin? Meidän ihana vauva syntyy oikeaan aikaan, ei se muuten olisi juuri tämä vauva. Olisimme halunneet lapsen vielä opiskellessamme, mutta koska niin ei käynyt, niin ehdimme olla töissä hetken ja saan nyt enemmän kuin minimiäitiyspäivärahan, asumme tilavammin kuin opiskelijoina asuimme. Meillä on valkoinen sohva, auto, vihkisormukset. Vakituista työtä minulla ei ole, eikä sitä omistusasuntoakaan, mutta ainakin tuota ensimmäistä odotellessa saattaisi mennä potentiaalinen lapsentekoikä ohi kokonaan. Joten näin on varsin hyvä, tässä ja nyt.
Miksi sitten joillakin on tarve selittää, mitkä perusteet meillä on saada vauva juuri nyt? Vaivaannun, kun kuulen näitä. Aivan kuin lapsi olisi jokin tilaustuote, sellainen, joka kuuluu tiettyyn vaiheeseen. Valmistuminen, työ, häät, vauva. Näinhän se meilläkin menee. Mutta se aika siinä taustalla ei kuitenkaan ole yhtä suoraviivainen, sitä emme vain ole näyttäneet kaikille. Meistä ei tullut lapsettomuuden suurlähettiläitä, mutta joidenkin silmät ovat silti avautuneet. Ehkä sekin on jo hyvin.
Tekstit
7 kommenttia:
Tutun kuulosta pohdintaa. Muakin aikanaan häiritsi että esikoinen syntyi -tadaa- 9 kuukautta valmistumisen jälkeen, omistusasuntoon ja avioliittoon. Tilaisuus lapselle oli kuitenkin annettu jo kun oltiin ihan vaan kaks vuokralla asuvaa opiskelijaa. Näytti varmaan ulkopuolisen silmiin niin mittatilausvauvalta, että ei tosikaan. Ja sitten toisaalta ärsytti kun huomasin itsekkin että ajankohtahan oli täydellinen. Ehdin esim. olemaan 6 kuukautta täydellä palkalla töissä ja sain sen takia aivan erilaista äitiyspäivärahaa kuin opiskelijan tulojen perusteella olisin saanut.
Meille on niin sukulaiset kuin kaveritkin sitä toitottaneet että olis kannattanu vielä odottaa se puoli vuotta että valmistun ammattiin.. hyvä kuulemma että olemme jo kuitenkin naimisissa ja meillä on velkainen omistusasunto. Miehen kanssa ollaan niin monelle todettu, että kun vauva ei ole mikään tilaustuote ja jos olisi ollut meistä kiinni niin meillä olisi jo kolmivuotias lapsi.. mutta ei tunnu menevän jakeluun. Jopa oma anoppi jatkoi ja jatkoi jankuttamista, vaikka kyllä hyvin tiesi ongelmistamme ja hoidoista.. hekin tekivät lapset kalenterin mukaan( kaikki kolme) ja juuri niille kuukausille kuin he suunnittelivat.. että niin just.
Voi näitä ymmärtämättömiä.. Nyt elämme ihan minimituloilla ja yleinen asumistuki on toivottavasti joskus tulossa ja äitiyspäiväraha on minimi opiskelujeni vuoksi. Kaikesta huolimatta olemme onnemme kukkuloilla tulevan vauvan vuoksi ja toivon ainakin meidän kasvaneen näinä vuosina vielä aikuisemmiksi ja että voimme olla parhaat mahdolliset vanhemmat meidän vauvalle :)
t. nainen rv 37
Meilläkin on mittatilausvauva! Mies valmistu ja siitä puoli vuotta niin vauva synty. Siis ihan suunniteltua, selvästikin! Tosin kukaan ei oo sitä möläytellyt, tutut varsinkaan, kun oon niin avoimesti kertonut raskautumisongelmista. Mutta ärsyttää ajatuskin, että joku ajattelisi noin...
Joo nämä kommentit kyllä ärsyttävät... Mekin niihin törmättiin. Jotkut vaan ei tajua, ettei lapsi tosiaan ole mikään tilaustuote. Toimituspäivä/aika: Oma valintainen. mur...
Meilläkin on ilmeisesti yleisen käsityksen mukaan mittatilausvauva. Rakensimme mieheni kanssa talon, pääasiassa itse. Lapsi synti n. vuoden päästä muutosta. Moni varmaan ajatteli, että "Hieno ajoitus, kun on nyt talokin valmis." Kovin moni vaan ei tiedä, että lasta oli toivottu jo monta vuotta ja takana on kaksi keskenmenoa. Jos meidän "ajoitusten" mukaan mentäisiin niin meillä olisi ollut lapsi jo ennen talon valmistumista. Huoh... sitä toivon, että olisin itse oppinut enemmän empatian taitoja näiden kaikkien vaiheiden kautta. Jos säästyisi joku muu mielipahalta.
p.s En ole tainnut ennemmin kommentoida blogiisi. Taustalla olen jo jonkin aikaa seurannut. :)
t: Sussu
Meillä ei ole tiedossa "mittatilausvauvaa", joka syntyisi "hyvin ajoitetusti". Ei tosiaan. Ongelma on päinvastainen - ainakin uteliaiden sukulaisten, tuttavien ja muiden viisastelijoiden mielestä: yhteistä taivalta avioliiton onnellisessa satamassa on vietetty kohta 10 vuotta, on ne kuuluisat vakituiset työpaikatkin olleet jo vuosia, omistusasuntoa, autoja, koiria ja matkoja ja vaikka mitä. Vain se YKSI puuttuu. No sitä siinä sitten taivastellaan, että eikö käsitetä, että "lapset pitää tehdä nuorina, ettei niistä tuu vammasia". En ole koskaan käsittänyt, että se on jotenkin muiden ihmisten asia määritellä, milloin on "oikea aika" lisääntyä, "tehdä lapset", perustaa perhe - siis lapsiperhe, kun ilman lapsiahan on kuulemma niin itsekäs ja jää jotenkin ei-aikuiseksi ja ennen muuta kuulemma ei-naiseksi. Harmittaa aivan vietävästi sekä tahattomasti lapsettomien että niiden kannalta, jotka eivät oikeasti edes halua lasta; ihmisten syyt ja tilanteet ovat oikeasti niin erilaisia, että en käsitä tätä elämänkulun normittamista laisinkaan. Ja sitä paitsi: miksi lapsellisilta ei koskaan kysytä, että miksi teitte lapsen tai miten nyt ette kahteen älynneet lopettaa vaan vielä kolmannenkin menitte pyöräyttämään? Miksi lapsettomuutta pitää perustella, muttei sitä, että niitä lapsia on?!?
Kaikkien ikävien kommenttien, vihjaliujen ja viisastelujen kuuleminen on erittäin kipeää silloin, kun hoidot on taas kerran tuottaneet negatuloksen. Tai pahimillaan: istut anoppia vastapäätä, kärsit keskenmenon myötä tehdyn tyhjennyksen jälkivuodosta ja kuuntelet, miten lapset "pitää tehdä nuorina" tai kuinka "ne lapsenlapset ois niin mukavia". Puren huulta ja pidättelen itkua.
t. lapseton ja ihan hajalla
Kiitos kaikista kommenteista! Mukavaa lukea pohdintojanne tästä aiheesta.
Lapseton ja ihan hajalla,
oletko miettinyt, voisitko kertoa tilanteestanne, tai sitten ihan yleisellä tasolla valaista ihmisiä, että "eipä niitä lapsia aina tule, vaikka haluaisi"? Joku fiksu kenties osaisi lukea rivienkin välistä. Toki asia on niin henkilökohtainen, ja joillekin ei vain halua sanoa mitään, kun tietää, että eivät ne kuitenkaan ymmärtäisi koskaan. Kertominen on kyllä vaikeaa, kun sitä ei koskaan saa vedettyä takaisin... Tsemppiä, ja valoisia, aurinkoisia päiviä!
Miten musta alkoi äkkiä tuntua siltä, että pitäisi mennä vielä kerran inssiin. Siihen neljänteen. Ehkä mä luovutin liian aikaisin?
Lähetä kommentti