Vauvahaaveprojekti ei oikein tunnu etenevän. Kierto nro 1 jatkuu, jatkuu, jatkuu... Elämä luomuihmisenä tuntuu muuten varsin normaalilta, melkein hämmästyttävän tavalliselta. Olo on tällä hetkellä ihan peruslaiska, väsyttää aamuisin, kuten aina ennenkin. Toinen projektini eli gradu etenee hitaasti, ja koska suurta inspiraatiota tuskin koskaan tulekaan, täytyy tyytyä semi-inspiroituneeseen olotilaan.
Takaisin haaveprojektiin: tammikuussa voin mahdollisesti saada lääketieteen apua, jos kuukautisia ei vieläkään ole tullut. Puolikin vuotta odottelua olisi kuulemma ok. Jokseenkin on mukavaa tietää deadline, milloin ehkä tapahtuu jotakin tähän perheenlisäysprojektiin liittyvää, vaikka ei tässä mikään kiire ikäni ja yleensäkin elämäntilanteemme puolesta ole.
Olen aikaisemminkin ajatellut, että en tule raskaaksi tuosta noin vain, mutta kai siihen mahdollisuuteen on silti ainakin vähän uskonut. Olenhan käyttänyt e-pillereitä siihen asti, kun olin ihan varma, että niistä on aika luopua, ja jos siitä seuraisi uusi elämä, aika olisi niin oikea kuin se vain ikinä voisi olla. Mutta se, että olen ajatuksen tasolla valmistautunut siihen, että kaikki-mulle-nyt-heti ei toteudukaan tässä projektissa, ei estä pettymästä (ihan vähän vain).
Hämmentävää on lähinnä se, että en tiedä, mitä minussa tapahtuu. Miksi vartaloni ei lue samaa kalenteria kuin minä? Ovatko omat hormonini lomalla? Minne ja milloin vikailmoitus toimitetaan?
Katso seuraava jakso...
Takaisin haaveprojektiin: tammikuussa voin mahdollisesti saada lääketieteen apua, jos kuukautisia ei vieläkään ole tullut. Puolikin vuotta odottelua olisi kuulemma ok. Jokseenkin on mukavaa tietää deadline, milloin ehkä tapahtuu jotakin tähän perheenlisäysprojektiin liittyvää, vaikka ei tässä mikään kiire ikäni ja yleensäkin elämäntilanteemme puolesta ole.
Olen aikaisemminkin ajatellut, että en tule raskaaksi tuosta noin vain, mutta kai siihen mahdollisuuteen on silti ainakin vähän uskonut. Olenhan käyttänyt e-pillereitä siihen asti, kun olin ihan varma, että niistä on aika luopua, ja jos siitä seuraisi uusi elämä, aika olisi niin oikea kuin se vain ikinä voisi olla. Mutta se, että olen ajatuksen tasolla valmistautunut siihen, että kaikki-mulle-nyt-heti ei toteudukaan tässä projektissa, ei estä pettymästä (ihan vähän vain).
Hämmentävää on lähinnä se, että en tiedä, mitä minussa tapahtuu. Miksi vartaloni ei lue samaa kalenteria kuin minä? Ovatko omat hormonini lomalla? Minne ja milloin vikailmoitus toimitetaan?
Katso seuraava jakso...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti