keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Ihan mukavaa

Muutaman viikon päästä en mahdollisesti enää syö e-pillereitä, joita olen syönyt aika monta vuotta. Mieheni ei tiedä, millainen olen ilman, enkä itsekään muista. Moni asia voi muuttua, ja siksi jännittää. Muutunko mielialaltani? Tuleeko minulle finnejä? Tuleeko kuukautisia? 

Pahimmissa kuvitelmissani muutun raivoisaksi, omien hormonien vankina olevaksi kotinoidaksi, jolle iskee hirveä akne ja jota mieskään ei lopulta jaksa, koska on rakastunut e-pilleri-hormoni-minääni. 

Iloisemmat kuvitelmani ovat kahtia jakautuneet. Yhtenä hetkenä kuvittelen positiivisen tuloksen raskaustestiin, jolloin ehtisin valmistua ennen perheenlisäystä. Tässä skenaariossa pelottavaa on se, kuka huolisi minut sitten töihin, kun olisin nuori äiti, jolla ei ole oman alan työkokemusta heti valmistumisen jälkeen. Toisena hetkenä kuvittelen itseni luomuihmisenä, jolla on kaunis iho ja seesteinen mieliala. Kuukautiset tulisivat säännöllisesti, eikä perheenlisäyksen aikaansaamisesta olisi stressiä. Ehtisin olla oman alani töissä ensi lukuvuonna, joten en olisi sitten joskus äitiyslomalla köyhä kuin...no, opiskelija. 

Nämä ovat vain sellaisia asioita, joita ei voi loppuun asti suunnitella. Ja jollain kummalla tavalla tämä kaoottinen ja epävarma maailma tuntuu tällä hetkellä kuitenkin ihan mukavalta. 

Ei kommentteja: