Blogimaailmassa ja oikeassa maailmassa törmää silloin tällöin keskusteluun aiheesta perheen määrittely, ja asia on jotenkin ollut mielessäni, etenkin pääsiäisloman jälkeen, jonka vietin lapsuudenkodissani.
Mielestäni sanat ruokakunta ja ruokatalous ovat jokseenkin karmaisevia termejä kuvaamaan lapsetonta parisuhdetta. Ihan kuin elämä pyörisi vain inhimillisen perustarpeen, syömisen ympärillä, ja tärkein asia suhteen määrittelyssä olisi se, että samassa asunnossa elävät käyttävät, toden totta, samaa jääkaappia erottelematta ruokatavaroita eri hyllyille kuin kämppikset. Yhtä paljon vieroksun sanaa perheetön, jos sillä kuvataan lapsetonta pariskuntaa.
Elän avoliitossa mieheni kanssa eikä meillä ole lapsia. Olemmeko siis perhe vai jotain muuta?
Tilastokeskuksen määritelmän mukaan "Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia."
Vaikuttaa selkeältä. Minä ja mieheni olemme siis perhe, virallisesti. Perhe on kaunis sana, se voittaa pariskunnan sanojen missimittelöissä 100-0.
Tavallaan on kurjaa, että lapsia pidetään usein perheen mittana. Haloo, lapsiperheet ovat asia erikseen! Arkikäsityksillä on vain taipumuksena juurtua ihmisten mieleen pitkäksi aikaa. Mieheni ei myöskään jaa täysin näkemyksiäni ("eihän meillä ole lapsia"). Hän ei kuitenkaan osaa perustella, miksi ystävät, jotka alkoivat odottaa lasta ja muuttivat sen jälkeen yhteen, ovat enemmän perhe kuin me, jotka olemme jakaneet jääkaapin jo useamman vuoden. Tai miksi lapsettomat perheystävämme, jotka ovat olleet naimisissa niin kauan kuin lapsuuteeni muistan, ovat vähemmän perhe kuin jos he olisivat saaneet lapsia.
Tämä pohdinta saa riittää tälle päivälle, mutta palaan asiaan jossain toisessa jaksossa. Menenkin tästä nyt poikkeamaan ruokakunnan toisena jäsenenä talouden jääkaapilla, jos sitten inspiroituisin pohtimaan myös opiskeluja...
Mielestäni sanat ruokakunta ja ruokatalous ovat jokseenkin karmaisevia termejä kuvaamaan lapsetonta parisuhdetta. Ihan kuin elämä pyörisi vain inhimillisen perustarpeen, syömisen ympärillä, ja tärkein asia suhteen määrittelyssä olisi se, että samassa asunnossa elävät käyttävät, toden totta, samaa jääkaappia erottelematta ruokatavaroita eri hyllyille kuin kämppikset. Yhtä paljon vieroksun sanaa perheetön, jos sillä kuvataan lapsetonta pariskuntaa.
Elän avoliitossa mieheni kanssa eikä meillä ole lapsia. Olemmeko siis perhe vai jotain muuta?
Tilastokeskuksen määritelmän mukaan "Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia."
Vaikuttaa selkeältä. Minä ja mieheni olemme siis perhe, virallisesti. Perhe on kaunis sana, se voittaa pariskunnan sanojen missimittelöissä 100-0.
Tavallaan on kurjaa, että lapsia pidetään usein perheen mittana. Haloo, lapsiperheet ovat asia erikseen! Arkikäsityksillä on vain taipumuksena juurtua ihmisten mieleen pitkäksi aikaa. Mieheni ei myöskään jaa täysin näkemyksiäni ("eihän meillä ole lapsia"). Hän ei kuitenkaan osaa perustella, miksi ystävät, jotka alkoivat odottaa lasta ja muuttivat sen jälkeen yhteen, ovat enemmän perhe kuin me, jotka olemme jakaneet jääkaapin jo useamman vuoden. Tai miksi lapsettomat perheystävämme, jotka ovat olleet naimisissa niin kauan kuin lapsuuteeni muistan, ovat vähemmän perhe kuin jos he olisivat saaneet lapsia.
Tämä pohdinta saa riittää tälle päivälle, mutta palaan asiaan jossain toisessa jaksossa. Menenkin tästä nyt poikkeamaan ruokakunnan toisena jäsenenä talouden jääkaapilla, jos sitten inspiroituisin pohtimaan myös opiskeluja...
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti