Me

Jossain vaiheessa monien henkilöllisyys muuttuu sanaksi me. Havaintojeni mukaan tällaista identiteettiyhdentymää ilmenee, kun pariutuu tai lisääntyy (kuulostaa ihan eläinkunnan termeiltä...). 

Itse olen päätynyt jo ensimmäiseen vaiheeseen, ja huomaan, että aika ärsyttävän usein puhun monikon ensimmäisessä persoonassa myös sellaisissa tilanteissa, joissa tarkoitan lähinnä itseäni, tai jolloin muuten vain voisin monikon sijasta ihan hyvin puhua yksikössä. Kuvittelen, että kaikki hei-ja-moi-tuttavatkin suurin piirtein muistavat, että olen seurusteleva ihminen, ja me on tietenkin minä ja mieheni. Meittelyä esiintyy usein kotiin liittyvissä (Mentiin meille) ja arkisissa asioissa (Me siivottiin, tehtiin ruokaa, oltiin kotona). Joskus myös mielipiteistä kerrotaan tyyliin "Meidän mielestä/ meillä ainakin..." 

Toiseen vaiheeseen en ole vielä ehtinyt, joten olen vain havannoinut muita ihmisiä sekä kirjallisissa konteksteissa että ihan oikeassa elämässä. Äidistä ja lapsesta näyttää tulevan vahva me-pariskunta: 
"Me(illä) kakataan/ syödään/ puklataan/ nukutaan..." 
Mukavata varmaankin, juuh. 

Ehkäpä se vaan on niin, että on mukavampaa puhua monikossa, ettei tuntuisi elämä niin yksinäiseltä. Että on mullakin joku, jonka kanssa olen me.