Lapsettomasta elämästä kaipaan eniten unta, ja etenkin sitä, että saa herätä omaan tahtiin. Olen nyt yli vuoden nukkunut pätkissä, ja on ollut päiviä, jolloin väsymys on tuntunut melkein humalatilalta. Onneksi vauvamme (taapero!) on sellaista tyyppiä, joka nukkuu yhä päiväunia, joten olen voinut levätä päivälläkin. Mutta ei se ole sama kuin yhtenäiset yöunet. Ja jos on tosi väsynyt, voi olla niin ylikierroksilla, ettei uni edes tule.
Syvästä unesta herättämistä on kuulemma käytetty kidustuskeinona, joten olisi kyllä jo aika opettaa jälkikasvullemme, että yölliset kidutukset herättämiset on nyt loppu.
Viime aikoina on ollut muutamia öitä, jolloin ensimmäinen herätys on vasta viiden-kuuden aikaan, joten periaatteessa siinähän on vaikka kuinka monta tuntia mahdollista saada katkeamatonta unta aamuyöhön saakka - ja tämähän on meille aamuyötä, meidän aamu ei todellakaan ala viideltä tai kuudelta, vaikka lapsiperheissä se kuulemma on normaalia. No mutta eipä se oma uni kuitenkaan ole yhtenäistä, koska on tottunut heräämään. Siinä sitten miehen kanssa vuorotellen säpsähdetään hereille ja ihmetellään, kun taaperoisemme on yhä sängyssään.
Näiden luksusöiden jälkeen tuli taas pari yötä, jolloin ensimmäiset selkä kaarella -itkut ja pää kolisee pinniksen laitaan -pyörimiset tulivat jo yhdeltä yöllä, joten emme vahingossakaan ehtineet tottua nukkumaan aamuyöhön asti. Blogin nimen henkeen yöt ovat siis ilmeisen vaihtelevia, sillä viime yö oli kuitenkin paras yö tähän asti: unikoulun eskarilaisella unta riitti aamukahdeksaan asti omassa sängyssä, vaikkakin pari kertaa unta haettiin pyörimällä ja itkemällä. Aamulla otin tuttisuisen unilelun roikottajan viereeni ja palkitsin loistosuorituksen annoksella maitoa, sillä rinnassa pitkä imetystauko tuntui jo tuskaiselta.
Elokuiseen back to school -teemaan sopien voisimme ihan oikeasti * aloittaa jonkinlaisen unikoulun, josta on kirjoitettu uutuuskirjakin. Ensimmäisen luokan oppilaana on lapsemme, mies on opettaja ja minä rehtori. Opetusmetodit ovat aluksi lempeät, mutta jos ne eivät toimi, siirrymme radikaaleimpiin keinoihin, jotta unihäirikköoppilaamme saataisiin kuriin.
Jos, ja varovaisen optimistisena kun, lapsemme joskus nukkuu yönsä omassa sängyssään ja heräämättä kertaakaan, niin toivottavasti osaan itsekin jälleen nukkua heräilemättä. Katsotaan siis, lauletaanko me jonkun ajan päästä unikoulun suvi univirttä, tuodaanko opettajalle omena ja tuleeko todistukseen ehtoja.
* unikoulu on pitänyt aloittaa jo aikaisemmin, mutta aina on ollut jotain: olen imettänyt vielä usein päivisin ja öisin ja olen ollut yöllä liian väsynyt ajattelemaan, että tekisin muuta kuin imettäisin, joka on ollut se helppo vaihtoehto, etenkin jos vauva ei ole rauhoittunut tutilla ja silittelyllä. Vaavi on itkenyt hampaita ja ollut erityisen kiukkuinen. Olemme myös olleet paljon matkoilla ja lomalla, eikä vieraassa paikassa voi yleisen viihtyvyyden vuoksi alkaa huudattaa vauvaa yöllä. Lisäksi olen toivonut, että vauvamme vain yhtäkkiä oppisi nukkumaan. Ja muita koottuja syitä ja selityksiä.
Tekstit
3 kommenttia:
Olen jo pidempään blogiasi lukenut, mutta en ole saanut aikaiseksi kommentoida. Nyt tilanne kuulosti vaan NIIN tutulta, paitsi meillä noita vuotikkaita on kaksi. Pitkän jahkailun ja samojen "tekosyiden" esittämisen jälkeen vihdoin pidimme lempeän unikoulun lasten ollessa 11 kk. Itse unikoulu oli paljon odotettua helpompaa. Tyttömme tajusi homman nimen melkein heti ja kolmantena yönä nukkui täydet unet. Poika heräilee edelleen, mutta vähemmän ja rauhoittuu ilman yötissiä. Unikoulu siis kannatti ja turhaan pelkäsin sen toteuttamista, eikä se yötissistä luopuminen näyttänyt edes kovin suurta tuskaa aiheuttavan. Tsemppiä, jos ja kun unikoulun päätätte toteuttaa!
t. Margaret
Meillä yöheräilyt eivät loppuneet yöimetyksen lopettamiseen, vaan vähenivät joskus yksivuotis-päivän jälkeen aika itsestään. Nyt (1v 8kk) poika nukkuu lähes joka yön heräämättä, tosin esim. viime yönä piti kerran käydä silittämässä. Yöt on siis ihan jees, mutta meillä se aamu alkaa lähes aina kuudelta! Eikä silloin auta enää mikään, sillä lapsi on ihan pirteä ja levännyt kymmenen tunnin unien jälkeen. Jostain kumman syystä äiti sen sijaan voisi vielä vedellä sikeitä... Toisaalta, sitten kun päiväkotiin meno koittaa, on tämä rytmi varmaan ihan kätevä, koska ei tarvitse väkisin repiä lasta sängystä.
Meillä yötissittelyt jäi 9kk iässä kokonaan ja 10kk iässä nukuttiin eka kokonainen yö, mutta ei niitä montaa ollut ennenkuin vasta joskus 1v4kk ikäisenä. Nyt tuo 1v8kk nukkuu yleensä koko yön, mutta niinku Taikallakin, meilläkin joinain öinä heräillään. Itsehän en tokikaan nuku kokonaisia öitä, vaan valvon ja kuuntelen tuhinaa. Vähän helpotti, kun se siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan muuton myötä.
Se unikoulu on aina vanhemmille raastavampaa kuin lapselle. Meillä ois seuraavana edessä tutista vierotus, ja sekin hirvittää. Vaikka lapseni tuntien mun pitäis tietää, että todennäkösesti se on aika helppoa, kun tuo tuntuu suhtautuvan muutoksiin aika lunkisti.
Lähetä kommentti