perjantai 16. syyskuuta 2011

Rintani ovat taas minun

Olen lopettanut imetyksen. Se ei tapahtunut mitenkään helposti tai aivan itsestään, mutta minusta vain alkoi tuntua, että olisi jo aika luopua tästä tavasta ruokkia lapseni, joten kesän aikana vähensin ensin päiväimetyksiä tietoisesti, ja yöimetyksiäkin pyrin välttämään. Toisesta rinnasta väheni ensin maidontuotanto, ja koska ei enää tuntunut luontevalta imettää siltä puolelta, joka oli jo melkein kuin tavallinen rintani, imetin lopussa vain toisesta rinnasta. Pinnallista kyllä, mutta joka kerta ahdisti ajatus siitä, mitä tällainen toispuoleinen imetys tekisi rinnoilleni: menenkö imetyksen loputtua kauppaan kysymään, olisiko niillä rintaliivejä, joissa toinen kuppi olisi kaksi kirjainta isompi kuin toinen?

Unikouluviritelmien aikana yöimetys jäi joksikin yöksi pois, mutta sitten joinakin öinä taaperoinen heräsi yhä aikaisemmin, karjui, repi kaksin käsin paitaani, joten ei jäänyt epäselväksi, mitä oltiin vailla. Nyt kuitenkin yhden vuoden ja reilun kahden kuukauden ikäisenä lapsemme nukkui (vahingossa) pari yötä hyvin omassa sängyssään eikä aamullakaan muistanut maitoa, niin sitten imetys vain jäi, kun tuli kolmas yö, neljäs...

Onko outoa, kun tunnen tästä suurta haikeutta? Rakastin niitä hetkiä, kun imetin yöllä koko maailman nukkuessa, pieni söi vatsansa kylläiseksi ja huokaisi, käänsi kylkeä. Mihinkään valokuvaan en ole saanut sitäkään katsetta, mikä vauvalla usein oli, kun hän käsivarsillani söi tyytyväisenä, aivan kuin katselisi ihastuneena minua ja minä häntä. Sitten oli niitäkin hetkiä, kun vauva oli kuin tulta ja tappuraa, ei edes vilkaissut minuun päin kuin söi, aivan kuin olisi yhä loukkaantunut jostakin.

Ei tämä aivan helppoa ole koko ajan ollut, ettei jäisi sellainen kuva. Oli meilläkin rintaraivareita ja pelkoa maidontuotannon vähenemisestä, jolloin pumppasin hullun lailla maitoa saadakseni todistusaineistoa, että kyllä sieltä yhä tulee maitoa, vaikka rinnat eivät olekaan maidosta kivikovat. Valehtelisin myös jos väittäisin, ettei imetys olisi koskaan sattunut.

Olen onnellinen, että sain imettää näin pitkään ja että imetys oli minulle myönteinen kokemus. Kai haikeus kumpuaa ihan siitäkin, että yli vuoden ajan tämä on ollut meidän yhteinen juttu ja nyt itse päätin, että on aika lopettaa. Siitäkin, että kävelemään oppinut vauvamme on ihan oikeasti taapero.

Minusta tuntuu, että lapsen kasvattaminen on välillä myös luopumista.

3 kommenttia:

noora kirjoitti...

Onnittelut pitkästä ja hienosta imetystaipaleesta!
Onnittelut myös omien rintojen takaisin saannista;)

Itse imetin aikoinaan yhden vuoden, yhden kuukauden ja yhden viikon, tarkalleen. Sitten se loppui kuin itsestään, mutta tietysti siinäkin oli takana päätös siitä että pian se on ohi. Vaikka lopetus tapahtuikin lapsen kanssa täydessä yhteisymmärryksessä, jäi asiasta haikea mieli. Vieläkin kaipaan sitä aikaa jollain kummalla tavalla. Tosin, nyt kun uuden imetystaipaleen alkuu siintää vain viikkojen päässä, olen alksnut muistaa myös juuri noita taiston ja huolen kin aiheita, sekä sitä alun sitovuutta ja särkyjä. Ehkä kuitenkin se mainitsemasi lapsen katse saa silti odottamaan näitä uusia imetyksenkin haasteita innolla!:)

Onnea taaperolle kävelytaidosta, maailma on nyt auki!

Anonyymi kirjoitti...

Voih, sanopa muuta, nuo erilaiset hetket ja lapsen olemukset rinnalla, koko se lapsen tunneskaala ja tarpeet. Ajatella, että siihen kaikkeen löytyy siinä paikassa, äidin rinnalla, täydellinen vastaus. Se on antanut ainakin tälle äidille itselleenkin varmuutta ja lohtua niinä heikompina vauva-ajan hetkinä.

Nyt olette molemmat kasvaneet tuosta symbioosista ulos. Ilman muuta tuosta yhteydestä lapseen on haikeaa luopua. Itse olen kahdesti saanut sen taipaleen kokea, ja kumpikin matka oli hämmästyttävän erilainen.

Skål, ja otas nyt sille toisellekin tissille! Ne teki sen! ;)

-Maitobaari ´08 ja ´10

nuuti kirjoitti...

Kiitos, kiitos! :)
Nyt kun imetyksen lopettamisesta on kulunut pari viikkoa, se tuntuu jo kaukaiselta. No jälkensä jätti kuitenkin, minuun.

Ja hei skål, todellakin, imetyksen lopettaminen on hyvä syy juoda lasi kuohuvaa!