Vuosi sitten:
Rakastin päiväunia, ne olivat minulle välttämättömyys. Nukuin aina töiden jälkeen, kenties heräsin vasta kun oli aika mennä yöunille. Joskus päivisin, jos pääsin käymään kotona, saatoin torkahtaa tunnin, sitten palata töihin, aivan kuin olisi ollut uuden päivän aamu. Aina päiväunille mennessäni otin sohvalle viltin, laitoin sen pääni yli ja makasin aivan hiljaa, kuulostelin liikkeitä. Vatsan kasvaessa nukuin kyljellään, vatsa siinä vieressäni, me molemmat, viltin alla.
Kaksi vuotta sitten:
Rakastin päiväunia, silloin tällöin torkahdin töiden jälkeen. Kevään edetessä ahdistuin auringonvalosta, lapsettomuustutkimuksista ja -hoidoista ja niiden etenemättömyydestä ja epävarmuudesta. Joskus nukuin vain, koska en jaksanut sitä kaikkea. Viltin alla se maailma tuntui ehkä kaukaisemmalta, ja minun olo niin pieneltä.
Nyt:
Oi miten haluaisin, että te vanhat, ja uudetkin lukijat, näkisitte nyt kuvan hänestä. Paras päiväunikaverini on ollut energiaa täynnä koko aamun, syönyt reippaasti lautasellisen puuroa ja juonut maitoa päälle, ja nyt tuhisee niin rauhallisesti, pikkuinen maha pömpöttää sukkahousuissa. Kädet retkottavat rennosti, tutti on juuri tipahtanut suusta ja suu maiskuttaa pari kertaa, ripset lepäävät kauniisti. Hiukset takaa hieman pörröiset, lennokkaasti sähköistyneet. Sellainen paketti. Siellä viltin alla.
Tekstit
6 kommenttia:
Mä ainakin näen aivan ihanan kuvan pienestä unisen lämpöisestä nukkujasta ♥
Ihana kuvaus pienestä pojasta. Melkein pystyn näkemään pienen nukkujan.
Ei ole vaikea kuvitella. :)
<3
Ihana tuhisija. Voin kuvitella näyn, koska täällä tuhisee toinen lähes samanikäinen. :)
Mulle itselleni eivät kyllä päiväunet yleensä maistu, mutta nukkuvat lapset ovat aina ihanaa katseltavaa. :)
Ihana kuvaus, vähän pisti kyynelehtimäänkin :) Samankaltaisia ajatuksia oli täällä aamulla, kun pieni kuusiviikkoiseni nukahti tarpeeksi syötyään poski tissiä vasten, vielä maitotippa suupielessä <3 Että miten ihana voikaan pieni tuhiseva uneksija olla!
Lähetä kommentti