keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Sirkuksen apina

Rakastan raskauden myötä muuttuvaa vartaloani. Eräänä aamuna ihmettelin, mikä vatsaani vaivaa kun se tuntuu kovemmalta kuin ennen ja näkyy hivenen, vaikka olenkin selällään, kunnes tajusin, että sehän on vauvavatsa. Siitä lähtien raskausvatsa on mielestäni erottunut, vaikka yllä olisi minkälaiset vaatteet.

Pidän vatsani muodosta, pinkeästä ihostakin. Iltaisin rasvaan vatsani, ja vessassa käydessäni saatan kurkata peilistä myös sivuprofiilin. Pidän myös hivenen suurentuneista rinnoistani, ne näyttävät sopivan hyvin tähän koko kuvioon. Suhtaudun näihin muutoksiin lähinnä ihmetellen ja mielenkiinnolla. Kuinkahan suuri vatsani tulee olemaan? Tuleeko se olemaan muodoltaan pallo? Miten näillä rinnoilla imetetään? 

Kohtuullisen luonteva suhtautumiseni suurenevaan vatsaan kokee kuitenkin pieniä kolauksia esimerkiksi töissä, missä välillä olo on kuin sirkuksen apinalla. Minusta tuntuu, että minua ja etenkin vatsaani katsotaan sitä mitenkään peittelemättä, vatsaani vilkuillaan kun kuljen ohi tai keskustelen, selkäni takana puhutaan. Joskus pidän puhuessani kädessä olevia papereita vatsan edessä aivan kuin suojellakseni pikkuista majapaikassaan.
Ei kaikkien tarvitse katsoa. Minun raskaus. Minun vauva.

Ehkä myös kuvittelen osan, ja vähäinenkin huomio tuntuu siis hämmentävältä, kun on itse jatkuvassa muutostilassa. Samanaikaisesti olen tästä kaikesta ylpeä ja ihmettelevä. Kovin odottava. 

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

He todennäköisesti katsovat ja ihailevat hehkuvaa odottajaa :) Tiedän, että olisin itsekin kovin hämmentynyt ja ehkä ärsyyntynytki katseista. Toisaalta minusta on ihana katsoa (ei tietenkään tuijotella) raskaana olevaa naista. Siinä on jotakin tosi hienoa.

Anonyymi kirjoitti...

Samantyylisiä tuntemuksia on ollut itsellänikin. Nyt minulla on menossa toinen raskaus, ja jotenkaan en tässä ole vielä pystynyt kovin iloitsemaan muuttuvista muodoista, lähinnä "turpoava" olemus häiritsee. Tosin mahakaan ei vielä ole kovin selvästi esillä, eli näytän edelleenkin vähän kuin ylensyöneeltä...
Liika huomio mahaan voi kyllä olla häiritsevää, ja itsekin tiedän tuon "paperit mahan eteen" -suojaamisen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Tämä tarina on tosi ja todennäköisesti ei edes kovin ainutkertainen: Sattuipa kerran työpaikan kahvihuoneessa. Tyttönen, joka odotti lasta saapui kahvihuoneeseen. Raskaus oli jo edennyt viimeiselle kolmannekselle, joten vatsa jo luonnollisesti näkyi ihan selvästi. Tyttönen ei ollut kahvihuoneessa yksin, vaan muut henkilöt olivat jo reilusti 50 tienoilla olevia.

Tyttönen oli luonnollisesti käynyt kahvihuoneessa muinakin päivinä, samojen 50+ tätien kanssa. Tällä kertaa joku kuitenkin muuttui. Täti kuoro rupesi huokailemaan yhdestä kuin yhdestä suusta: "Voi VALTAVA tuota sinun vatsaa. Kylläpä se on ISO. Oletko varma, että odotat vain yhtä. Heh, heh. Kylläpä sinun vatsa on ylhäällä, on ihan kuin potkupallo olis tuolla paidan alla." Tämän lisäksi lähinnä tyttöstä ollut nainen taputteli vatsaa antaumuksella.

Tämän purkauksen jälkeen tyttösen vatsa oli avointa riistaa. "Me arvattiinkin, että sinä sieltä kulman takaa tulet, kun vatsa tuli ensimmäisenä, heko heko."

Ihan kaikkeen siis kannattaa varautua.

Tsemppiä vatsankasvatteluun :)

Taika kirjoitti...

Joo ja esimerkiksi helsingin keskustassa, jossa normaalisti kävellään niin ettei vahingossakaan vilkaista ketään päinkään, niin yhtäkkiä kaikki vastaantulijat tuijottivatkin mahaani. Ou jes.

Emilia kirjoitti...

Aivan ensiksi haluan kiittää sinua ihanasta blogistasi, olen saanut siitä aivan mielellömän paljon vertaistukea. Meillä plussan odotteluun meni vuoden verran ja mukaan mahtui yksi tuulimunaan päättynyt yritys. Nyt ollaan onnellisesti 20. raskausviikolla.

Sitten tuosta mahan kasvusta. Itse olen (ja miehenikin) aivan ihastunut tähän kasvavaan mahaan ja sen pieneen asukkiin, joka enenevässä määrin kutittelee pienillä käsillään ja jaloillaan. Hämmentävää on muiden ihmisten suhtautuminen mahani kasvuun. Paras kommentti tähän mennessä oli, kun sain kuulla muistuttavani mahani kanssa keskivartalolihavuudesta kärsivää keski-ikäistä äijää. Hekoheko. No eipä näitä kommentteja pidä liian vakavasti ottaa ja toisaalta ei sillä mitä muut ajattelevat ole merkitystä. Mahani on ihana :)

Muodonmuutos kirjoitti...

Itse en ole saanut mitään ikäviä kommentteja, mutta välillä tosiaan tuntuu, että olen työpaikan maskotti. "Voi miten ihanaa..." Kun olisin mielelläni työpaikalla ihan vain asiallinen työntekijä.

nuuti kirjoitti...

Kiitos kommenteista kaikille, mukavaa lukea muiden kokemuksia aiheesta.

Ennen kaikkea tämä on yhtä ihmettelyä, lähes jännittävää, kun ei vain voi tietää, mihin suuntaan tästä kasvaa. Itsekin olen varmasti (ihailevasti, kateellisena) toisten raskausvatsoja vilkuillut, mutta on silti kummallista, että nyt se olen minä, joka on raskaana. Oikeasti. Ihanaa.