Ihana.

Meidän vauva:
- vastaa kooltaan viikkoja, raskauden puoliväliä.
- on nöpönenäinen.
- pyörii, potkii ja kääntyilee.
- ei ole oikeinpäin, kun pitäisi olla, eikä tottele pyyntöjä kääntyä.
- saa jalat niskan taakse.
- on vallan ihana.
- painaa noin ison tuplahamburilaisen verran (tässä on vauvan verran hamburilaista, kommentoi mieheni ultran jälkeen, kun söimme ravintolassa) 

Rakenneultrassa kaikki vaikutti olevan kuten pitikin. Pelotti, jännitti ja melkein teki mieli pyytää anteeksi vauvalta, että sillä tavoin menemme häntä katsomaan, ikään kuin etsimään mahdollisia vikoja. Vaikka olisihan joistakin löydöksistä hyvä tietää etukäteen, vauvan parhaaksi, että hän voisi saada parasta mahdollista hoitoa heti syntymästään alkaen. 

Sukupuolta emme tiedä. Minä odotan vauvaa, lasta, sillä jotenkin en nyt osaa ajatella hyörijän olevan tyttö tai poika. Olkoon kumpi tahansa, se on juuri hyvä. Me maltamme odottaa tapaamista, vaikka mies olisikin tahtonut kuulla sukupuolen etukäteen. 

Töissä on tähän aikaan vuodesta taas hirveä kiire, mutta se ei minua nyt suuresti stressaa. Kun kirjoitan kalenteriini pitkää to do -listaa, kurkistan samalla sisäkannen alla olevaa neuvolakorttia, jossa päällimmäisenä on uusin sivuprofiilikuva. Niin ihana. Ehkä uskallan pian kirjoittaa heinäkuulle kalenteriin myös että: laskettu aika.