Oi miten tämän joulun pyhät menivätkään rauhallisesti. Perheemme iloitsevat raskaudesta, olen saanut rauhassa pyöriä oman mahani ympärillä, näyttää ultrakuvia, kertoilla olotilastani. Aivan erilaista, kuin viime vuonna.
Mutta itku pitkästä ilosta, vai miten se kaikkien aikojen tunnelmanpilaaja-sananlasku menikään.
Leppoisa joulunvietto loppui ennen kuin kuusi oli kannettu ulos tai kukaan edes miettiny piparkakkutalon syömistä. Joulu loppui kylpyhuoneeseen veren valuessa paperiin. Paniikkikertoimen kohotessa analysoin miehelle verenvuodon määrää suhteessa kuukautisiin ja pidättelin itkua. Ei nyt, eikö tässä pitäisi jo kaiken olla ihan hyvin, vai onko tämä nyt joku rangaistus, kun hetken menin ultrakuvilla leijumaan, iloitsemaan, ja nyt sitten muistutetaan jostakin ylemmältä taholta, että pois pilvilinnoista, mitä vain voi sattua.
Olisin ehkä ollut kohtuullisen sietämätöntä seuraa, jos olisimme vain jääneet odottamaan. Katosimme siis perhepäivällisen jälkiruokapöydästä suoraan päivystykseen.
Päivystyksen ultra oli huono, mutta hetken yrittämisen jälkeen sillä saatiin näkyviin liikkuva pikkuisemme sekä lopuksi myös syke. Kaiken pitäisi olla hyvin, toistaiseksi ainakin.
Henkisesti taas minulla menee luultavasti pitempi aika, että uskallan odottaa onnellisesti. Pelkään käydä wc.ssä, pelkään lähteä kaupungille, ei tee mieli tavata ketään eikä ainakaan, edelleenkään, kertoa raskaudesta.
En tiennyt, että tämä voisi olla näin raskasta. Vaikka olisihan se ehkä pitänyt tajuta jo nimestä, raskaus. Meillä on pitkä matka edessämme.
Tekstit
8 kommenttia:
*Ajatuksia*
Halauksia, lämpimiä ajatuksia ja tarrasukkia pienelle ja mielenrauhaa sinulle. Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun saakka.
Halauksia, roppakaupalla halauksia! Jos voisin, tarjoaisin sulle ison mukin teetä ja sympatiaa, pitäisin ajatuksesi kaikessa kepeässä ja auttaisin selviämään päivästä toiseen.
Perkuleen verenvuoto etten paremmin sano. Pakkoko sen on tulla ja säikäyttää, hitto! Onneksi kävitte päivystyksessä, se tasainen jumpsutus on parasta mitä voi kuulla. Jos tuntuu että se saattaisi auttaa, niin niitä dopplereita saa kotiinkin... tosin itse en koskaan tullut sellaista hankkineeksi, joten en osaa omakohtaista kokemusta jakaa. Mutta kaikki keinot ovat sallittuja, jos tuntuu että sydänäänten jatkuva kuuleminen rauhoittaa niin silloin sitä pitäisi nimenomaan kuulla.
Yhdeksän kuukautta on pirun pitkä aika. Ei kannata edes ajatella sitä kuin pieninä palasina kerrallaan, iloita saavutetuista välietapeista :) Päivä päivältä, viikko viikolta te lähestytte sitä tärkeää hetkeä... se tulee sieltä kyllä. Olette tänään jo paljon lähempänä sitä kuin eilen :)
Lämpöisiä ajatuksia, halauksia, jaksamista, voimia ja rohkeutta! Olet ajatuksissa.
Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saatte oman pikkuisen syliinne. Liian raskas ja pitkä tie teillä on ollut, eikö nyt saisi iloita ja nauttia, nähtävästi ei. Voimia ja jaksamista ja tarrasukkia pikkuiselle -endotar82-
Kaikkea hyvää ja lämpimiä ajatuksia!!!
Tiedän tunteen! En muista, paljonko sulla on viikkoja, mutta ilmeisesti kuitenkin oot jo "turvallisilla" viikoilla. Mulla tuli rv 17+ verta, ihan sillain reilusti pönttöön asti, kesti muutaman tunnin ja loppui. Sitä kesti melkeen päivittäin jonnekin 20+ viikoille asti. Kävin sen takia ultrassa ja kätilö sanoi vuodon tulevan limakalvoilta, jotka kuulemma on tosi herkät raskausaikana. Mulla se vuoto tuli ihan pienestäkin ponnistelusta, siis ihan isompi vessakäyntikin saatto aiheuttaa vuotoa. Saati sitten kun kantoi koiranruokasäkkiä tai nosti jotain vähänkään pumpulia painavampaa. Ikävä vaiva, mutta onneksi harmiton. Tosi monella on näitä samanlaisia vuotoja, veikkaan että niitä sullakin. :) Kun kerran syke näkyi ja pieni liikkui hyvin. Tsemppiä jatkoon!
Hui! En voi muuta kuin lähettää enkeleitä matkallenne ja toivoa, että kaikki menee hyvin! Voimia!!
En osaa sanoa mitään muuta kuin että toivon parasta kaiken aikaa *halaa*
Lähetä kommentti