tiistai 3. marraskuuta 2009

Linnunkakkaa

Olisi ihanaa, jos uskaltaisi olla onnellinen, huoleton, ongelmista tietämätön. Mutta koska tämä on ollut niin monen ultrauksen, lääkärikäynnin, piikin, itkun ja euronkintakana, pelkään, että onni otetaankin pois ja sitten kaikki täytyy aloittaa alusta.

Toinen puoli minusta uskaltaa iloita. On tämä jo enemmän kuin ennen. Antaa toivoa tulevaan, mikä se ikinä onkaan.

Kerronpa tarinan.
Viime keväänä, joskus silloin, kun auringonsäteet olivat jo hetken ulottuneet maahan asti saaden ruohon vihertämään ja routaisen maan lämpenemään, menimme vuoden ensimmäiselle piknikille. Katoin viltin päälle syötävää, ja käsissämme olivat siideri- ja oluttölkit. Aurinko paistoi, linnut lauloivat. Silmät häikäistyvät ilman aurinkolaseja aivan kuin olisi herännyt talviunilta. Iholla tuntui lämpöä, rinnassa rakkautta.

Leppoisan iltapäivähetken keskeytti pieni kolahdus. Se ainoa lintu, joka koko äärettömällä sinitaivaalla sillä hetkellä liiteli, kakkasi siideritölkkiin. Kuinka todennäköistä siis on, että kun istuu piknikillä parin neliömetrin alueella kädessä tölkki, jossa on neliösentin kokoinen reikä, niin siideristä tulee juomakelvotonta linnunkakan vuoksi?

Seuraavalla piknikillä ei kuitenkaan ollut järkeä alkaa pelätä saavansa tölkkiinsä lokin paskaa, koska se vain on epätodennäköistä, että linnunkakkaa osuu aina saman ihmisen päälle. Taivas on kuitenkin iso ja minä pieni.

Koska olemme jo saaneet käteemme lapsettomuushoitokortin, en jaksaisi pelätä koko aikaa tuulimuna- ja keskenmenokortteja. Olen mieluummin tällä hetkellä edes vähän onnellinen, ihan varovaisesti. Ja se tuntuu nyt melko hyvältä.

8 kommenttia:

Sydänjää kirjoitti...

Ole onnellinen, ole niin onnellinen kun voit. Mä en usko, että jos huonosti käy, sitä iskua voisi yhtään pehmittää olemalla onneton nyt. Tänään, tässä ja nyt lintuja ei näy ja aurinkokin paistaa :)

Lady kirjoitti...

Oi, minäkin tsemppaan onnellisuuden puolesta, kyllä sitä saa olla vaikkei tiedäkään mitä on edessä. Muistan oman plussan aikaan kun sitä oli ihan itku silmässä, onnellinen, hämmästynyt ja vähän peloisssankin samalla: ei kai onnea oteta pois?
Tsemppiä siis ja lämpöiset onnittelut plussasta myös minun puolestani!

Miilu kirjoitti...

Aivan mahtavia uutisia täällä!!!
Muistan hyvin samanlaiset epäuskon ja pelon tunteet hoidosta tulleen plussan jälkeen. Ajan kanssa ne onneksi hälvenevät!
Tsemppiä ja pidetään peukkuja!!!

Anonyymi kirjoitti...

Toivotan suuresti onnea! Ihanaa, että blogissasi oli näin upeita uutisia!

nuuti kirjoitti...

Sydänjää,
Kiitos, yritän. Minäkin luulen, että se on ihan sama, ajatteleeko positiivisesti vai ei, joka tapauksessa pettyy, jos huonosti käy. Sun kuulumisia jännäillessä ja odotellessa pidän peukkuja pystyssä :)

Lady,
Kiitos. Onnellisuus ja pelko tosiaan vaihtelevat hetkestä toiseen.

Miilu,
Luulen, että kehitän itselleni uusia huolenaiheita, jos ensimmäisestä etapista (ultra) selviän. Mutta askel kerrallaan.

Anonyymi,
Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Jatkathan bloggaamista, kävi miten kävi!

PNG kirjoitti...

Vähän jälkijunassa osuin blogisi ihaniin uutisiin - onnea! Nauti tästä hetkestä!

nuuti kirjoitti...

Anonyymi,
en ole vielä miettinyt blogin jatkoa, mutta enköhän jossakin ainakin kirjoittele. Kiitos kommentistasi!

PNG,
Kaunis kiitos, yritän kyllä tarttua hetkeen. Hyvää jatkoa sinulle, kuvasi ovat koskettaneet tosi paljon.