Että ei tämä maailma mihinkään pysähdy kenenkään surun, murheen tai kriisin vuoksi.
Ei edes oma elämäni.
Ihan samalla tavalla maapallo pyörii akselinsa ympäri, ihmiset jatkavat juoksemista
- niin, minne?
Totta kai tiedän.
Että suruni on vain yksi pieni pisara surujen valtameressä.
Kenekään onni ei ole minulta pois.
Että on tässä maailmassa suurempiakin murheita kuin tämä toistaiseksi voimassa oleva lapsettomuuskriisini.
Totta kai tiedän.
Että ei suruja kuitenkaan voi pisteyttää.
Tyyliin syövästä 10 pistettä, poikki menneestä jalasta 9. Lapsettomuudesta 8 pistettä, työttömyydestä 7 ja lomautuksesta 6 pistettä. Koiran kuolemasta 5 pistettä, hamsterin 4. Reputetusta tentistä 3, epäonnistuneesta hiustenvärjäyksesta 2. Yhden pisteen suruja ei edes lasketa.
Joten siksi välillä pelottaa. Että tuleeko tästä yhdestä ainutlaatuisesta elämästäni sellainen, kuin olen haaveillut, vai kenties jotakin muuta.
Sellaisia, jolloin huomasin jotakin.
Opin.
Tunsin.
Pelkäsin.
Ajattelin.
Joitakin niistä häpeän, inhoan.
Joillekin hymyilen tai nauran.
Jotkut saavat surulliseksi.
En ole kaikesta ylpeä, ja toivoisin olevani ihanampi ja kaikin puolin parempi ihminen.
Sellainen, joka osaisi kadottaa välinpitämättömyyteen ja luottaa siihen, että kyllä me se lapsi saadaan. Mutta valitettavasti sitä ei voi kukaan, ei kukaan, luvata, ja siihen asti osa näistä tunteista on olemassa suojellakseen minua.
Maailma siis pyörii edelleen.
En ole tulossa kenenkään onnea varastamaan.
Älkää pelätkö.
Tekstit
6 kommenttia:
Loistavasti sanottu Nuuti, naulan kantaan! Kun luin tuon toisen anonyymin kommentin, niin en osannut kirjoittaa vastakommenttia. Mieli teki, mutta sanat olivat jotenkin hukassa. Mutta nyt sinä osasit vastata siten, kuin varmasti moni meistä asian kokee.
Hyvin puhuttu.
Niin hyvin kirjoitettu!
Minunkin mielestäni pahinta on se, että kukaan ei voi luvata tämän tuskan joskus loppuvan. Että kyllä sen lapsen saamme. Se on raskainta ja vaikeinta hyväksyä.
Voimia sinulle ja kaikille meille muille samassa tilanteessa oleville!
Todellakin naulan kantaan. Itse kyllä koen, että suruja on toisia suurempia ja lapsettomuus kuuluu kyllä niihin vaikeimmin käsiteltäviin. Voisin toki keskustella kahvipöydässä synnytyksestä, mutta pelkäänpä vaan, että pulla menisi muilla väärään kurkkuun, jos omasta kokemuksestani alkaisin kertoa.
Ja mikä on naisen normaalia elämää? Joillekin se on elävän lapsen synnytys, toiselle se on lapsettomuus. Ensin mainitut saavat puhua "normaalista" elämästään ääneen kahvipöydissä. Jälkimmäisten odotetaan pitävän ne "epänormaalit" elämänsä sisässään.
Nuuti, hienoa, että osasit vastata toiselle anonyymille rakentavammin. Minä näköjään en osannut, vaan tästä tuli katkera tilitys.
V,
Kiitos!
Toki puhun aina omasta puolestani, ja toivoisinkin, ettei etenkään negatiivisimpia ajatuksiani kukaan sellainen, joka lapsettomuutta ei ole kokenut, yleistäisi, että "lapsettomat ajattelevat niin tai näin", kun onhan meitäkin moneen junaan, ja joku jää asemallekin. On kuitenkin mukavaa, jos välillä lukee jonkun toisen ajatuksia, jotka voisivat olla kuin omia :)
Sydänjää,
Kiitos. Sinun kuulumisia kaipasinkin, mukavaa, kun olit kirjoitellut blogiisi.
Anonyymi,
Positiivisellä hetkellä sitä voi hokea, että suuri osa kuitenkin saa lapsen hoidoilla, mutta valitettavasti mustan hetken päivinä muistaa vain sen prosenttiluvun, joilla hoidot eivät auta. Voimia!
EmmyAurora,
Oi, kirjoitat juuri niin kuin voisin itsekin lisätä. Pohdin ehkä tätä normaaliutta vielä myöhemmin.
Rakentavuudesta en tiedä, kun piti sitten kirjoittaa ensin tajunnanvirtaa-teksti, mutta ehkä tämä vielä selvensi, mitä tarkoitan.
Olen myös kanssasi samaa mieltä siinä, että suruja on pieniä ja suuria, mutta ei voi silti ajatella, että jonkun muun kokema suru olisi pienempää tai suurempaa kuin jonkun toisen suru. Jos jollakin elämä on kohdellut hyvin ja suurin katastrofi on rakkaan hamsterin kuolema, niin ihan siinä on oikeus olla surullinen. Ei siinä kuitenkaan kannata toisen mennä avautumaan, että itselle tuli lomautus, mitä siinä hamsteriasi suret kun tämä on isompi murhe. Näin niin kuin esimerkkinä. Eli mun mielestä suru on niin subjektiivinen asia, että niitä ei voi vertailla.
Ja siinäkin olen samaa mieltä, että lapsettomuus on oikeasti iso asia. Se koskettaa niin monia elämän eri aloja, ja kuten kirjoitinkin, se koskettaa koko elämää, tulevaisuutta.
Mielenkiintoista keskustelua. Kiitos teille, jotka jaksatte kirjoittaa ja kommentoida näitä blogeja. Näistä on tullut aika tärkeitä minulle, itsekin kun olen lapseton, eikä minulla ole kovin montaa henkilöä kenen kanssa voisin asiasta keskustella. Kaikilla ystävillä on jo lapsia.
Itse kyllä huomaan välillä, että olen aika itsekeskeinen lapsettomuushuolineni. Ajattelen, että kaikkien muiden pitäisi tajuta murheeni ja olla kyselemättä tyhmiä. Mutta toisaalta, ihmiset ovat kyllä ihan käsittämättömän ajattelemattomia joskus! Kaikenlaiset mahojen taputtelut ja "pulla uuniin" -kehotukset voisi kyllä jättää pois. Itselleni ei tulisi mieleenkään esittää sellaisia kommentteja - eikä tullut silloinkaan kun en itse ollut lapsettomuutta kokenut. Monien muiden asioiden kanssa ollaan kyllä hienotunteisia, mutta lapsien "hankkimisesta" on lupa kaikkien udella.
Lähetä kommentti