torstai 20. elokuuta 2009

Aikuiset ovat idiootteja, ja muuta filosofiaa

Olen viime aikoina ollut onnellisuushuumassa, vaikka se ei varmastikaan, ja valitettavasti, useinkaan välity tekstiin asti. Ehkä sitten vain mielessäni hykertelen onnesta, nautin pienistä hetkistä, enkä tule kirjoittaneeksi tänne, että:
...olipa ihana elokuinen ilta-aurinko, kävin lenkillä.
...vesisateen ropina on rauhoittavaa, istuimme viihtyisästi sisällä ja katsoimme Greyn anatomiaa viidettä jaksoa putkeen.
...on ihan parasta tehdä hyvää ruokaa, juoda viiniä ja keskustella.
...hääkuvia katsellessani tunnen suurta onnellisuutta.

Vaikka olen tämän projektin suhteen varsin kärsimätön ja haluaisin jo rynnätä apteekkiin, asetella kaikki lääketarvikkeet oikeaan järjestykseen saamaani lääkepussiin ja tuikkia mahanahkaani piikkejä, minulla on myös kummallisella ja ristiriitaisella tavalla levollinen olo. Olen jollakin tasolla ehkä tajunnut, että lapsia saamme sitten, kun pääsemme taas hoidoissa eteenpäin. Ennen häitä päätin myös, että yhtään mikään tai kukaan ei voi päivääni pilata, en loukkaannu ajattelemattomuuksista tai muistele pahalla, jos joku vihjailisi lapsista. Että olen onnellinen, vaikka meillä on nyt tällainen vaikeus elämässä, ja se onnellisuus on kuitenkin suurempaa kuin vaikeudet. Yhtäkkiä huomasin, että on taas helppoa nauraa.

Tästä ihmeellisestä, ehkäpä näennäisen rauhallisestakin tilasta kiitos kuuluu pääasiassa miehelleni. Sille, joka järjen äänellään pelastaa minut dramaattisten tunteiden myrskystä. Ennen juhliamme hän oli hieman huolissaan, loukkaantuisinko mahdollisista lapsentekokommenteista, jos joku niitä tulisi esittämään. Että kuulemma aikuiset ovat idiootteja, eivät ne mitään koskaan opi tai osaa ajatella kaikkia asioita. Tajusin (ja tähän kohtaan sitten sellainen syttyvä hehkulamppu ja bling-ääni), että olen kuvitellut aikuisten ihmisten olevan fiksuja, myötätuntoisia, ajattelevaisia, viisaita. Sellaisia, jotka osaavat kuvitella, mitä kaikkea kipeitä asioita voi olla taustalla ja ymmärtävät olla hiljaa, jos tilanne vaikuttaa sellaiselta. Mutta eivät ne osaa eikä ymmärrä. Eivätkä ne ehkä koskaan opi, vaikka yrittäisi opettaa. 

Vieraskirjaan tulleet jutut siis lähinnä huvittivat. En suuttunut, en tuhoa niitä, en muistele pahalla. Ne idiootit, jotka niitä kirjoittivat, ovat rakas mummo, kummitäti ja ystävä. Niin, juuri he, kenestä pidämme. Ajattelemattomia, oletuksissaan eläviä, virheellisiä, inhimillisiä. Niin inhimillisiä.

Niin kuin minäkin.

5 kommenttia:

Taika kirjoitti...

Äitinikin kommentoi olematonta hormonitoimintaa valittaessani, että kyllä se siitä korjaantuu; pitää vaan ruveta niitä lapsia tekemään. Niin...no se olematon hormonitoiminta saattaa hieman vaikeuttaa asiaa.. Tuntui ikävältä, mutta tiesin kuitenkin ettei se ollut äitini tarkoitus. Kuten aiemminkin kommentoin, ei näillä kommenteilla useinkaan tarkoiteta loukata. Useimmille ihmisille lasten "tekeminen" on iloinen asia, eikä niille tule mieleenkään että joku voisi loukkaantua siihen liittyvästä kommentista.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on kauniisti ja viisaasti ajateltu. Takuulla on helpompi ohittaa tylsät kommentit ja kyselyt, jos lähtökohtaisesti ajattelee, että "aikuiset on idiootteja" eli ajattelemattomia, ja tietämättömiäkin tällaisista vaikeuksista.
Minäkin yritän muistaa tämän.

Mukavaa viikonloppua sinulle!

-Annis-

Muumi kirjoitti...

Samanlaisia ajatuksia täälläkin :) On oikeastaan aika epäoikeudenmukaista suuttua ihmisille heidän tietämättömyydestään, ajattelemattomuudestaan, inhimillisyydestään. Harva tarkoittaa sanojaan pahalla, he eivät vain tiedä, tunne ja ajattele samoin kuin me.

Voima kaiken tämän kestämiseen tulee kai juuri siitä taidosta, että osaa edes välillä nauttia elämän muista onnen palasista - vaikka se yksi suuri onni vielä puuttuisikin.

Aurinkoista ja onnekasta syksyn jatkoa!

Pilvisyys kirjoitti...

Wau. :) Ihailen asennettasi. Ja ihana lukea onnestanne, kirjoitat siitä kauniisti.

nuuti kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista!

Taika,
Näin juuri, ei tarkoitus ole loukata, mutta liika uteliaisuus ärsyttää silti. Hyväntahtoinen kiusaaminen tuntuu helposti lähes **ttuilulta, kun ei tämä lisääntyminen ihan omasta tahdosta ole kiinni.

-Annis-,
kauneudesta en tiedä, mut ainakin mua helpottaa ajatella, että ei voi olettaa liikoja ihmisiltä. Ja siis en varmasti ole itse yhtään parempi ihminen mitenkään päin (tosin vauvajuttuja en aio koskaan udella keneltäkään).

Muumi,
Niinpä. Parasta on kai vain ohittaa kommentit nopeasti. Onnekasta syksyä sinullekin!

Pilvisyys,
Kiitos, tulipa hyvä mieli kommentistasi.

Ai niin, pidätän itselleni oikeuden hermostua vauvantekokommentteihin joskus myöhemmin, jos siltä tuntuu ;) En varmaan kuitenkaan loputtomiin ole tällaisessa kohtuullisen rauhallisessa onnellisuushuumassa... Sitten saa kyllä muistuttaa tästä filosofiastani, jos itse sen unohdan :)