perjantai 12. kesäkuuta 2009

Mörkö

Follikkeliultra ei voi mennä hyvin, jos lääkäri hetken ultrattuaan esittää kysymyksen, onko ollut kipuja.
Ei ole.
Mutta niitä voisi olla, sillä sisälläni kasvaa viisisenttinen kysta.
Samalla puolella oli myös ainoa Clomifenin ja Menopurin vaikutuksesta kasvamaan lähtenyt munarakkula.
Raukka.
Vieressä iso mörkö.


Mörkö

En tiedä, olinko enemmän huolissani siitä, että kysta voi kasvaa ja kasvaa, puhjeta ja aiheuttaa kipuja, jolloin joutuisin leikkaukseen, vai sitten siitä, että tämäkin hoito voi mennä pieleen jo ihan sen takia, että se ainokainen munarakkula ei selviydy siinä vierellä. Kai molemmista yhtä paljon, ja myöhemmin pikaisen googlettelun jälkeen enemmän ensimmäisestä huolesta - seurauksena väliaikainen googletus-kielto, koska löysin jo ohjeita munasarjasyöpäpotilaille ja kertomuksia munasarjojen ja kohdun poistosta. Ei kiva.

Kaksi kuukautta sitten kystaa ei ollut, joten voi vain arvailla, onko se jäänne edellisestä hoidosta, johon en muuten saanut irrotuspiikkiä, vaikka sitä kysyin. Kuulemma ovulaatiotestin positiivinen tulos määrittää inseminaation ajankohdan ja piste. En enää koskaan haluaa sisääni hormoneja, jos asiaa ei hoideta loppuun ja kunnolla ja varmisteta, että mahdolliset hormonien aikaansaannokset todennäköisemmin myös lähtevät pois.

Toiset saavat ultrasta mukaan kuvan vauvan alusta, me saamme kuvan viisisenttisestä Möröstä. (Koska ultrakuva muistuttaa lähinnä mustaa aukkoa, en skannaa sitä tänne lukijoiden ihmeteltäväksi, joten ylläoleva Muumien Mörkö saa nyt edustaa ultran tulosta.)

Kaksi päivää meni itkiessä, kolmantena päätin nousta suosta ylös. Pistin Pregnylin ja toivoin parasta.

6 kommenttia:

EmmyAuroa kirjoitti...

Hei! En muista, olenko tänne aiemmin viestiä jättänyt, mutta seuraillut olen taivaltasi jo pidempään. Minulla havaittiin 5,5cm kysta keskenmenon jälkitarkastuksessa. Järkytyin koosta, googlettelin ja pelkäsin tietysti, mitä se voisi aiheuttaa munasarjalle. Gyne pyysi tulemaan seurantaan 3kk kuluttua. En malttanut odottaa kuin reilut 2kk ja uusi ultra osoitti, että poissa oli kysta ja tilalla kasvoi nätti johtofollikkeli. No plussaa ei siitäkään kierrosta tullut, mutta huojennus sentään, että kysta voi todellakin "sulaa" itsestään pois. Toivottavasti kaikki menee yhtä hyvin sinullakin! Voimia hoitoihin.

Mafalda kirjoitti...

Kyllä teitäkin nyt koetellaan :( Toivon kovasti voimia!

(Mullakin siellä on joka kerta ultratessa näkynyt sellaisia kraatereita (raskautta ultratessa näkyi itseasiassa kai kystakin tai joku rakkula), joita lääkärit ovat sanoneet puhjenneiksi kystiksi. Kerran joku sanoi, ettei vielä laita jatkotutkimuksiin niiden osalta. Tuo on jäänyt hieman mietityttämään, mutta jospa ne viisaammat tietää mitä tekee? Ja mähän en oo edes syönyt mitään ylimääräisiä hormoneja.)

takussa kirjoitti...

Tiedän, että ajatus kystasta tuntuu niljaiselta ja kurjalta. Mutta se voi häipyä yhtä vähin äänin kuten on tullutkin. MOT: mullehan kävi juuri näin. And lo, the cyst was gone!

nuuti kirjoitti...

Hei, ja kiitos kommenteistanne ja kokemuksienne jakamisesta! Luin minä niitäkin tarinoita, että kystat lähtivät itsestään pois, mutta mieleen jäivät päällimmäiseksi silti ne, joissa leikkauksessa on jouduttu poistamaan munasarja jne. Nyt kysta siis oli taas kasvanut, joten en voi olla ajattelematta, minkälaiseksi mammutiksi se vielä itseään kasvattaa :(

Googlettelun lopetin toistaiseksi, että minulla olisi edes teoreettisia mahdollisuuksia unohtaa tämä aihe ;) Ja olen kuitenkin hyvillä mielin että minulla on lähete jatkoon, niin ei tarvitse yksin miettiä, ja sitten siitä, että hoito yleensäkin tehtiin.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla ei ole kystasta mitään kokemuksia eikä tietoja, mutta ihmettelin kommettiasi hoidon viemisestä loppuun Pregnylillä. Siis miten sen käyttämättä jättäminen vaikuttaa kystan syntyyn?

Itsellä taas vastakkainen toive, sillä mäkin olen Pregnyliä käyttänyt, varmaan jo 6 tai 7 kierrossa, mutta alkanut epäillä koko aineen vaikutusta, kun mitään ei ole tapahtunut. Siks mä taas mieluummin varmistaisin ovistestillä, mutta se ei kuulemma käy...

-Annis-

nuuti kirjoitti...

Annis,
Ei sitä tietenkään voi tietää, mistä kysta on ilmestynyt. Mulla vain oli sellainen aavistus, että ovulaatiota ei tapahdu itsekseen ja munarakkula jää vain kasvamaan (kun ei se ovulaatiotestin plussa ilmaise muuta kuin että hormonia on tarpeeksi, niin ovulaatio on mahdollinen). Joo, aavistus on huono perustelu, mutta olen aikaisemminkin, valitettavasti, ollut aavistuksineni oikeassa esim. juuri siitä, että me jouduttiin näihin hoitoihin ja että puuttuvat kuukautiset ei mun kohdalla ollut merkki raskaudesta jne.

Huomautuksena vielä, että tämä ei ole mikään objektiivinen lääketieteellinen artikkeli, vaan täysin mun subjektiivisia kokemuksia, ajatuksia, pelkoja ja tunteita käsittelevä blogi. Ihan hyvin olen voinut ymmärtää jotakin väärin, osan olen itse päätellyt, ehkä liian pienistäkin sanattomista vihjeistä (kuten vaikkapa näyttikö lääkäri huolestuneelta vai ei, kun kerroin aamuisesta vuodosta), osaa minulle ei ehkä kerrota tarkoituksella. Minä vain kokoan informaation ja omien kokemuksieni kautta palapeliä, joka ei aina ole todellisuuden peilikuva.

Tulipas nyt juttua vähän aiheen vierestä, joten palataksesi kysymykseesi voisin vielä sanoa, että en usko omalla kohdallani , että ovulaatiotesteillä on niin väliä, vaan haluan irrotuspiikin ajoittamaan inseminaatiota. Jollakin, jolla homma toimii ilmankin, ovulaatiotestit ovat varmasti toimiva juttu.