Olen lopettanut ajattelun. En jaksa iltaisin pohtia syvällisiä esimerkiksi siitä, olenko oikealla alalla ja haluanko tehdä tätä työtä loppuelämäni, vaan yritän selvitä päivästä ja viikosta toiseen. Oppia uutta. Olen ajatellut, että mietin asiaa sitten myöhemmin, joskus, kun ehdin.
Ajattelemisen lopettaminen ulottuu osittain myös vauvahaaveisiin ja siihen faktaan, että epäonnisesti satumme kuulumaan siihen prosenttiluokkaan, joka ei onnistunut raskautumaan vuoden sisällä. Raskaushaaveajatukset ovat hautautuneet välinpitämättömyyden ja epäuskon sekoituksen alle, joten monenlainen suunnittelu on jäänyt pois aikoja sitten. Turhaa suunnitella kesälomaa vauvan kanssa tai raskaana, kun ei tiedä, minkä vuoden lomasta puhutaan. Järjettömiä pelkotiloja minulla on ajoittain lapsettomuudesta (mistä todisteena esimerkiksi edellinen kirjoitus), mutta muuten olo on varsin rauhallinen ja tyyni. Välinpitämätönkin. Että me odotetaan, tutkikaa te vain lisää, ihan sama mitä. Ehkä joku tietää, miten tässä edetään ilman että lasken päiviä ja mietin toimenpiteiden ajankohtia joka ikinen päivä.
En ole ollenkaan varma, pidänkö tästä tilasta, jossa suoriutuu päivästä toiseen, odottaa, että asiat ratkeavat, ja sitä odotellessa yrittää pitää niin hauskaa kuin voi. Tykkäisin, jos voisin olla varma, että asiat ratkeavat, mutta kun sitä ei voi kukaan koskaan luvata.
Tekstit
3 kommenttia:
Hei nuuti!
Minä olen samassa jamassa: mietin päivittäin olenko oikeassa työssä, miten nämä asiat lopulta ratkeavat ja mitähän tästä elämästä oikeastaan edes tulee...?
Pohdin näitä(kin) blogissani ja tässä linkki kommentteihin joita erääseen kirjoitukseeni sain: http://www.mafalda.vuodatus.net/blog/1745118#comments
Voimia sinulle!
Haethan apua, jos tuntuu hiukankaan liian raskaalta? *halaa*
Mafalda
Kyllähän se täälläkin tuttua on, jonkinlainen turtumus koko asiaan. Kaippa se on niitä kuuluisia defenssimekanismeja?
Ehkä olo helpottaa kunhan pääsette tutkimuksissa vähän eteenpäin?
Aurinkoa loppuviikkoon!
Juu, jonkinlaista turtumista tämä on. Kun ei voi muuta tehdä kuin odottaa, että taas tutkitaan, ja sitten odottaa, että pääsee hoitoihin. Joten on helpompaa kun ei edes yrittäisi suunnitella kuin seuraavaan lääkärikäyntiin asti.
Työjuttu taas on sellainen, että vastavalmistuneena yritän olla tekemättä nopeita johtopäätöksiä siitä, mitä tässä onkaan tullut opiskeltua. Kiire on, mutta ihan perustyytyväinen olo kuitenkin. En vain jaksa miettiä syvällisiä aiheesta ("onko tämä oikea ala"), kun ensimmäiset vuodet on joka tapauksessa rankkoja. Ja kun kuitenkin menee ihan hyvin, kai.
Ei siis ole hätää, kun ei ajattele olevan hätää :) Uskon myös, että kun jotain alkaa tapahtua, tulee taas haaveileva olo. Sitä odotan.
Toivotaan, että tämä vuosi olisi hyvä vuosi kaikille samassa veneessä oleville.
Lähetä kommentti