Kaappini luurankoja

Lapsiperhevierailijat ovat vaarallisia, heidän tuloonsa on hyvä valmistautua. Mies nostaa yläkaappeihin ja hyllyille kaikki, mikä voisi mennä rikki. Kaiuttimet jätetään, kun minä sanon, että emme voi kaikki nostaa, senkin uhalla, että lapsi rikkoo sen kynällä tai vaikka lusikalla tai sitten vain kuolaa sen pilalle. Mutta ei riitä, että pelastamme lasit, minun täytyy myös huomioida, mitä muuta lapset ehkä ja mahdollisesti voivat löytää, kuten yöpöydällä lojuvat lehdet, jotka on siis parasta viedä paikkaan, jonne aurinko ei paista ja josta kukaan ei voi koskaan vahingossakaan niitä löytää. Olisi ihan kauheaa ja hirveää, jos joku näkisi ja kuvittelisi jotain, mitä ei ole. On vain hassuja haaveita, ja niistäkään ei ääneen puhuta.

Niin, ne lehdet. Joskus, jonkinlaisen haavehäiriön seurauksena, olen mennyt Sokokselle ja ostanut sellaisia lehtiä, joissa kerrotaan niistä, vauvoista. Joka kerta olen samalla ostanut pinon naistenlehtiä, jonka sekaan voi sujuvasti ujuttaa yhden vauvalehden toivoen, että kukaan tuttu ei tule vastaan eikä myyjä huomaisi mitään. Tämä haaveilu kun on vähän pitemmän ajan projekti. 

Vaatekaapin perimmäisestä nurkasta löytyy myös pienen pieni vaatepino jollekin, jota ei ole vielä olemassa. Pari pientä paitaa vain, ja vielä ulkomailta. Uskottelin itselleni, että antaisin ne ystävän vauvalle, mutta väritys olikin väärä, ja samalla tiesin, että en antaisi niitä kenellekään. Saavat olla siellä odottamassa, vaikka tämän haaveen symbolina. Pieni ja piilossa.