torstai 1. syyskuuta 2011

Arkipäivän ilmiöitä

- Jos taaperoinen onnistuu kaatamaan pöydällä olleen vesikannun niin, että isin työläppäri ja äitin läppäri säästyvät molemmat kylvyltä ja vesi vain lorisee kivasti jonkin matkan päästä pöydältä alas, ei ärsytä yhtään siivota sotkuja, vaan pikemminkin tuntee olevansa suunnattoman iloinen siinä lattialla luutun kanssa pyllistellessään
- Jos aina törmää samaan ihmiseen puistossa, alkaa pidemmän päälle tervehtiä, vaikka ei tiedä tämän nimeä
- Silloin kun ei ollut lasta, osasi mielessään kasvattaa lapsia paremmin. Mihin se kyky hävisi?
- Miehen tuleva työmatka kuulostaa kadehdittavalta erityisesti siksi, koska lentokoneessa ja hotellissa saa nukkua rauhassa, ei niinkään siksi, että kaupunkikin on ehkä ihan kiva
- Lapsen kanssa kaupungille kahville meneminen kannattaa siksikin, että siellä on muita ihmisiä, jotka ovat kaikki kiinnostavampia kuin äiti, ja siellä ruoka pysyy kummasti pöydällä, toisin kuin kotona, missä painovoima ihmeellisesti vetää tavaroita puoleensa pöydältä lattialle
- Aika monesta tyypistä nykyään tietää, että se on "Vilma-Valtterin äiti", ja sitten jonkun ajan päästä ei enää kehtaa kysyä oikeaa nimeä, vaan toivoo, että se vain tulee ilmi jossakin yhteydessä, jos se on vielä edes tarpeen

2 kommenttia:

Sydänjää kirjoitti...

Sama ilmiö kun koirapiireissä? Koirien nimet on tiedossa ja omistajien nimistä ei mitään tietoa... :D

nuuti kirjoitti...

Jep, ilmeisesti :)
Tänään muuten silitin vastaantullutta koiranpentua, onkohan se ärsyttävää, kun monet pysähtyvät lässyttämään koiralle? :) Mutta ainakin sanoin monta kertaa "ihana", joten jos tuossa on yhtään samaa juttua kuin vauvojen ihailussa, niin ainakin omistaja sai olla koirastaan ylpeä, koska totta kai se oma koira on maailman ihanin?