sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Jäljet ensilumessa

Viime syksynä, aika lailla kaksi viikkoa plussatestin jälkeen, silloin, kun aamulla herätessä ja töistä palatessa oli pimeää, satoi lunta. Ihan vähän, mutta niin, että maa peittyi valkoiseen höytyvään. 

Illalla ovikello soi, oven takana oli pieni tyttö, joka myi koulunsa hyväksi lehteä. Näin, että toinen tyttö odotti ulkona ja puhui puhelimessa samalla kun reipas lehdenmyyjä selitti asiansa. Pahoittelin, kun minulla ei ollut käteistä lehden ostoon, joten toivotimme toisillemme vain hyvät illanjatkot.

Vähän myöhemmin ulos mennessäni näin, että ovesta hieman syrjään oli kirjoitettu lumiseen maahan jalalla. Siinä luki: Ä I T I. 




Ensin hätkähdin: mistä he voivat tietää, että minusta ehkä tulee äiti? Jo sekunnin päästä tajusin, että ehkä tyttö oli puhunut oman äitinsä kanssa puhelimessa ja siinä ajatuksissaan kirjoitti lumeen, ei sen kummempaa.

Kuitenkin niin kauan kuin ensilumi oli maassa, katsoin aina ulos mennessäni, oliko kirjoitus yhä säilynyt. Toivoin sen olevan jokin enne, kertovan minulle siinä keskenmenopelossani, että kaikki menee hyvin, voin äitienpäivänä jo ajatella, että ihan kohta.

Lumi suli melko pian, kirjoitus hävisi, mutta me näimme ultrassa puolitoistasenttisen lapsenalun. En osaa vielä juhlia tätä päivää, mutta sitä vastoin eilen ajatuksissani olivat monet. Tänään mieleeni tuli tämä tarina, josta muistona on kännykkään ikuistettu kuva - jotta jälkien taika ei katoaisi.

3 kommenttia:

Sydänjää kirjoitti...

Ihana tarina!

Viime syksynä siirron jälkeen menimme elokuviin. Elokuvan alussa näytettiin jonkinlainen minianimaatio siitä, miten vauvat syntyvät. (pilvet niitä tekevät) Pidin sitä hyvänä merkkinä. Itse elokuvassa (edelleen animaatio) taasen pari suunnitteli vauvaa, maalasivat lastenhuonetta jne ja myöhemmin näytettiin kyyneliä sairaalassa, sitä pidin huonona merkkinä. Kumpikin tuli sitten toteen.

Anonyymi kirjoitti...

Todellakin ihana tarina. Ja teidän matkanne on jo niin pitkällä! Onnea vain niihin jännittäviin tuleviin vaiheisiin.

Sydänjää, minäkin näin sen elokuvan ja siinä katsoessamme mieheni kanssa pimeässä elokuvateatterissa puristimme lujaa toistemme kättä.

nuuti kirjoitti...

Vihdoin sain kännykästä kuvat koneelle, niin lisäsin tähän tekstiin liittyvän kuvan (pahoittelen huonoa kuvanlaatua, mutta kuten sanoin, aika on jäänyt mieleeni pimeänä aikana, niin kuvakin on sitten sellainen).

Sydänjää, tsemppiä tuleviin vaiheisiin! Niitä hyviä merkkejä sitten paljon :)

EmmyAurora, mitä sinulle kuuluu? Toivottavasti kaikki on hyvin!