Viime aikoina on tuntunut usein, että pakahdun onnellisuudesta.
Ihan yhtäkkiä, vaikkapa saunassa.
Kun sisään paistaa aurinko.
Pienen möyriessä vatsassa.
Kun syön jäätelöä parvekkeella (ja otan lisää jäätelöä, koska aikuisena voi jälkiruokaa syödä vaikka yhtä paljon kuin ruokaa).
Tai kun mies tervehtii ihanaa lastamme, kuulee sydänäänet.
Ja kun vauva mielikuvissamme on vaikka minkälainen osaava tyyppi, vatsassa tanssiva ja puhuva vauva.
Olisinpa tiennyt tämän kaiken viime keväänä.
Aivan kuin sumuverho olisi vedetty edestä pois, maailma tuntuu valoisammalta kuin aikaisemmin (tulkoon vaikka tuhkaa taivaalta).
Samalla tuntuu, että en saisi kirjoittaa näin, ettei jotakin pahaa tapahtuisi ikään kuin tasapainon vuoksi.
Kun huomasin, että rintaani on ilmestynyt kummallinen luomi, olin varma, että se oli se pakollinen paskaa niskaan -vastaisku olotilalleni.
Tällä viikolla sain kuitenkin huokaista helpotuksesta. Ajattelin tehdä sen kunniaksi kakun.
Ihan siksi, että nyt ajattelin nauttia elämästä, en pelätä.
Onhan kevät.
Tekstit
3 kommenttia:
Hei, ihan samoja fiiliksiä sinulla kuin minulla, onnellisuudesta ja sumuverhon häviämisestä, odotan vauvaa myös heinäkuulle melkein kolmen vuoden odotutuksen odotuksen jälkeen. Olen lueskellut tätä blogia, kirjoitat kivasti, mutta nyt vasta tähän jotain kommentoin. Sinulla lienee alkukuusta laskettu aika? Itselläni on puolessa välissä, luulen, että olen pari viikkoa sinua jäljessä. Jännittäviä aikoja molemmilla! Kaikkea hyvää sinulle!
Ihana päivitys! ♥
Nauti täysin rinnoin tuosta pakahduttavasta onnentunteesta! :)
Itkeä vollotan täällä tuikituntemattoman ihmisen elämää.. Haluan onnitella sinua, äiti. Meillä matka on vasta alkutaipaleella, mutta sun tarinas antaa edes sen pienen hetken uskoa tulevaisuuteen, vaikka se hetki onkin hyvin hauras.
Näitä sun uusimpia päivityksiä on kiva lukea. Olet onnellinen.
kaikkea hyvää matkalle, äiti, vauva ja isä. <3
Lähetä kommentti