Välillä lapsettomuus tuntuu samalta, miltä minusta tuntui tämän betoniseinämän edessä.Siitä voi päästä yli, mutta ei voi eikä uskalla hypätä, oli välitön tilannearvioni.
Mies hyppäsi reunalle kun taas itse jäin katsomaan maailmaa sammakkoperspektiivistä. En jaksanut edes yrittää ponnistaa.
Ehkä sitten joskus.
Sitten, kun olen voimakkaampi ja uskon oikeasti pääseväni yli.
Tekstit
2 kommenttia:
Betonia edessä, takana ja sivuilla. Sitä on kuin bunkkerissa ja jossain kaukana, korkealla, liian korkealla, paistaa päivä, mutta auringon säteet eivät ihan yllä minun bunkkeriini.. Minun bunkkerissani on ikuinen sadettaja päällä, kuka lie sen asettanut. Kertakäyttösadetakkini on hajonnut jo aika päivää sitten, eikä nyt auta muuta kuin kärvistellä.
Kärvistellään sitten edes yhdessä, ettei tarvitse ihan yksin olla *halaa*
Kiitos Mafalda kommentista!
Voimia sinulle, ja ihania asioita kesään!
Lähetä kommentti