keskiviikko 14. tammikuuta 2009

"Onnistuu aina"

Niiden yksien sormusten jälkeen on pitänyt vastata vaikka kuinka monesti kysymykseen, koska juhlitaan häitä. Me juhlimme, kun ehdimme. Meille tulee pikkuhäät, enkä aio stressata hiuksiani päästä siitä, kun menemme sanomaan tahdon. 

Tähän mennessä olen vasta vähän vilkuillut hääopasta sekä saanut selville, että haluamaamme kirkkoon ei juuri pysty valitsemaan päivää tai aikaa, sillä muut morsiamet ovat varmasti olleet ajoissa liikkeellä, toisin kuin me. Olemme myös päättäneet, että meille ei tule perinteitä vain siksi, että ne ovat perinteitä. Hääsuunnitteluajatuksissani jumitun toistaiseksi kauhukuvaan, missä tullessamme kirkosta päällemme viskottaisiin riisiä, joita sitten nyppisin hiuksista vielä seuraavanakin päivänä. Tämän tulevan morsiamen hedelmällisyyteen riisit tuskin mitään auttaa, joten kaikkien olisi parempi jättää Uncle Bensit kotiin, vaikka slogan sanookin, että niillä onnistuu aina. Toivottavasti tämä perinne on nykyään kielletty, niin ei tarvitsisi selittää, miksi minusta se vain on huono idea.

Mielessä on myös käynyt, miten voisi välttää vauvautelut tulevaisuudessa, nyt kun on naimisiinkin menossa. Ehkä ainoa keino olisi kertoa asiasta avoimesti. Että kerrotaan sitten, kun on jotain kerrottavaa.
Tämänhetkinen kiero mieleni kehitteli juuri hääkutsuissa olevien  leivänpaahtimia emme taida haluta, mutta maailmaa tahdotaan kaluta - sepostuksien sijaan vekkulin ja modernin runotyylin version siitä, mihin lahjaksi saatua rahaa mahdollisesti tarvittaisiin - suoraan asiaan siis:
meil on jo vaiks mitä tavaraa
siis jos mietitte lahjaa
niin tarvitsisimme rahaa
sillä apteekkilaskuja maksamme visalla
ja vauvaa haluamme tehdä tällä klinikalla!

lapsettomuustili: 12345-6789

Ehkä (ja toivottavasti) on turhaa edes sanoa, että oikeasti en voisi kuvitellanikaan kirjoittavani runoja minnekään. Etenkään riimirunoja. Tämä on vain tällainen huonon huumorintajun päivä.
Tähän aikaan kuukaudesta.
Koettakaa kestää.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä niin komppaan sua. Tässäkin asiassa.

Taitaa olla se riisin heittely nykyään suurimmassa osassa kirkoista kielletty. Toki viisaat ovat keksineet korvaavia "hassutuksia" kuten saippuakuplia. On varmaan ihania läsähtäessään naamalle ja jättäessään kauniin tahran häämekkoon.

nuuti kirjoitti...

Tack, milla-emeliina.
Hyvä vain, jos olisi kiellettyä kirkon puolesta. Vierailta taidan kieltää ne muutkin hassutukset. Tai ehkä ne ymmärtää itsekin, että unohdetaan kaikki turhat jutut ja keskitytään olennaiseen :)

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon kihlautumisen johdosta! Olen ihan samaa mieltä että perinteet perinteiden vuoksi on turhia. Me todennäköisesti vaan mennään naimisiin ja pidetään juhlat sitten seuraavana kesänä jolloin miehen puolen perheen on järkevämpi matkustaa mukaan. Itseäni naimisiinmenossa ahdistaa hääpuku, ja näin saatan välttyä moisen hankkimiselta kokonaan.

Harmittaa kovasti teidän puolesta että raskaustesti oli taas negatiivinen. Joka tapauksessa, hyvää uutta vuotta sinulle ja kihlatullesi!

nuuti kirjoitti...

Kiitos, pilvisyys :)
Hyvää uutta vuotta sinullekin!