maanantai 22. joulukuuta 2008

En etsi valtaa loistoa

Olen ehkä jo selvinnyt siitä pettymyksestä, josta ei pitänyt pettyä ollenkaan. Muutaman kyyneleen vuodatin kauneimmissa joululauluissa, mutta sen olisin ehkä tehnyt joka tapauksessa ihan vain kirkon ylevästä tunnelmasta ja lauluista johtuen, vaikken mitenkään uskonnollinen olekaan. Nyt olen joululomalla ja yritän olla ajattelematta töitä ja tätä projektia. Töihin palataan loman jälkeen, joten työasioita ei kannattaisi nyt miettiä. Vauvaprojektissa taas on menossa Clomhexal-vaihe, ja yritän olla elättelemättä liikaa toiveita. Onneksi julkisen puolen aika on lähempänä kuin uskalsin kuvitellakaan, joten mahdollinen seuraava negatiivinen raskaustesti ei ehkä hajoita niin paljon. Ensi vuonna tosin uudeksi stressinaiheeksi voi nousta se, kuinka yhdistän vauvahaaveprojektin lääketieteellisen puolen työhöni, josta ei niin vain voi lähteä omille asioille. En todellakaan tiedä vielä, miten sen hoidan, mutta mietin sitäkin sitten ensi vuonna.

Tästä vuodesta jäi käteen aika monta negatiivista raskaustestiä (olen varmaan raskaustestifirmojen ihanneasiakas, kun tuhlaan testejä kuukaudesta toiseen eikä vähintään 9 kuukauden asiakkuuskatkosta ole vielä näköpiirissä) ja huono iho. Onneksi myös niitä hyviä asioita, kuten maisterin paperit ja työkokemusta.
Ja yksi kiva sormus. 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kävin vanhassakin blogissa ja siirryin nyt uuteen blogiin, mukana ollaan siis yhä;) Mullakaan ei ikinä(söin niitä 4kk)clomeja syödessä ultrattu, mitä tosiaan ihmettelin suuresti.Meillä clomit ei kuitenkaan tuoneet sitä toivottua tulosta joten turhaan niitä se 4kk popsittiin.

Anonyymi kirjoitti...

Roikum perässä vaikka vaihtelet maisemia. :)

Täälläkin nappaillaan Clomhexalia, vielä en ole ultraan asti päässyt että tietäisin tapahtuuko siellä yhtään mitään. Outoa ettei sulle ultraa laitettu, mulle sanottiin etten saa edes alottaa niitä missään kierrossa ennen kun olen soittanu ajan ultraan. No, kovasti tuntuu käytännöt vaihtelevan.

Hyvää uutta vuotta!

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Kiitos kommenteistasi. Voi, että mä pidän peukkuja, että vuosi 2009 täyttää toiveesi!!!

nuuti kirjoitti...

Annelie ja Taivaanpii,
Nopean googletuksen perusteella toisilla ultrataan aina ja toisilla ei koskaan. Kai riippuu paikkakunnasta/lääkäristä/lääkärin mielentilasta/Indonesian politiikasta/planeettojen asennoista jne. :) Joka tapauksessa päädyin itse varaamaan ultrausajan (ja maksamaan, toki), niin ainakin tietää. Vaikka tieto lisää joskus tuskaa?

Monalina,
Kiitos sinulle! Onnellista uutta vuotta toivotan sinullekin, kaikkea hyvää!